Sanna Kotiharju: Lehtipuulajimme ovat osa metsien monimuotoisuutta

Metsissämme kasvaa luontaisesti useaa eri puulajia. Metsäluonnon monimuotoisuuden näkökulmasta niillä jokaisella on oma merkityksensä. Myös talousmetsissä voidaan kasvatettavan pääpuulajin rinnalla ylläpitää tätä metsiemme moninaista puulajimäärää – ja samalla kustakin puulajista riippuvaisen eliöstön monimuotoisuutta. Puuston monimuotoisuus on olennainen osa metsäluontoamme.

Jo taimikonhoitovaiheessa voidaan suosia sekapuustoisuutta ja jättää metsään lehtipuusekoitusta. Jatkossa kaikissa metsän eri kehitysvaiheissa olisi hyvä muistaa huolehtia siitä, että kasvatettavaan metsään jää toimenpiteiden yhteydessä monimuotoisuutta varten esimerkiksi pihlajaa, haapaa, leppää tai raitaa. Hyvä ohjenuora voisi olla se, että metsään jää yhtä monta puulajia hakkuiden ja hoitotöiden jälkeen kuin mitä siellä oli ennen toimenpiteitä – toki hieman eri runsaussuhteissa. 

Metsää kasvatetaan tavallisimmin taloudellisesti valitun yhden tai kahden pääpuulajin ehdoilla. Se ei kuitenkaan estä jättämästä samalla monimuotoisuudelle ja monipuoliselle lajistolle tärkeitä muita puulajeja sekapuustoksi sopiviin kohtiin. 

Harvennus- ja uudistushakkuiden yhteydessä voi lehtipuiden säästämistä pyrkiä keskittämään ja kohdentamaan luonnonhoidollisesti otollisiin kohtiin ja niiden läheisyyteen – kuitenkin muistaen, että järeitä lehtipuita, jos niitä metsässä esiintyy, on suositeltavaa aina jättää yksittäinkin. Säästöpuita ei ole tarkoitus tulevissakaan toimenpiteissä poistaa, vaan ne saavat rauhassa olla paikallaan, kasvaa ja aikanaan lahota metsään.

Haapa, tuomi – ja moni muu

Haapa on monimuotoisuudelle erityisen tärkeä lehtipuu, ja samoin ovat jalot lehtipuut, kuten esimerkiksi lehmus ja vaahtera, jos niitä metsässä kasvaa. Etenkin niihin kohtiin, joissa näitä puulajeja tavataan, olisi hyvä pyrkiä jättämään pienehkö sekapuustoinen säästöpuuryhmä. Ryhmä kierrettään jatkossa kaikissa toimenpiteissä, ja myös alikasvos saa jäädä raivaamatta. 

Nuoren metsän hoidossa töiden toteuttamisen kannalta vähän vaikeammat ja ”vähäarvoisemmat” kohdat metsänkäsittelyalalla ovat monimuotoisuuden kannalta usein juuri niitä helmiä. Samalla, kun säästää vaivaa ja kustannuksia, luonto kiittää. Esimerkiksi pienet kosteat painanteet on monimuotoisuuden näkökulmasta usein paikallaan kiertää hoitotöissä. Ne kun ovat luontaisesti sekapuustoisia ja lehtipuuvaltaisia. Myös kitukasvuiset kalliokohdat ja kivikkoiset ja kolukkoiset paikat voi yleensä hyvillä mielin kiertää metsänhoitotöissä luonnonhoidon nimissä.

Niin ikään vesiensuojelun suojavyöhykkeillä kasvaa usein monipuolinen puusto ja pensaskerros. Kosteissa joenvarsien rantametsissä, lehtomaisilla kasvupaikoilla ja pellonreunoilla meitä esimerkiksi näin keväisin huumaa tuoksullaan hetken kauniisti kukkiva ja monimuotoisuutta rikastava tuomi.

Metsänomistaja painottaa luonnonhoitoa omien tavoitteidensa mukaisesti

Eri puulajit mahtuvat siis hyvin kasvatusmetsäänkin sekaan, kun niille vain annetaan siihen sopivassa suhteessa tilaa ja mahdollisuus. Puulajit kasvavat luontaisten kasvupaikkavaatimustensa mukaisesti ja maantieteellisen esiintymisalueensa rajoissa. 

Metsän puulajirikkauden ylläpito ja sekapuustoisuuden säilyttäminen on yksi keskeinen ja tärkeä osa talousmetsien luonnonhoidon keinovalikoimaa. 

Säilytä sekapuustoisuutta monimuotoisuuden näkökulmasta esimerkiksi näin:

• Salli muidenkin lehtipuiden kuin koivun esiintyminen metsikössä. 
• Säästä osa raidoista ja pihlajista raivauksessa tai harvennuksessa. 
• Pyri valitsemaan säästöpuuryhmän paikka jo valmiiksi sekapuustoisesta, kerroksellisesta ja puustorakenteeltaan monipuolisesta kohdasta. 

Tämän kaiken suunnitelmallisen toiminnan edellytys on, että metsänomistaja tuntee metsänsä ja tietää, mitä puulajeja siellä luontaisesti missäkin kohdissa kasvaa. Seuraavan metsäkävelyn aihe voisikin olla: bongaa oman metsäsi puulajit ja pohdi niille sopivia säästökohtia tulevissa toimenpiteissä. Toki voi myös antaa metsäammattilaiselle ja työn toteuttajalle ohjeen kiinnittää toimenpiteiden yhteydessä tähän asiaan erityishuomiota.

Jokainen metsänomistaja painottaa luonnonhoitoa metsätilallaan omien tavoitteittensa mukaisesti, aina kuitenkin vähintään lakisääteiset ja sertifiointivelvoitteet huomioon ottaen.