Siirry sisältöön
Metsäkeskuksen etusivulle
Metsäkeskuksen asiakaslehden etusivulle
På svenska

Tiina Karjalainen: Mitä voisin tehdä luonnon hyväksi?

26.06.2020

Tiina Karjalainen

Kirjoittaja on kymenlaaksolainen metsänhoitaja, joka on toiminut vuodesta 2011 lähtien Metsäkeskuksessa luonnonhoidon parissa erilaisissa tehtävissä. Metsäasioihin kosketuspintaa on myös oman metsän ja sen hoitotöiden kautta. Harrastuksia ovat myös koiran kanssa treenailu ja monenlainen voimailu.

Näytä kaikki blogit

Miksi tyydymme usein omissa ratkaisuissamme etsimään sitä juuri ja juuri riittävää, vähimmäismäärää; ”tämän verran minun täytyy”? Miksei sen sijaan ajattelisi, että ”tämän verran minä voisin”? Se ei välttämättä ole itseltä paljoa pois.  

Jo päivittäisasioissa voi tehdä valintoja, joilla on merkitystä. Voi valita kotimaisia tuotteita, kannattaa pienyrittäjiä ja käyttää uusiutuvia materiaaleja. Myös omissa metsissämme voimme tehdä valintoja luonnon hyväksi ja miettiä minimiratkaisujen sijaan, mikä olisi oma maksimi; mitä olisi valmis tekemään.

Esimerkiksi rantojen suojakaistojen leveydet: Tavanomaisen 5–10 metrin muokkaamattoman alueen sijaan voisi jättää maastonmuotojen mukaan vaihtelevan levyisen, monipuolisen ja leveämmän puustoisen suojakaistan. Siltä voisi poimia sitten pois esimerkiksi isoja kuusia, jotka ehkä kaatuisivat muutenkin.

Taimikkoa raivatessa lehtipuusekoituksen ja riistatiheikköjen jättäminen ei paljoa maksa. Ja harvennusvaiheessa osasta jätetyistä lehtipuita voidaan tehdä säästöpuita ja tekopökkelöitä. Lajistolle, kuten vaikkapa harvinaistuneelle hömötiaiselle, tämä voi olla iso apu. Uudistushakkuuvaiheessa sitten kohteelta löytyykin jo hyvää säästöpuumateriaalia, ja voidaan hyvillä mielin lähteä uudelle kierrokselle: katsoa, kun uusi ja toivottavasti monipuolinen metsä lähtee kasvamaan. 

Oma polkuni 

Vaikka olen ollut kohta kymmenen vuotta luonnonhoidon neuvojana Metsäkeskuksessa, olen itsekin herännyt vasta nyt siihen, miten paljon omissa metsissään voi vaikuttaa. Ehkä olen aiemmin ajatellut, että oma metsäni on vain talousmetsää ja luontokohteet ovat erikseen. Mutta asiahan ei ole näin, vaan merkittävää on juuri se, miten toimitaan talousmetsissä, joiden pinta-ala on suuri ja vaikuttava verrattuna yksittäisiin luontokohteisiin ja suojelualueisiin.

Tietoisuus ja tiedon tarjonta on onneksi selvästi lisääntynyt, ja kaikilla on mahdollisuus huomioida näitä asioita. Jokainen voi käyttää tietoa omaan arvomaailmaansa heijastaen ja päättää sen pohjalta, mihin on valmis; oman maksiminsa.  

Oma metsänaisurani lähti liikkeelle osin tiedostamatta, kun oma mummuni vei minut metsiinsä alakouluikäisenä. Hän opasti minua siihen, miten metsässä pitää liikkua jalkoja nostellen, kun ylitimme tuoretta hakkuuaukeaa. (Hyvä oppi muistaa edelleen, kun välillä metsässä naamalleen kyntää.)  

Mummu myös näytti hakkuussa säästämiään isoja, vanhoja mäntyjä. Suurin niistä oli nimetty ”haltijapuuksi”, ja siinä oli metsän henki. Sitä sai halata ja sille saattoi puhua, jos oli yksinäinen. Säästöpuuajatus oli jo tuolloin arvossaan.  

Mummu oli tiukka täti, joka hoiti itse metsänsä; raivasi, istutti ja kulki ämpärin kanssa myrkyttämässä heiniä taimien ympäriltä. Esikuvana hän on minulle merkittävä, ja toivon itsekin olevani vanhana edelleen kunnossa hoitamassa omia metsiäni. Ja varmasti tietty innostus ja myös jääräpäisyys on sieltä periytynyt. Mummun peruja – nyt kolmannessa polvessa naismetsänomistajana –  on varmasti innostukseni, jääräpäisyyteni sekä haluni uskoa luontoon moninaisena mahdollisuutena. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Jätä kommentti

Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.

Täytä tämä kenttä.
Kysely
Täytä tämä kenttä.
Piditkö artikkelista? En pitänyt lainkaan
Täytä tämä kenttä.