Mika Nousiainen: Verkot eivät pyydä - metsäteilläkään

Maassamme on yksityisteitä 350 000 kilometriä. Metsäautoteinä on rakennettu noin 130 000 kilometriä, joista usean tilan yhteishankkeena noin 75 000 km. Yksityistie tulee yleensä perusparannusikään 30 vuodessa. Yhteishankkeena rakennettuja metsäautoteitä pitäisi perusparantaa 2 500 kilometriä vuodessa, mutta toteutuma on ollut viime vuosina 500 - 1 000 kilometrin välillä. Jokin siis mättää ja korjausvelkaa syntyy joka vuosi.

Tiepalveluja tarjoava Matti Yrittäjä tutkailee edellisvuoden työpäiväkirjaa ja tilinpäätöstä. Työtunteja on vaikka muille jakaa, mutta tilikauden tulos on pahasti pakkasella. Tarkemmin asiaa tutkittuaan Matti huomaa, että tiehankkeiden valmisteluun ja myyntiin on kulunut tolkuttomasti aikaa. Tämä on syönyt toiminnan kokonaiskannattavuuden.

Matti muistelee, että edellisenä vuonna verkot oli viritetty 15 perusparannustiekohteelle. Tilauksia tuli viideltä tiekunnalta. Noiden kymmenen epäonnistuneen tiehankkeen valmistelu ja myynti ottivat aikaa 400 tuntia. Euroiksi muutettuna se oli 20 000 €. Tämän summan kattaminen viidellä onnistuneella myynnillä ei ollut realistista ja näin ollen miinusta syntyi viivan alle. 

Onko pyyntiverkon silmäväli liian suuri, kun vain joka kolmas tiekunta tilaa perusparannuksen? Matin tapauksessa tilanne on ollut se, että jokainen tie on ollut perusparannuksen tarpeessa. Syy ei ole huonossa myynnin kohdentamisessa, vaan siinä, että enemmistö tiekunnan osakkaista ei koe hyötyvänsä tien perusparannuksesta. Kukaan ei kerro, paljonko tien perusparannus nostaa tien varresta myytävän puukuution hintaa. Tätä myötä tien kunto säilyy huonona ja puunkorjuun yhteydessä korjataan tietä sen verran, että puut saadaan tehtaalle.

Matti muistelee tiekokouksia, joissa tiekunta ei tarttunut tarjoukseen. Kaikissa tapauksissa yhteistä oli se, että kustannuksia pidettiin liian suurina. Matti on kuitenkin suoraselkäinen yrittäjä. Hän ei ole lähtenyt karsimaan kustannuksia laadun kustannuksella. Tietysti hän oli kokouksessa esitellyt myös huokeamman hinnan. Samalla hän on kuitenkin tuonut esille sen, että lopputulos ei enää ole sama kuin alkuperäisessä tarjouksessa.

Perusparannushankkeen toteutumisen esteenä ovat siis usein korkealta tuntuvat kustannukset. Suurin kustannuserä ovat päällysrakenteet eli murskeet. Usein perusparannushankkeessa nipistetäänkin murskemääristä. Lopputulos on tällöin seitinohut murskekerros tien pinnassa. Tie voi näyttää hyvältä, mutta tärkeä kantavuuden parantuminen on jäänyt toteutumatta. Tämä taas laittaa alulle pettymysten sarjan tieosakkaissa, kun esimerkiksi puunkorjuussa karu totuus paljastuu.   

Miten tiepalveluja tarjoavien yrittäjien ja yritysten haasteita voitaisiin lievittää? Ensinnäkin meidän pitää saada edes jokin tieto siitä, missä kunnossa yksityistiestömme on. Toiseksi täytyy ihan vakavasti miettiä, ovatko perusparannushankkeen alkuvalmistelut tiekunnan kokoukseen asti tiepalveluyritysten vastuulla. 

Jos ja kun eivät ole, pitäisikö yhteiskunnan ottaa enemmän vastuuta tästä työvaiheesta? 

p.s. Yrittäjä Matti on tässä jutussa kuvitteellinen, mutta voisi olla ihan totta myös reaalimaailmassa.