Antti Pajula: Tuulivoimavuokrien verotus hämmentää metsänomistajia
24.02.2022

Kirjoittaja on eteläpohjalainen metsänhoitaja, joka työskentelee metsätilarakenteen johtavana asiantuntijana Seinäjoella. Varsinainen leipätyö vie nykyisessä toimenkuvassa metsään enää liian harvoin, mutta vapaa-aikaa kuluu vuodessa useampi viikko omissa metsissä ja hirvijahdissa.
Eri puolilla Suomea on rakenteilla ja suunnitteilla lukuisia tuulivoimapuistoja. Tuulivoiman rakentaminen herättää kansalaisissa voimakkaita tunteita – puolesta ja vastaan. Kuntien talouden kannalta tuulivoimarakentaminen on myönteinen asia, koska kuntien saamat kiinteistöverotulot kasvavat tuulivoimaloiden myötä merkittävästi. Tuulivoiman rakentaminen on monelle pienelle kunnalle suorastaan elämän ja kuoleman kysymys.
Myös valtaosa metsänomistajista suhtautuu tuulivoiman rakentamiseen myönteisesti, koska tuulivoimayhtiöt maksavat merkittäviä vuokria niille metsänomistajille, joiden maille tuulimyllyt rakennetaan, tai joiden metsät sijaitsevat tuulimyllyjen ”tuulenottoalueilla”.
Tuulivoimavuokrat verotetaan pääsääntöisesti ansiotuloina
Metsänomistajien keskuudessa on herättänyt suurta hämmennystä tuulivoimavuokrien verotuskäytäntö. Nykyverojärjestelmässä kaikki metsistä maksettavat vuokratulot ovat maataloustuloa. Metsistä tulevia vuokratuloja ovat muun muassa tuulivoimavuokratulot, Tornator-yhtiön metsien vuokrauksesta maksamat vuokrat, kännykkämastovuokrat, metsästysvuokrat ja kaivosyhtiöiden maksamat kaivospiirimaksut.
Sellaisilla metsänomistajilla, jotka eivät ole maanviljelijöitä, kaikki maataloustulot (myös metsistä saatavat vuokratulot) ovat ansiotuloa, koska heillä ei ole euroakaan maatalouden nettovarallisuutta. Maatalouden nettovarallisuutta muodostuu pelloista, maatalouden rakennusten, koneiden ja salaojien poistamattomista menojäännöksistä ja maatalouteen välittömästi liittyvistä osakkeista ja osuusmaksuista. Maatalouden nettovarallisuutta taas pienentävät maatalouden velat.
Maanviljelijämetsänomistajilla tilanne vaihtelee. Velkaisilla viljelijöillä koko maataloustulo on yleensä ansiotuloa. Varakkaammilla viljelijöillä osa maataloustulosta on ansiotuloa ja osa pääomatuloa. Hyvin varakkailla viljelijöillä koko maataloustulo voi olla pääomatuloa.
Monella metsätilanomistajalla on merkittävät ansiotulot palkasta tai työeläkkeestä. Kun näiden ansiotulojen päälle saadaan tuulivoimavuokratuloa niin kyseistä tuloa verotetaan niin sanotulla marginaaliveroprosentilla (henkilökohtaisen verokortin lisätuloveroprosentti), ja näin tuulivoimavuokratulosta peritään todellisuudessa 40–50 prosenttia veroa. Tämä on merkittävästi korkeampi verokanta kuin pääomatulojen 30–34 prosentin verokanta.
Monilla työeläkeläisilläkin on yllättävän korkea marginaaliveroprosentti, koska heiltä peritään lisäansiotuloista kunnallisveroa, kirkollisveroa, sairasvakuutusmaksuja, tv-lupamaksuja, valtionveroa, ja sen lisäksi jokainen lisäansiotuloeuro pienentää heidän eläketulovähennystään.
Pienituloisilla eläkeläismetsänomistajilla tilanne on taas aivan toinen. Pelkän kansaneläkkeen tai takuueläkkeen varassa elävät eivät maksa pienistä ansiotuloistaan veroa lainkaan, ja he eivät ainakaan pienistä tuulivoimavuokratuloista joudu maksamaan veroa ollenkaan.
Onko tuulivoimavuokratulo luonteeltaan ansio- vai pääomatuloa?
Itse olen sitä mieltä, että tuulivoimavuokratulo on luonteeltaan selvästi pääomatuloa, koska sen saaminen ei vaadi juuri minkäänlaista työpanosta. Normaali metsätalouden harjoittaminenkin on vuodesta 1993 lähtien luettu pääomatuloksi. Ja metsätalouden harjoittamisessa monet metsänomistajat tekevät metsissään paljon erilaisia metsänhoitotöitä, hallintoon liittyviä töitä ja jotkut metsänomistajat jopa hankintahakkuita. Ja siitä huolimatta metsätalouden harjoittaminen verotetaan pääomatulona.
Maataloustulona verotetaan myös muita selvästi metsästä lähtöisin olevia tuloja. Näitä ovat esimerkiksi satunnainen urakointi metsätalouden kalustolla, metsätalouden kaluston vuokratulot sekä viljellyn pakurikäävän, jäkälän ja kuntan myyntitulot. Näiden maatalouden tulona nykyään verotettavien metsätulojen verotuskohtelu olisi syytä perata samalla kun metsän vuokratulojenkin kohtelu.
Olisiko tässä maa- ja metsätalouden verotuksen eriyttämisessä konkreettisia aineksia seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan? Minusta olisi.
Jätä kommentti
Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.
Kommentit
Erittäin asiallinen kirjoitus. Vuokratuloja pitäisi verottaa pääomatuloina. Metsistä saatuja vuokratuloja metsätalouden pääomatuloina. Tämä on lainsäädännöllinen epäkohta, joka pitäisi viipymättä korjata. Korjaus voitsisiin tehdä lakimuutoksena, jolla pääomatulojen verotus saataisiin yhtenäistettyä verotuksen pääperiaatteen mukaiseksi. Omaisuuden kerryttämää tuloa, kuten vuokratuloa, pitäisi verottaa pääomatulona eikä ansiotulona.