Arto Pulkkinen: Miten yksityismetsätalous voi turvata hiilensidontaa?

Julkista keskustelua seuraamalla voisi hyvin luulla, että yhtiöt ja rahastot omistavat jo valtaosan Suomen metsistä. Faktaa on kuitenkin se, että Suomi on yhä ennen kaikkea aktiivisesti hoidettujen yksityismetsien maa. Yksityiset ihmiset omistavat noin 60 prosenttia tuottavasta metsämaastamme. Asuinsijoillani Kaakkois-Suomessa osuus on peräti 77 prosenttia. Lisäksi Suomessa tunnusomaista on se, että metsätilojen omistus siirtyy pääosin suvussa eteenpäin joko perintönä tai kauppana.

Metsämme ovat viime vuosina sitoneet reilun kolmanneksen koko yhteiskuntamme tuottamista kasvihuonekaasuista. Suomen metsien hiilivarasto on kasvanut yli kolmeen miljardiin hiilidioksiditonniin. Kiitos kuuluu isolta osaltaan suomalaisten metsänomistajien vuosikymmeniä jatkuneelle työlle. Suomessa metsien hiili siis valtaosin periytyy sukupolvelta toiselle yksityismetsissä. 

Mutta millä toimilla metsänomistajat voivat ylläpitää ja tehostaa hiilensidontaa entisestään?

Rivakka metsänuudistaminen on tärkeää

Tehokas hiilensidonta pohjautuu ahkeraan metsänuudistamiseen. Ilman suunnitelmallisia uudistamistoimia metsiemme hiilensidontakyky romahtaisi nopeasti. Metsänkasvatuksen viimeinen vaihe eli päätehakkuu on myös uudistuksen alkupiste. Hakkuun jälkeen uudistamistoimet kannattaa tehdä rivakasti turhia välivuosia välttäen. Silloin metsän hiilensidontakyky saadaan palautettua nopeasti.

Kymmenet tuhannet metsänomistajat käyvät tänäkin keväänä istutuspuuhiin. Suomessa istutetaan vuositasolla keskimäärin 150 miljoonaa tainta, ja näistä 100 miljoonaa yksityisille maille.

Jotta taimet pääsevät heti alkuvaiheessa vahvaan kasvuun, erityisesti rehevillä mailla tarvitaan myös hoitotöitä. Tällaisia ovat esimerkiksi kasvuympäristön heinääminen, varhaisperkaus ja taimikonhoito. 

Nuorten metsien energiapuuhakkuut vapauttavat kasvutilaa 

Osa kasvavista nuorista metsistä jää kuitenkin ylitiheiksi. Silloin kasvutilasta kilpailevia puita on liikaa ja puuston järeytyminen on hidasta. Ilman nuoren metsän harvennusta kasvutilaa vapautuisi vain luonnollisen poistuman kautta. Hoitotyöstä saadaan taloudellisesti kannattavaa keräämällä samalla energiapuuta. Energiapuuhakkuulla järeyskehitystä voidaan merkittävästi nopeuttaa, vapauttaen jäävälle puustolle kasvutilaa.

Energiapuuhakkuusta saadaan kerättyä kotimaista polttoainetta fossiilisia tuontipolttoaineita korvaamaan. Koko hakkuu- ja kuljetusketju on hyvin energiatehokas suhteessa pienpuusta saatavaan energiamäärään. Keskimääräiseltä energiapuukohteelta saadaan talteen 12000 polttoöljylitraa vastaava energiamäärä hehtaarilta. 

Lannoitukset hiilensidontaa lisäämässä 

Terveyslannoitukset saattavat paikoin olla jopa edellytyksenä tehokkaalle hiilensidonnalle. Vanhoilla kaskimailla tai turvemaiden peltopohjilla boorin puutos voi aiheuttaa merkittäviä laatu- ja kasvutappioita. Boorin puutteesta johtuen pensastumaan päässyt kuusentaimi ei muodosta merkittävää hiilivarastoa ilman lisätoimia. Boorin levitys onnistuu omatoimisesti reppuruiskulla. Löytyypä markkinoilta drone-levitystä tarjoavia yrityksiäkin.

Tuhkalannoitus soveltuvilla turvemailla on puolestaan yksi metsänomistajan kannalta tehokkaimmista keinoista hiilensidontamielessä. Parin hehtaarin tuhkalannoitus sitoo kasvavaan puustoon vuositasolla yhden suomalaisen laskennalliset hiilidioksidipäästöt.

Lopussa kiitos seisoo?

Hehtaari hyvin hoidettua rehevän maan päätehakkuuikäistä talousmetsää voi sisältää runkoon ja oksiin sitoutuneena 500 tonnia hiilidioksidia (co2-ekv). Tämä vastaa noin 60 suomalaisen vuosipäästöjä. 

Metsäkuviolle eli kasvupaikaltaan ja puustoltaan yhtenäiselle metsän osalle voidaan laskea taloudellisesti kannattavin päätehakkuun aika. Hiilensidonnan kannalta sopivan päätehakkuuajankohdan valinta on vähän mutkikkaampaa. Onko parempi jättää metsä hakkaamatta hiilipankiksi tai venyttää päätehakkuuajankohta mahdollisimman myöhäiseksi? Ohjaako taloudellinen tehokkuus myös hiilensidonnan tehokkuutta, kun tukkipuusta valmistetaan pitkäaikaisesti hiiltä sitovia tuotteita? Viime kädessä jokainen metsänomistaja tekee päätöksen päätehakkuun parhaasta ajankohdasta itse.