Riikka Salomaa: Salomaa suomaalla

1980. Istun turvallisesti isäni olkapäillä, kun hän astelee varmoin askelin rahkasammaleisen suon yli. Ohitamme suon ja kankaan vaihettumisvyöhykkeen ja metso pyrähtää lentoon tuuhean pikkukuusen juurelta. Tulemme satumetsään. Se sen täytyy olla, koska kaikkialla on vain vihreää. Puut ovat valtavan kokoisia ja runkoja on kaatunut maahankin. Niiden päälle on alkanut kasvaa sammalta. Isä laskee minut olkapäiltään maahan ja käyn rungolle istumaan. Olemme juuri taivaltaneet avosuon keskellä olevalle kangasmetsäsaarekkeelle syömään eväitä. Olen 5-vuotias ja päässyt isän matkaan metsälle.

***

1990. Kannan isän filmikameraa varoen. Olen saanut sen käyttööni sillä ehdolla, etten riko sitä. Sommittelen kuvaan käkkyräisen männyn ja sen taustalla avautuvan alkusyksyisen suomaiseman. Koira tulee katsomaan, miksi pysähdyin. Jatkamme matkaa kohti suon puustoisempaa osaa. Siellä vastaan tulee oja ja reiteen asti ulottuva suopursukasvusto. Tuoksu on huumaava, vaikka kukinta-aika on jo ohi. Männyt ovat tukevia, suoria ja punakylkisiä, vaikka eivät kovin pitkiä. Saan napattua kuvan ojan yli loikkaavasta koirasta. Toivottavasti kuva onnistuu!

***

1995. On syksyinen aamu. Olen pukenut hyvin päälle, koska yöllä lämpötila on käynyt pakkasen puolella. Ei taida nytkään olla kuin pari astetta lämmintä. Suo on harmaa, aurinko ei näytä tänään näyttäytyvän laisinkaan. Sormia palelee, mutta karpaloämpäri täyttyy hyvää vauhtia. Kunhan pääsen myymään täyden ämpärin, saan taas mukavasti opiskelurahoja.

***

En ole varmasti ainoa suomalainen, jonka sielunmaisemaan kuuluu järvien ja kangasmetsien lisäksi myös suo. Nuoruus kului vedenjakaja-alueella, jonka kaltaista suon ja kankaan vuorottelua maisemassa en muualla ole tavannut. Nämä lapsuuden, nuoruuden ja varhaisaikuisuuden muistikuvat kertovat siitä syvästä suhteesta, joka meillä monella liittyy suoluontoon ja sen antamiin aineellisiin ja aineettomiin aarteisiin.

Työni metsissä suunnittelijana ja myöhemmin metsätalouden vesiensuojelun parissa on tuonut suoluonnon ekosysteemin ja soiden kestävän käytön minulle entistä konkreettisemmaksi. Osaan arvioida suon ravinteisuutta ja puuntuottokykyä, turpeen paksuutta ja kasvillisuutta sekä ojitustarvetta ja suon osuutta valuma-alueen hydrologiassa. Pari vuotta sitten ihastuin suon valtavaan monipuolisuuteen niin, että ostin itselleni lahjaksi Suomi - Suomaa -nimisen kirjan, jonka sivuilta olen ammentanut paljon soihin liittyvää kulttuurihistoriaa ja osan tämänkin kirjoituksen faktoista. Kiitokset kirjoittajille, hieno kirja.

Suon vesitalouden luonnontilaisuus on perusedellytys soiden eliölajien menestymiselle. Suoluonnon muutokset ovat olleet kohtalokkaimpia lettojen ja korpien vaateliaille kasvilajeille. Soilla elää monimuotoinen lintulajisto, esimerkiksi monet kahlaajalajit pesivät soilla. Myös soiden hyönteislajistossa on omia erityispiirteitään, perhoset suosivat soiden rämereunuksia. Suot ovat luonnontilaisina hiiltä kerryttäviä ekosysteemejä. Ojitus kiihdyttää turpeen hajoamista ja hiiltä vapautuu ilmakehään, mutta toisaalta intensiivinen metsäojitus on kasvattanut suokasvillisuuden hiilibiomassaa. Valtakunnallinen soidensuojeluohjelma ja sen täydennykset ovat luoneet perustan soiden suojelulle Suomessa. METSO-ohjelma on tuonut uutta näkökulmaa puustoisten soiden suojeluun.

Ennallistamista ja monimuotoisuuden vaalimista

Soiden käyttö on muuttanut suoluontoamme jo pitkään. Suurimmat muutokset ovat aiheutuneet metsäojituksista, mutta soita on raivattu myös turvetuotantoalueiksi ja maatalouskäyttöön. Soiden ojittaminen on lisännyt valuntahuippuja. Tällä on vaikutusta virtaavan veden aiheuttamaan eroosioon ja vesistöjen ravinne- ja kiintoainekuormitukseen. Koko maassa lähes neljännes puuston kasvusta ja määrästä on suometsissä. Suopuustojen rahallinen arvo taitaa olla jo yli 11 miljardia euroa. Joten ei niitä ojituksia kansantalouden näkökulmasta ole turhaan tehty, vaikka joitakin ohilaukauksia on tullutkin. 

Jatkossa kannattanee keskittyä onnistuneiden ojitusmetsien huoltoon monimuotoisuutta vaalimalla. Kunnostusojitusten yhteydessä tehtävien vesiensuojelutoimenpiteiden tavoitteena on, että ojaeroosiota tapahtuu mahdollisimman vähän ja että veden mukana kulkevasta kiintoaineksesta saadaan suurin osa pysäytetyksi ennen kuin vedet purkautuvat vesistöön. Eri-ikäisrakenteisuus, lehtipuusekoitus ja kohtuullinen määrä säästö- ja lahopuuta pystyssä ja maapuuna ovat keskeisiä monimuotoisuutta edistäviä piirteitä soidenkin talousmetsissä. 

Entä sitten niiden ei-niin-onnistuneiden metsäojitusten tai harvinaisempien suoelinympäristöjen ennallistaminen? Ensisijainen tavoite metsäojitettujen soiden ennallistamisessa on toimivan, turvetta kerryttävän suoekosysteemin palauttaminen. Kuulostaa kauniilta, mutta ei käytännössä ole kovin helppoa. Ennallistamisen suunnittelu on vaativaa työtä, ja on varottava, ettei ennallistamisella aiheuteta lisääntyvää vesistökuormitusta. Jos kaikki ennallistettavan suon hydrologiaan vaikuttavat ojat ovat umpeenkasvaneet ja puustossa on lehti- ja lahopuuta, ei ennallistamistoimia välttämättä tarvita, vaan alue voidaan jättää ennallistumaan.

***

2019. Haen hevoset pihattoon suojaan sateelta. Poni piehtaroi turpeella kuivitetussa karsinassaan tyytyväisenä. Päätän, että jatkossa kuivitan karsinat kutterilla. Lueskelen lehteä, jossa kerrotaan, että suolla yleisenä kasvava pyöreälehtikihokki on rohdoskasvi. Euroopassa on markkinoilla jo noin 300 kihokkipohjaista tuotetta muun muassa yskänlääkettä. Siinäpä olisi oiva tuote kasvatettavaksi heikkotuottoisilla metsäojitusalueilla. 

Käyn saunassa pesemässä turvepölyt pois iholtani ja muistelen huvittuneena naisten hemmotteluiltaa, jossa leviteltiin turvenaamiot kasvoille. Saunan jälkeen levitän kasvoille ihovoidetta, joka sisältää tupasvillan ainesosia. Huuliin sipaisen rasvaa, jossa on lakansiemenöljyä. Illalla jutellaan lasten kanssa, kuinka he kävivät viimeisinä lomapäivinä keräämässä mummon kanssa lakkoja suolta. Saalis oli runsas ja siitä riitti kotipakastimeenkin. Toivon, että nuo suolla vietetyt hetket piirtyvät heidänkin muistoihinsa yhtä vahvasti, kuin itsellenikin. 

Menkää tekin suolle ja ihmetelkää mitä kaikkea se voikaan teille antaa – ei vähäisimpänä hiljaisuutta ja rauhaa.