Jaakko Puputti: Säästöpuusto – pelastusrengas uudistus- ja taimikkovaiheen yli

Kulkiessani maastossa etsimässä edustavia esimerkkejä talousmetsien luontokohteista en aina löydä sitä monimuotoisuutta, jota toivon. Karttatiedustelun perusteella odotukset voivat olla korkealla, mutta maastossa tilanne on toinen. Hyvä esimerkki ovat säästöpuuryhmät, joiden avulla on helppo havainnollistaa metsänomistajille, miten lahopuuta pyritään lisäämään metsiin.

Säästöpuut tulivat Suomen metsätalouteen 1990-luvulla, eli yli 30 vuotta sitten. Niiden tehtävä on tuottaa lahopuuta vaateliaille lajeille. Syvempi tarkoitus on säilyttää lahopuulla elävää vanhan metsän lajistoa uudistamis- ja taimikkovaiheen yli, jotta lajisto voisi myöhemmin levitä takaisin metsään, kun olosuhteet ovat otolliset.

Säästöpuiden merkitystä ei voi vähätellä: ne ylläpitävät lahopuujatkumoa ja elinympäristöjä. Valitettavasti näkee yhä säästöpuuryhmiä, jotka ovat liian pieniä edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Säästöpuumetsätalous yhtenä ratkaisuna?

Säästöpuumetsätalous (variable retention forestry) on suhteellisen uusi termi, vaikka valtion metsissä sitä on harjoitettu jossain määrin jo noin 20 vuotta. Menetelmässä hakkuissa jätetään metsään toistuvasti vaihtelevia määriä elävää ja kuollutta puustoa, eli säästöpuita. Jätettävät puut – mieluiten suuret ja vanhat – on tarkoitus jättää pysyvästi tulevien hakkuiden ulkopuolelle. Menetelmää voidaan käyttää sekä jaksollisessa että jatkuvassa kasvatuksessa.

Tässä ei ole varsinaisesti mitään uutta, mutta jätettävien puiden määrä menetelmässä onkin jo merkittävästi suurempi. Jätettävien puiden määrän vaihteluväli on 5–50 prosenttia uudistuskypsän metsän puustosta tai 10–150 kuutiometriä hehtaarilla. Säästöpuiden määrää voidaan kuitenkin mukailla leimikon olosuhteiden ja puuston rakenteen mukaan. Olisiko tässä ratkaisu monimuotoisuuden ja lahopuun merkittävään ja nopeaan lisäämiseen? Vai onko metsänomistaja valmis luopumaan hakkuutuloista, jotka “ylimääräisten” puiden korjaamisella olisi voitu saada? Onneksi moni metsäyhtiö tulee nykyisin vastaan ja korvaa osittain rahallisesti jätettyjen puiden arvon.

Kokemuksia kentältä

Olen päässyt kokeilemaan säästöpuumetsätaloutta, vaikka en sillä hetkellä ollutkaan tästä termistä tietoinen. Ehkä on siis parempi puhua menetelmän esiasteesta. Rajasin metsässä säästöpuuryhmät ja yksittäiset säästettävät puut. Puuta jäi pystyyn enemmän lehtipuuta kuin FSC-sertifiointi vaati, ja lopputulos oli mielestäni onnistunut, erityisesti kun vertaa vieressä olevaan taimikkokuvioon, jossa säästöpuita saa etsiä kiikareilla. Metsä ja maisema näyttävät eheämmiltä – toki kauneus on katsojan silmissä ja jokaisella kuviolla ei ole yhtä paljon lehtipuuta jätettäväksi kuin toisella. Iloitsen silti siitä, että omalla aktiivisella toiminnalla saimme metsänomistajan toiveesta säästymään paljon puustoa, joka toivottavasti toimii “pelastusrenkaana” tietyille lajeille metsän sulkeutumiseen asti.

Kun puuta jää enemmän pystyyn, myös maaperää muokataan vähemmän. Tällä on iso merkitys, sillä erityisesti maaperän mikrobi- ja sienilajisto sitoo hiiltä maaperään. Mitä enemmän erilaista biomassaa – sienten ja mikrobien lisäksi myös kasvillisuuden monimuotoisuutta – metsissä on, sitä enemmän hiiltä sitoutuu. Näitä prosesseja voidaan tukea oikeanlaisilla ja oikea-aikaisilla metsänhoidon menetelmillä sekä kiinnittämällä huomiota aikaisemmin mainittuihin asioihin. Jokaisella kohteella menetelmien pitäisi perustua olosuhteisiin ja tietysti metsänomistajan tavoitteisiin, jotka voivat olla keskenään hyvinkin erilaisia, mutta yhtä arvokkaita.

Haasteena valtavan tietomäärän omaksuminen

Metsäalan ammattilaisen on pysyttävä tiedon aallonharjalla: tunnistettava toimintaympäristön heikot signaalit, trendit ja megatrendit. Ammattilaisen on tunnettava menneisyys, jotta voi ymmärtää nykyisyyttä ja suunnitella tulevaisuutta.

Kun nämä vaatimukset kohtaavat reaalimaailman, tilanne on usein toinen: ammattilaisen aika on kortilla. Hyvä kun ehtii maastoon, saati perehtymään paikkatietoaineistoihin tai eroosiomalleihin ennen tarjouspyynnön lähettämistä tai toimenpiteitä. Virheitä tulee kaikille toimintaympäristön jatkuvassa muutoksessa – inhimillisiä ja joskus väistämättömiä.

Tilaisuuksissa, joita olen pitänyt hankekumppaneiden kanssa metsänomistajille, opiskelijoille ja ammattilaisille, uutta omaksuttavaa tietoa tulee paljon kaikille osapuolille.

Yhteistyöllä onnistumme

Metsänomistaja päättää, mitä hänen metsässään tehdään – totta kai. Jos tieto ja taito ovat hukassa sekä omistajalla että ammattilaisella, valinnanvara kapenee. Viime vuosikymmenen aikana metsänhoidon vaihtoehdot ja keskustelunaiheet ovat laajentuneet: sertifioinnin vaatimukset, vaihtelevan levyiset suojavyöhykkeet, paikkatietoaineistot, lainsäädäntö, tuhohyönteiset, tekoäly, droonit, vanha kemera ja uusi metka, ilmastonmuutos…on helppo mennä sekaisin tiedon määrästä.

Tieto ei myöskään kulje itsestään oikeaan paikkaan. Tarvitaan selkeyttä, yhteistyötä ja käytännönläheistä viestintää. Kun monimutkaiset ammattilaistermit puretaan ymmärrettäviksi teoiksi, metsänomistaja voi tehdä parempia päätöksiä – ja ammattilainen voi tukea niitä tehokkaammin. Tieto liikkuu ja muuttuu teoiksi entistä nopeammin, kun ohjaamme sitä parhaamme mukaan oikeisiin hetkiin ja paikkoihin.

Lue lisää

Tiedonvälityshankkeessani yritämme vastata näihin haasteisiin maastotilaisuuksien, webinaarien ja työpajojen avulla. Tutustu hankkeeseen: Ilmastokestävyyttä ja ympäristöviisasta vesiensuojelua hämäläismetsiin (Metsakeskus.fi)