Salla Laukkanen: Mistä tuhka tulee lannoitteeksi, ja riittääkö sitä tulevaisuudessa?

Turvemetsien tuhkalannoituksen suosio on kasvanut, ja hyvä niin. Tuhkalannoitukseen kohdistuu monenlaisia odotuksia, jotka täyttyvät, kun kohde on lannoitukseen sopiva. Tuhkalannoituksella saadaan korjattua tehokkaasti ja pitkäaikaisesti turvekankaiden ravinnepuutoksia, jotka rajoittavat puuston kasvua. Kasvunlisäyksen myötä puuston haihdutuskyky kasvaa, hiilensidonta tehostuu ja turvemaan vesienhallinta paranee, jolloin kunnostusojitusten tarve vähenee.

Puutuhka on parasta lannoitetta

Puutuhka on loistava raaka-aine ravinnepuutoksista kärsivien, ojitettujen turvemaametsien lannoitukseen. Se sisältää oikeassa suhteessa kaliumia, fosforia ja muita puustolle tärkeitä ravinteita, mutta kohtuullisen vähän haitta-aineita, kuten arseenia ja kadmiumia. Turvetuhkassa on niukemmin ravinteita ja enemmän haitta-aineita, joten se ei yleensä sovi metsälannoitteeksi.

Lannoitetuhkan tulee olla puu- tai turvepohjaista, laadultaan virallisesti analysoitua ja lannoitukselle asetettujen kriteerien mukaista, jotta lannoituksella saavutetaan tavoitellut hyödyt ilman haittavaikutuksia. Ravinneköyhä tuhka ei korjaa turvekankaan ravinnehäiriötä riittävästi, ja liikaa haitta-aineita sisältävä tuhka on haitallista ympäristölle ja vesistölle.

Lannoituskohteen valinnalla on väliä

Tuhka on turvemaiden lannoite ja sitä tulee käyttää suunnitelmallisesti. Toteutuksessa huomioidaan tietysti se, ettei tuhkaa saa levittää vesistöihin tai monimuotoisuudelle erityisen arvokkaisiin elinympäristöihin.

Lannoitus kannattaa tehdä vain sellaisille kohteille, joilla siitä oikeasti on hyötyä. Tuhkalannoitus kiihdyttää turpeen hajoamista, joten vähäpuustoisilla tai puuttomilla kohteilla lannoitus aiheuttaa turhia hiilidioksidipäästöjä, eikä tuota tavoiteltuja hyötyjä. Puuntuotantoa varten ojitettujen vajaatuottoisten tai kitumaan kohteiden lannoittamista ei ole siis perusteltua tehdä. Tällaiset kohteet on hyvä kohdistaa vesienpalautuksen ja ennallistamisen toteutusaloiksi, sillä tuhkakaan ei taio niistä puuntuotannollisesti kannattavaa metsää.

Välimatkat haastavat tuhkalannoitusketjua

Suomalaiset lämpölaitokset tuottavat energiaa polttamalla erilaisia jakeita. Polttoon perustuvassa energiantuotannossa syntyy tuhkaa, jonka on nykyisellään energiantuottajille jätettä ja merkittävä kuluerä. Liian suuri määrä lannoitekelpoisista tuhkista päätyy nyt kustannussyistä sekä pirstaleisen logistiikka- ja keräilyketjun vuoksi maanrakennukseen tai jopa kaatopaikalle, jolloin niiden ravinteet ja laadullinen hyötypotentiaali jäävät hyödyntämättä resurssiviisaalla tavalla.

Tuhkaa tuottavia laitoksia on runsaasti eri puolilla maatamme. Suurimmat niistä sijaitsevat eteläisessä Suomessa ja tuhkalannoitteen tuotanto painottuukin Nokialle. Metsätuhkalannoitetta valmistetaan pienemmässä mittakaavassa myös pohjoisemmassa Suomessa, esimerkiksi Kuusamossa tuhkaa rakeistetaan lämpölaitoksen yhteydessä. Tuhkalannoitukseen sopivia kohteita on eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, mutta runsaasti myös keskisemmissä osissa maatamme. Tuhkan kuljettaminen kovin kaukaa ei ole kestävää, joten uutta liiketoimintaa tuhkalannoiteketjuun tarvitaan myös keskiseen Suomeen. Kuinka saattaa tarjonta ja kysyntä lähemmäs toisiaan?

Myös tuhkaa tuottavien lämpölaitosten kokoluokkavaihtelu on suurta. Esimerkiksi Jyväskylän kokoisen kaupungin lämpölaitoksissa tuhkaa syntyy vuosittain noin 12 000 tonnia. Pienen pitäjän laitoksessa määrä jää alle 50 tonniin vuodessa, ja kaikkein pienimmissä yksiköissä muutamaan kuutioon vuodessa. Suurimmat laitokset tuottavat energiaa kokonaisten tehdaskompleksien ja kaupunkitaajamien tarpeisiin, kun taas pienimmillään laitokset kattavat vain esimerkiksi yhden tuotantoyksikön energiantarpeen.

Miten tuhkalannoituksen tulevaisuus turvataan?

Energiantuotannon suurimmat toimijat suunnittelevat jo siirtymää muuhun kuin puun ja turpeen polttamiseen perustuvaan tuotantoon, mikä tarkoittaa lannoitekelpoisen tuhkan saatavuuteen merkittävää alenemaa siirtymän edetessä. Pienemmän mittaluokan laitokset jatkanevat puun ja turpeen polttoon perustuvaa tuotantoaan niin pitkään kuin olemassa olevien laitosten elinkaari sitä puoltaa.

Leudot talvet, kuten viimeisinkin oli, vähentävät lämmöntuotannon tarvetta talvikausilla ja samalla myös tuotannon sivuvirtana syntyvien tuhkatonnien määrää. Kilpailu tuhkavirroista on kovaa. Maanrakennussektori ottaa vastaan tuhkaa omiin tarpeisiinsa tiheänä valtakunnallisena verkostona, kun taas lannoitetuhkille ei esimerkiksi Keski-Suomessa ole Viitasaaren laitoksen alasajon myötä vastaanottoa. Sen seurauksena seutukuntien lannoitekelpoista tuhkaa tuottavat laitokset ovat joutuneet etsimään tuhkilleen uusia vastaanottajia, mikä osaltaan vähentää lannoitetuhkan saatavuutta.

Lämpölaitosten nykyinen jäte eli tuhka on raaka-aine, jonka arvostusta ja käyttötapoja on syytä miettiä jatkossa aivan toisin kuin tähän saakka on totuttu tekemään. Lannoitekelpoisen tuhkan niukkuudesta on ollut merkkejä ilmoilla jo nyt, joten tarvitsemme ripeästi uusia ratkaisuja tuhkaketjuun ja sen toimintamalleihin.

Tuhkavirtojen puhdistamista ja ravinteiden talteenottoa niistä on syytä tutkia ja kehittää. Metsäkeskuksen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston Heleä-hankkeessa on saatu lupaavia testituloksia tuhkan sisältämien haitta-aineiden erilleen uuttamisesta niin, etteivät tuhkan sisältämät ravinteet liukene pois. Hankkeessa tutkitaan myös ravinteiden talteenottoa tuhkista ennen niiden päätymistä muuhun kuin lannoitekäyttöön.

Lue lisää

Heleä - Vihreän siirtymän ratkaisuja tuhkan hyötykäytön ja tuhkalannoituksen lisäämiselle (Metsakeskus.fi)