Miia Saarimaa: Miksi potentiaalisen luontotiedon julkaiseminen ja käyttö on haasteellista?
27.05.2026
Kirjoittaja on metsäalalle päätynyt oululainen maantieteilijä (FT), joka viihtyy metsässä hyvin myös vapaa-ajalla. Hän työskentelee luontotietopäällikkönä Suomen metsäkeskuksessa.
Potentiaalinen luontotieto kiinnostaa – eikä ihme. Yhä tarkemmat kaukokartoitusaineistot ja paikkatietomenetelmät lupaavat tunnistaa arvokkaita elinympäristöjä laajoilta alueilta nopeasti ja kustannustehokkaasti. Ajatus on houkutteleva: entä jos voisimme kartoittaa monimuotoisuudelle tärkeät kohteet lähes automaattisesti? Käytännössä tilanne on kuitenkin monimutkaisempi. Potentiaalitiedon julkaisemiseen ja käyttöön liittyy haasteita, jotka on tärkeää tunnistaa.
Potentiaali ei ole varmaa tietoa
Keskeinen haaste liittyy tiedon luonteeseen. Potentiaalinen luontotieto on mallinnettua tietoa: arvio siitä, missä arvokkaat elinympäristöt tai lajien elinpaikat voisivat sijaita. Se perustuu esimerkiksi laserkeilaukseen, ilmakuvaukseen, satelliittiaineistoihin ja muihin paikkatietolähteisiin.
Tällainen tieto kuvaa todennäköisyyttä, ei todellisuutta. Mukana on väistämättä yliarvioita (kohde näyttää kartalla arvokkaalta, mutta ei sitä maastossa ole) ja aliarvioita (arvokas kohde jää kokonaan tunnistamatta). Kartalla tieto voi näyttää täsmälliseltä ja luotettavalta, vaikka siihen sisältyy merkittävää epävarmuutta.
Kaikkea ei voi nähdä taivaalta
Kaukokartoituksen vahvuudet ja rajoitteet vaikuttavat suoraan tiedon laatuun. Puuston rakennetta, korkeutta ja biomassaa voidaan arvioida melko hyvin, mutta monet monimuotoisuuden kannalta keskeiset tekijät, kuten maalahopuu, maaperän ravinteisuus, lajisto ja latvusten alle jäävät elinympäristöt, jäävät piiloon. Esimerkiksi tiheä latvuskerros voi estää näkyvyyden kokonaan. Siksi pelkkä kaukokartoitus ei riitä tunnistamaan luotettavasti metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä tai suojeltuja luontotyyppejä.
Kun potentiaalitietoa julkaistaan karttamuodossa, siihen liitetään helposti suurempi varmuus kuin mihin aineisto oikeuttaa. Käyttäjä ei välttämättä erota, mikä on varmennettua tietoa ja mikä on mallinnettu todennäköisyys.
Maanomistajan näkökulmasta potentiaalitieto voi olla ongelmallista. Jos varmentamaton tieto alkaa ohjata käytännön päätöksiä, voi se johtaa “harmaan suojelun” riskiin. Tällöin tieto vaikuttaa toimintaan, vaikka se ei perustu varmennettuun tietoon.
Potentiaalisella luontotiedolla on kuitenkin tärkeä käyttötarkoitus. Se toimii parhaimmillaan maastovarmennusten kohdentamisen apuna. Kun potentiaalitietoa yhdistetään muuhun paikkatietoon ja sitä täydennetään maastohavainnoilla, voidaan rakentaa luotettavampi kokonaiskuva luonnon arvoista.
Kohti tarkempaa tietoa
Teknologian kehittyminen parantaa tilannetta jatkuvasti. Suomen metsäkeskuksen kolmas metsävaratiedon inventointikierros käynnistyy tänä vuonna. Uudet, entistä tarkemmat laserkeilausaineistot ja analyysimenetelmät mahdollistavat aiempaa tarkemmat ja monipuolisemmat tiedot puustosta, metsien rakenteesta ja metsissä tapahtuneista muutoksista. Tarkempi tieto parantaa mahdollisuuksia tunnistaa esimerkiksi kuolleita pystypuita ja monimuotoisuudelle arvokkaita, järeitä lehtipuita, joita usein esiintyy arvokkailla elinympäristöillä. Edellytykset tunnistaa mahdollisia arvokkaita elinympäristöjä paranevat siis merkittävästi.
Silti yksi asia ei muutu: maastovarmennus on edelleen usein välttämätöntä. Potentiaalitieto toimii parhaiten taustatyökaluna – apuna arvokkaiden kohteiden löytämisessä, ei lopullisena vastauksena.
Lue lisää
Miia Saarimaa: Tarkentuva luontotieto auttaa turvaamaan metsien monimuotoisuutta
Miia Saarimaa: Viranomaisyhteistyöllä varmistetaan luontokohteiden huomioiminen hakkuissa
Ota käyttöön myös muiden tuottama tieto
- Metsien käyttöä suunniteltaessa on syytä huomioida myös muiden kuin Metsäkeskuksen tuottamia luontotietoja. Luonnonsuojelulaissa säädetään eri luonnonsuojelualueista, suojelluista luontotyypeistä ja pesäpuista sekä lajisuojelusta, joka koskee rauhoitettuja ja uhanalaisia lajeja.
- Erityisesti suojeltujen lajien tärkeitä esiintymispaikkoja ei saa tuhota, ja EU:n tiukasti suojeltujen lajien, kuten liito-oravan, lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat suojattuja. Suomen ympäristökeskuksesta ja Lajitietokeskuksesta saa tietoa suojelualueista ja uhanalaisista lajeista, metsätoimissa kannattaa olla yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon.
- Museoviraston rekisteristä voi tarkistaa kiinteät muinaisjäännökset suunnittelualueella, mutta myös rekisteröimättömät kohteet ovat lain suojaamia. Alueelliset museot tarjoavat neuvontaa arkeologisen perinnön suojelussa.
- Kaavoitus ohjaa metsien käyttöä, vaikuttaa hakkuisiin ja lupatarpeisiin. Kaavoihin ja määräyksiin voi tutustua kuntien verkkosivuilla ja karttapalveluissa.
Jätä kommentti
Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.