Mika Salmi: Metsät ja kaavoitus – kohti kattavampaa yhteistyötä ja vuorovaikutusta

Alueiden käytön suunnittelulla sovitetaan yhteen alueiden eri käyttötarkoituksia. Suomen kaavoitusjärjestelmä sisältää kolme tasoa. Eri kaavatasoilla on toisistaan poikkeava asema ja tehtävät.

Metsätalouden näkökulmasta merkittävimmässä osassa ovat kuntien laatimat yleiskaavat. Yleiskaavoituksella on monia vaikutuksia metsätalouden harjoittamiseen. Metsälakia sovelletaan yleiskaava-alueilla vain maa- ja metsätalouteen sekä virkistykseen osoitetuilla alueilla. Lisäksi erilaisilla kaavamerkinnöillä voidaan rajoittaa metsätalouden harjoittamista.

Suomen metsäkeskus toteutti vuosina 2017–2020 Metsätalous ja kaavoitus -hankkeen Uudellamaalla. Parhaillaan toteutamme yhteistyössä Tapio Oy:n kanssa Metsät ja kaavoitus -hanketta. Lisäksi Metsäkeskus järjestää eri puolella Suomea koulutuksia maankäytön suunnittelijoille.

Maankäyttö- ja rakennuslaki uudistui 1.5.2017 niin, että yleiskaavojen maa- ja metsätalouteen (M-alueet) osoitetuilla alueilla ei voi enää asettaa puunkaadolle maisematyölupaa. Tätä ennen hyväksytyissä yleiskaavoissa maisematyölupavaatimus voi edelleen M-alueilla olla, ja maisematyölupa puunkaatoon tulee näillä alueilla edelleen hakea.

Yhteistyöllä yhteisymmärrykseen

Metsät ja kaavoitus -hankkeessa kehitimme yhteistyössä kuntien, maanomistajien ja metsäalan toimijoiden kanssa menetelmiä maisematyöluvan sujuvoittamiseen ja etsimme keinoja metsien maisema-arvojen huomioimiseen. Yhtenä tavoitteena oli löytää keinoja, jotka hyödyttävät niin kuntaa, maanomistajaa kuin elinkeinojen harjoittajia.

Yleiskaavoitus on eri toimintojen yhteensovittamista. Kantavaksi teemaksi onnistuneelle kaavoitukselle, maisematyöluvan sujuvoittamiselle ja metsien maisema-arvojen huomioimiselle on nähty laaja yhteistyö ja vuorovaikutus. Yhteistyön ja vuorovaikutuksen tulisi olla jatkuvaa. Ei vain niin, että täytetään maankäyttö- ja rakennuslain asettamat minimivaatimukset osallistamisesta. Vuorovaikutuksen tulisi alkaa hyvin varhaisessa vaiheessa ja jatkua myös sen jälkeen, kun kaava on laadittu ja kaavaa on tarkoitus toteuttaa.

Haasteeksi tässä nousevat riittävät resurssit ja yhteistyön organisointi sekä aikaisempien käytäntöjen, asenteiden ja ennakkoluulojen muuttaminen puolin ja toisin.

Liian usein edelleen ajatellaan, että maankäytön suunnittelijat haluavat jotenkin estää esimerkiksi tiettyjen metsätalouden toimenpiteiden toteuttamisen. Tai että kaavaprosessissa ei tuoda kaikkea merkittävää informaatiota osapuolten nähtäväksi. Toisaalta usein nousee myös esille epäluottamus metsätalouden harjoittamista ja metsänomistajien motivaatioita kotaan. Ei ole mitenkään harvinaista kuulla todettavan, että metsänomistajat eivät suojele alueita, ellei heitä kaavalla siihen ”velvoiteta”.  Käytännössä yksityiset maanomistajat ovat juuri se ryhmä, joka metsiä suojelee.

Eroon ennakkoluuloista

Maankäytön suunnittelussa tarvitaan avointa vuoropuhelua. Ennakkoasenteista eroon pääseminen on ensimmäinen askel hyvän yhteistyön ja vuorovaikutuksen kehitykselle. Uskon, että ratkaisut haasteisiin löytyvät yhteisen pöydän ympäriltä. Nykyinen yhteistyö ja vuorovaikutus pohjautuvat yksittäisiin kaavalausuntoihin ja koulutustilaisuuksiin. Todellista yhteistyötä ja ennen kaikkea luottamusta osapuolten välille on vaikeaa rakentaa edellä mainitun pohjalta.

Nykyisellään yhteistyön kehittäminen on haastavaa riittävien yhteistyöverkostojen ja toimivien käytäntöjen puuttuessa. Verkostojen ja toimivien käytäntöjen organisointi tai kehittäminen vaatii työpanoksia. Mistä löytää resursseja yhteistyöhön ja kenen vastuulle jää yhteistyön organisointi? Tällä hetkellä vastuu on toimijoilla itsellään. Onko resursseja suunnattu tähän riittävästi? Mielestäni ei. 

Metsät ja kaavoitus -hankkeessa olemme löytäneet menetelmiä muun muassa maisema-arvojen huomioimiseen. Näillä menetelmillä olisi mahdollista huomioida myös metsien virkistys- ja luontoarvoja. Hankkeessa järjestämme koulutuksia metsäalan toimijoille, maankäytön suunnittelijoille, kuntapäättäjille ja maanomistajille. Näin on mahdollista saada alkuun hyvät yhteistyöverkostot, mutta aito vuorovaikutus ja yhteistyö eivät voi perustua yksittäisille hankkeille ja koulutuksille. Jatkossa työn on oltava organisoitua ja jatkuvaa.