Ari Nikkola: Mikä meitä kannustaa?

Suomen valtio on tukenut yksityisten maanomistajien metsätaloutta vuodesta 1928. Metsänparannuslaki oli ensin määräaikainen, väliin pysyvämpi ja nykyinen kestävän metsätalouden määräaikainen rahoituslaki eli Kemera on voimassa vuoden 2020 loppuun. Vuonna 1928 säädettiin myös yksityismetsälaki. Säätäjillä oli pelisilmää: Kun yksityismetsälailla rajoitettiin, niin metsänparannuslailla tarjottiin porkkanaa.  

Tuen tarkoitus oli ja on edelleen kannustaa metsänomistajien metsien hoitoon ja perusparannustöiden tekoon. Nykyinen rahoituslaki on määräaikainen, mutta jonkinlaista jatkoa varmasti seuraa. Enää ei kuitenkaan puhuta Kemerasta, vaan metsätalouden kannustinjärjestelmästä.  

Mikä meitä sitten kannustaa? Tällä hetkellä Kemera-varoja jää käyttämättä, hoitamattomia taimikoita on paljon ja metsäteiden perusparannus on käynyt vallan vähiin. Näyttää siis siltä, että kannusteet eivät ole kohdallaan tai kannustetaan tekemään asioita, joita metsänomistajat eivät halua tehdä.  

Kemera on luottanut aina rahan voimaan. Rahallista tukea on kahta eri tyyppiä. Suora tulotuki €/hehtaari tai prosenttimääräinen tuki syntyneisiin kustannuksiin. Jokainen varmaankin osaa sanoa, kumpi kannustaa paremmin. Se, että saa satasen vai se, että lasku on satasen pienempi. Vaikuttaa siltä, että jälkimmäinen ei oikein enää toimi. Ei ainakaan metsäteiden perusparannushankkeissa, vaikka tuki on ruhtinaallinen 50 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista. Toki vähäiseen perusparannusmäärään vaikuttaa myös toimijoiden vähyys.    

Tuleva kannustinjärjestelmä voi olla muutakin kuin suoraa tulotukea. Se voi olla verohelpotuksia tai valtion välillistä tukea, kuten maksuton Metsään.fi-palvelu. Uutena asiana on heitetty ilmoille hiilensidonnan tuki. Olisikohan se sellainen asia, jota metsänomistajat haluavat tehdä, ja pienellä kannustimella asetetut tavoitteet saavutettaisiin? Aika näyttää.  

Jokaisen kannattaa kohdallaan miettiä myös sitä, onko oma ajattelu metsäasioissakin liikaa ”nyt ja heti -vaihteella”. Väittäisin, että monen kohdalla on. Puukauppaa tehdään, kun tulot tulevat melkein heti. Laskuja ei haluta, koska ”nyt ja heti -ajattelu” ei tunne sellaista asiaa kuin investointi. Ei vaikka laskusta osan maksaa valtio. ”Nyt ja heti -maailmassa” kannattaa kuitenkin muistaa, että taimikonhoito vaikuttaa tuloihin vasta tulevaisuudessa, mutta tilan myyntiarvo nousee heti, kun työ on valmis.   

Erilaisissa kannustimilla on yritetty saada metsänomistajia tekemään päätöksiä, jotka ovat eduksi Suomelle. Ja siinä sivussa vähän metsänomistajille itselleenkin. Myyntityössä on kuitenkin parannettavaa. Jos tien perusparannushanketta markkinoidaan ilman tarkempaa argumentointia sillä, että puun hinta nousee, niin myyntipuhe on enintään löysä rannelaukaus.   

Ehkä siis työryhmään, joka kannustimia nyt miettii, pitäisi ottaa mukaan ihmistieteilijä ja myyntitykki. He kertoisivat työryhmälle, mitä me metsänomistajat oikeasti haluamme ja miten meille asioita myydään. Ja metsänomistajien on syytä muistaa, että kannustin on vain kannustin. Todellisen syyn tehdä pitää olla metsien kestävä hoito ja käyttö.