Tatu Viitasaari: Milloin metsää kannattaa hakata?

Metsänhoito kiinnostaa. Julkista keskustelua seuratessa tuntuu siltä, että Suomessa on itseni lisäksi tuhansia metsänhoidon asiantuntijoita. Hyvä niin.

Metsäkeskustelu on olennainen osa poliittista ja arvokeskustelua. On etuoikeus elää vauraassa demokraattisessa maassa, jossa kaikilla on oikeus mielipiteeseen. Ei kuitenkaan ole mielipidekysymys, onko eteläsuomalaisen ikääntyneen kuusikon metsätuhoriski korkea tai eteneekö luontokato. Faktoja ei voida mielipiteellä muuttaa. 

Hakkuut ja hiilinielut keskustelun ytimessä

Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedon mukaan metsien hiilinielu pieneni vuonna 2021. Arvio johtuu pääasiassa noususuhdanteen siivittämästä korkeasta hakkuumäärästä ja metsien kasvun hidastumisesta. Suurimpia syitä  metsänkasvun hidastumiseen ovat Pohjois-Suomen männiköiden varttuminen pois kovimman kasvun vaiheesta sekä muut muutokset metsien ikärakenteessa.

Metsien hiilinielun kokoa ja sen kehitystä pitäisi kuitenkin tarkastella yhden vuoden sijaan merkittävästi pidemmällä aikajaksolla.

Metsät ovat nimittäin edelleen merkittävä hiilinielu. Ja tuon hiilinielun koko vaihtelee. Kuten hakkuidenkin, joita valvomme Metsäkeskuksessa.

Pääsyy on hakkuiden markkinaehtoisuus: kun puun kysyntä on heikompaa, hakataan vähemmän ja hiilinielu kasvaa. Kun kysyntä on kovempaa, nielu pienenee hakkuiden myötä. Puun – niin kuin muidenkin raaka-aineiden – kysyntää säätelevät maailmantalouden suhdanteet. Jotta  uusiutuvan puuraaka-ainetarpeeseen  voidaan vastata, metsien kasvukykyä on pidettävä yllä ja vahvistettava.

Tarvitaanko hakkuita?

Metsä kasvaa meidän teoistamme ja tahdostamme riippumatta. Metsä ei tarvitse meitä tai hakkuita kasvaakseen, mutta aktiivisilla ja harkituilla metsänhoidon toimilla metsän kasvua voi lisätä.  

Vaikka metsät eivät tarvitse hakkuita, me tarvitsemme. Kuinka monta puista ovea avasit viime viikolla? Kuinka monen ostamasi tuoteen pakkauksessa oli käytetty kartonkia? Puusta tehdään taloja, huonekaluja, ovia, paperia, vessapaperia, pahvia, muovia korvaavia materiaaleja, lämpöä ja paljon muuta arjessamme välttämätöntä. Näitä tarvitaan jatkossakin.

Iso merkitys on myös sillä, että puusta saadaan tuloja niin metsänomistajalle, yrityksille kuin valtiolle.

Metsän hakkuusta päättää aina metsänomistaja

Hakkuupäätös on monen tekijän summa. Päätös hakkuusta on usein metsänomistajan etujen ja metsänhoidollisen tarpeen sovittelua. Hakkuumääriä ja puun kysyntää puolestaan määräävät markkinat: ratkaisevaa on, kohtaavatko metsänomistajan myyntiaikeet ja puunostajan ostohalukkuus. Lait, asetukset ja kaavoitus asettavat omat rajoituksensa ja velvoitteensa. Kaupallisista hakkuista tehdään metsänkäyttöilmoitus, jonka pohjalta selvitetään mahdolliset hakkuun esteet.

Hakkuut kannattaa toteuttaa metsänhoidon suositusten mukaan ajallaan, mutta joskus niitä voi viivyttää esimerkiksi kiertoaikaa jatkamalla eli viivästyttämällä päätehakkuuta. Metsän terveyttä ja kasvua kannattaa kuitenkin seurata aktiivisesti. “Aavistushakkuisiin” ei ole mitään syytä turvautua,  vaikka metsäkeskustelu velloo kuumana.

Koska metsä on myös Suomen luonnon perusta, hiilinielu sekä virkistyskohde, talousmetsien hakkuissa on aina tärkeää muistaa myös luonnonhoito. Luontoarvoiltaan merkittävät talousmetsät voi myös ehtojen täyttyessä suojella esimerkiksi METSO-rahoituksella.

Joskus on hakattava pikaisesti

On myös hakkuita, joita ei kannata pitkittää. Tässä muutama tärppi.

Ensiharvennus vaikuttaa pitkäkestoisesti kasvuun ja puulajijakaumaan. Liian tiheässä kasvava puu riukuuntuu ja elävän latvuksen osuus vähenee. Riukupuu ei järeydy tukkipuuksi, vaikka kasvutilaa löytyisikin. Vanhan ajan hyvä metsäoppi auttaa tarpeen arvioinnissa: kuusessa pitäisi olla elävää vihreää latvusta 60 prosenttia, koivussa 50 prosenttia ja männyssä 40 prosenttia. Jos latvusta on vähemmän, metsä kannattaa laittaa nopeasti kuntoon. Maltti on kuitenkin valttia, sillä liian voimakas harvennus pienentää tulevaa hakkuukertymää ja altistaa puuston metsätuhoille sekä pienentää seuraavien hakkuiden kertymää kuin myös hiilensidontaa.

Etelä-Suomen kuusikot tuottavat metsistämme taloudellisesti kaikkein parhaiten. Valitettavasti juuri kuusikoissa on myös suurin metsätuhoriski – juurikääpä ja kirjanpainajakuoriainen aiheuttavat niissä suurta tuhoa, usein vielä yhdessä. Yli 50 miljoonan euron vuotuiset menetykset aiheuttavan juurikäävän leviämistä voidaan estää hakkuissa käytettävillä torjunta-aineilla. Jos juurikääpä on levinnyt laajasti, päätehakkuu ja lehtipuusukupolven viljely jäävät ainoiksi metsänhoitokeinoiksi.

Hyönteistuhoista johtuvien metsänkäyttöilmoitusten määrä on suuri, ja todellinen tuhomäärä on todennäköisesti moninkertainen, sillä monet metsänomistajat eivät ole ehtineet huomata nopeasti etenevää metsätuhoa. Varmin tapa estää kirjanpainajatuhon leviäminen tasaikäisrakenteisessa ikääntyneessä kuusikossa on tehdä uudistushakkuu ennen kuin tuho etenee. Liian myöhään tapahtunut hakkuu johtaa usein tuhansien eurojen menetyksiin. Kuolleet puut voidaan jättää maastoon monimuotoisuudelle hyödylliseksi lahopuuksi.