Markku Granander: Vuodenajat rytmittävät metsänomistajan vuotta
04.01.2023

Metsänhoitaja Markku Granander työskentelee Metsäkeskuksessa ohjelmapäällikkönä. Hän ihmettelee maailman menoa maaseudun rauhasta, järvien ja metsien keskellä.
Vuodenvaihde ja sydäntalven hiljaiset hetket ovat oiva ajankohta miettiä metsänomistajankin roolissa alkavaa vuotta. Mitä metsään kuuluu ja mitä omistajana kannattaa muistaa?
Talvi
Metsävuosi alkaa perinteisesti edellisen vuoden yhteenvedolla. Useimpien metsänomistajien on jätettävä metsätalouden veroilmoitus ja tilitettävä arvonlisävero helmikuun loppuun mennessä. Molemmat kannattaa tehdä, sillä vaikka metsästä ei olisi ollut tuloja, menoja on varmasti. Kun muistaa ilmoittaa metsätalouden menot, on luvassa veronpalautuksia, joita ei saa ilman ilmoitusta. Veroneuvoja saa Metsäkeskuksen webinaareista alkuvuodesta.
Talven hangilla on hyvä yhdistää hyöty ja ilo. Hiihtoretket lumisessa metsässä vaikka koko perheen voimin ovat elämyksellisiä ja samalla voi katsastaa metsänhoidon tarvetta.
Harvennushakkuut ja taimikonhoitotyöt kannattaa tehdä ajallaan, niin metsä jatkaa kasvuaan. Osa metsän kohteista voi sopia paremmin suojeluun, mutta niistäkin voi saada tuloja. Ympäristötuesta voit lukea lisää Metsäkeskuksen sivuilta.
Kevät
Kevätaurinko ja polttopuiden teko ovat erottamaton yhdistelmä. Isommatkin pölkyt halkeavat jäisinä ja ilmavasti pinotut puupinot kuivuvat keväisissä tuulissa. Tämä talvi on muistuttanut meitä kotimaisen uusiutuvan energian merkityksestä.
Arvokkaat luontokohteet ja monet metsätuhot erottuvat lumettomaan aikaan. Valppaana kannattaa olla muun muassa nopeasti etenevien kirjanpainajatuhojen varalta. Jos mielessä herää epäilyksiä alkavista metsätuhoista, niistä saa lisätietoa Metsäkeskuksesta.
Monet pienet purot, norot ja vaikkapa lehtolaikut jäävät talvella huomaamattomasti lumen alle. Keväällä omasta metsästä voi löytää yllättäviä monimuotoisuuskeitaita.
Kesä
Kesällä tavataan usein sisaruksia ja silloin kannattaa ottaa puheeksi myös metsän tulevaisuus. Kenellä on kiinnostusta jatkaa metsätilaa vai onko yhteisomistus mahdollista? Sukupolvenvaihdos on varmasti aikanaan edessä ja siitä puhumista ei kannata arkailla. Omistusvaihtoehdoista voit lukea lisää Metsäkeskuksen sivuilta.
Oman metsän asioita voi hoitaa ja seurata parhaiten Metsään.fi-palvelussa. Siellä ovat metsätilasi kartat ja uusimmat ilmakuvat. Ajantasaisten ja kuviokohtaisten metsä- ja luontotietojen avulla on mahdollista tehdä metsänkäyttöilmoitukset ja rahoitushakemukset juuri silloin kun se itselle on sopivinta. Palvelut ovat käytettävissä joka päivä ja kellon ympäri. Erilaiset metsäaiheiset verkkopalvelut ja keskustelufoorumit auttavat myös seuraamaan yleisemmin metsäasioita. Meitä metsänomistajia on yli kuusisataatuhatta ja samat asiat askarruttavat. Vertaistuki voi avartaa omaakin ajattelua.
Metsänomistajana voit myös hakea tietoa erilaisilta kursseilta. Erityisesti uusille metsänomistajille antoisia ovat Metsäkeskuksen Metsään-koulutukset.
Syksy
Kesällä ja syksyllä kerätään talteen metsien satoa. Marjat, sienet ja riista houkuttelevat liikkumaan luonnossa ja maistuvat pitkin talvea. Ne ovat lähiruokaa puhtaimmillaan.
Syksyllä taimikoita on helpompi hoitaa kuin keskikesällä, kun pienet taimet erottuvat kellastuneen aluskasvillisuuden seasta. Taimikonhoitoon on mahdollista hakea tukea Metsäkeskuksesta. Metsään.fi-palvelun avulla voi laittaa tulevia metsänhoitotyötilauksia ja puukauppoja liikkeelle.
Jouluksi meno metsässäkin hiljenee. Vuoden lopulla metsästä voi hakea joulukuusen. Omasta metsästä itse haettu kuusi on monelle muisto jo lapsuudesta. Sen äärellä on mukava kerrata mennyttä ja tuntea ansaittua mielihyvää siitä, kuinka on tehnyt omassa metsässä monenlaista hyödyllistä ja tarpeellista vuoden mittaan.
Jätä kommentti
Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.