Markku Remes: Metsienkäsittelyä ei tule pakottaa yhteen muottiin

Tuleeko metsien käsittelytapa valita kasvupaikan biologisten olosuhteiden mukaan, vai tuleeko käsittely valita kuuntelemalla yleistä mielipidettä? Mahtuuko metsienkäsittelyä koskevaan keskusteluun kerralla enemmän kuin yksi näkökulma? 

Metsienkäsittelyä kritisoitiin perustellusti pitkään siitä, että käsittely oli lainsäädännön vuoksi liian yksipuolista. Metsälain muutoksen myötä vuonna 2014 metsien uudistamisen rajoituksia vapautettiin muun muassa poistamalla uudistettavan puuston ikään tai läpimittaan perustuvat vähimmäisvaatimukset. Monet metsänomistajat ja metsäammattilaiset ottivat uuden mahdollisuuden mielihyvällä vastaan, sillä nyt vaihtoehtoja oli enemmän. Kaikki siis hyvin valtakunnassa?

Melko pian tämän jälkeen alkoi kuitenkin kansallinen keskustelu siitä, pitäisikö metsienkäsittelyä rajoittaa toisella tavalla: tulisiko metsiä käsitellä ensisijaisesti jatkuvapeitteisesti. Toukokuussa 2018 käynnistetyllä lakialoitteella pyrittiin kieltämään avohakkuut valtion mailla eli noin 40 prosentilla metsäalastamme. Lakialoite kaatui maa- ja metsätalousvaliokunnassa, mutta se on jo lisännyt jatkuvapeitteistä metsänkäsittelyä Metsähallituksen mailla. Esimerkiksi Lapissa hakattiin viime vuonna jo 40 prosenttia jatkuvapeitteisillä menetelmillä, mikä ylittää Metsähallitukselle asetetut alueelliset tavoitteet.

Taksonomialla on suuria vaikutuksia metsiin

Keskustelu metsienkäsittelytavoista on kärjistynyt kuluvana vuonna myös EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmän eli taksomian kriteeristön vuoksi. On ilmeistä, että taksonomia rajoittaa tulevaisuudessa monia Suomessa nyt käytettyjä metsienkäsittelymenetelmiä, joilla voidaan turvata metsien monimuotoisuutta ja kokonaiskestävää käyttöä. 

Taksonomiakriteeristössä esitetty yhdenmukainen ja yksityiskohtainen sääntely ei ole käyttökelpoinen, sillä olosuhteet vaihtelevat eri puolilla Eurooppaa suuresti. Kriteeristön vaatimus metsien eri-ikäisrakenteisuudesta ja maanmuokkausmenetelmien rajoittamisesta sekä monet hyvin yksityiskohtaiset vaatimukset heikentävät myös metsiemme tulevaa kasvua, terveyttä ja hiilinieluja. Ei ollut ihme, että edellä mainitut ja taloudelliset näkökulmat huomioon ottaen Suomen hallitus äänesti taksonomia-asetusta vastaan.

Turvemaiden metsienkäsittely muuttuu

Suomessa on lähes viisi miljoonaa hehtaaria metsätalouskäytössä olevia ojitettuja suometsiä. Metsäkeskukseen saapuneiden metsänkäyttöilmoitusten mukaan 84 prosenttia viimeisen vuoden aikana tehdyistä suometsien uudistamishakkuista aiotaan tehdä avohakkuina. 

Uusimman tutkimustiedon mukaan suometsien vesistö- ja ilmastokuormitusta voidaan vähentää välttämällä maanpinnan muokkausta sekä pitämällä vedenpinnan vaihtelut mahdollisimman vähäisinä. Puu kasvaa vielä hyvin ja päästöt ovat tasapainossa, kun pohjavedenpinta on noin 30–40 senttimetrin syvyydellä maanpinnasta. Monet metsäyhtiöt ovat jo ilmoittaneet siirtyvänsä käyttämään pelkästään jatkuvapeitteistä käsittelyä kohteissa, joihin se sopii. Myös yksityisten maanomistajien suometsissä siirryttäneen yhä useammin jatkuvapeitteisyyteen. 

Edes turvemailla ei kuitenkaan voida kokonaan välttää avohakkuita ja maanmuokkausta. Esimerkiksi varputurvekankailla tiheä varvusto sekä heikosti maatuneesta karikkeesta ja sammalesta muodostunut niin sanottu raakahumuskerros taimettuvat huonosti ilman maanmuokkausta. Myös karhunsammalkasvusto estää tehokkaasti luontaisen taimettumisen jopa vuosikymmeniksi. 

Onko yksipuolistamisen virheet pakko toistaa?

Peitteisestä metsänkäsittelystä ja sen toimivuudesta ei ole vielä saatu riittävästi kokemusta. Tästä huolimatta monesti koetaan peitteinen metsienkäsittely jo toimivaksi valtamenetelmäksi. Käsittelytapojen yksipuolistaminen johtaa kuitenkin samaan kielteiseen vaikutukseen kuin komission taksonomiakriteeristön noudattaminen. Yli sata vuotta jatkunutta tutkimustietoamme ja kokemusta kannattaa hyödyntää.

Nykyistä keskustelua seuratessa tulee mieleen Peter Seegerin vuonna 1955 sanoittaman laulun kertosäe; ”Oh, when will you ever learn?” Ei tarvitsisi olla luonnonlaki, että jokaisen sukupolven tulee toistaa samat virheet. Valitaan sopivin metsänkäsittelymenetelmä kullekin kasvupaikalle.