Ari Nikkola: Suometsän hoito laittaa osaamisen puntariin

Suomessa on metsäojitettu turvemaita 5 miljoonaa hehtaaria. Voisi sanoa, että osa ojituksista on ollut turhia. On helppo todeta, että ojitettiin, jos ei osattu eikä tiedetty mitä tehdään. Toisaalta on hyvä muistaa, että ojitukset olivat myös työllisyys- ja aluepolitiikkaa. Ihan kaikki virheet eivät ole olleet osaamattomuutta.

Turvemaalla metsän kasvatukseen liittyy muutama lisähaaste: liika vesi, epätasapainoinen ravinnetalous tai ravinteiden puute, hankalat korjuuolosuhteet ja alapuolisiin vesistöihin karkaava kuravesi. Hyvä lopputulos on vaatinut aina enemmän osaamista kuin touhuaminen perusmustikkametsätyypillä. Nyt yhtälöön on tullut mukaan vielä yksi uusi, ja ehkä kaikkein vaikeimmin hallittava muuttuja: hiilitase.

Metka-tuella parempaa suunnittelua

Uuden metka-lain tavoite on tukea suometsien hoidossa toimenpiteitä, jotka ylläpitävät puuston hyvää kasvua niin, että haitalliset vaikutukset vesistöihin, suometsien hiilensidontaan ja luonnon monimuotoisuuteen minimoidaan. Tai vielä toisin sanottuna niin, että kaikki asiat kehittyvät parempaan suuntaan.

Metka-tukea myönnetään ennen kaikkea siihen, että laaditaan hyvä suometsän hoitosuunnitelma. Hoitosuunnitelma laittaakin laatijan osaamisen todelliseen puntariin. Enää ei riitä, että jotain esitetään, vaan toimenpiteet pitää perustella. Pitää arvioida niiden vaikutusta, esittää tarpeelliset metsänhoidolliset toimenpiteet ja mahdollisesti ennallistettavat alueet, ja sen lisäksi suunnitella alueelle parhaiten soveltuvat vesiensuojeluratkaisut.

Suometsän hoito haastaa ammattitaidon

Osaamista ja tietoa pitää olla myös Metsäkeskuksen työntekijöillä, joka tarkastavat suometsän hoitosuunnitelmia. Jos suunnitelman tekijä esittää ojien perkausta ja tarkastaja on eri mieltä, niin erilainen näkemys ei saa perustua vain mielipiteeseen tai kielteiseen ennakkoasenteeseen. 

Suometsissä haastetta lisää se, että toimenpide on usein yhden tavoitteen kannalta hyvä ja toisen tavoitteen kannalta huono. Esimerkiksi tuhkalannoitus lisää puuston kasvua ja elinvoimaa. Puusto haihduttaa vettä entistä enemmän, mikä laskee pohjaveden tasoa kasvukaudella. Hyvä näin, paitsi että pohjaveden pinnan lasku kuivaa pintaturvetta ja lisää sen hajoamista ja hiilipäästöjä. Päädytäänkö hiilensidonnassa puuston lisäkasvun ansiosta plussalle vai turpeen hajoamisen seurauksena miinukselle? Se onkin erittäin monimutkainen kysymys. Vai saadaanko lannoituksen hyöty sitä kautta, että ojia ei tarvitsekaan perata ja valumavedet pysyvät puhtaampina.   

Muistan, kun 40 vuotta sitten professori Leo Heikurainen kysyi meiltä opiskelijoilta, kannattaako metsää kasvattaa karulla ojitetulla rämeellä, jos se vaatii toistuvia lannoituksia. Ei kannata, hän itse vastasi. Noin kahdenkymmenen vuoden takaa muistan suoretkeilyn, jossa professorit väittelivät siitä, katsotaanko ojien kunnostustarve ojista vai puiden latvoista. Viime vuosina on tutkittu paljon sitä, minkä verran puustoa tarvitaan, jotta puusto omalla haihdutuksellaan pitää pohjavesipinnan riittävän, mutta ei liian, alhaalla.  Vettyäkään suometsä ei saa. Puut eivät ole vesikasveja ja vettyminen lisää metaanipäästöjä. Liika kuivuminen taas hiilipäästöjä. Vaikeaksi menee.

Taustalla vaikuttavat arvot

Aina ei ole kyse siitä, että esitetty tai toteutettu toimenpide olisi osaamattomuudesta johtuva virhe, vaikka joku sen niinkin voi nähdä. Usein on kyse siitä, mikä on kenellekin tärkeintä. Onko tärkeintä puuston kasvu, kirkkaat lähivedet, elinvoimainen riekkokanta, suokaasujen minimointi, nätti maisema vai maaseudun työpaikat? Metsänomistaja viime kädessä päättää, mitä hän suoltaan haluaa. Toivottavasti moni haluaa myös puuston hyvää kasvua ja tilaa suometsän hoitosuunnitelman, koska kyllä Suomi suometsänsäkin tarvitsee.

Osaamista ei voi sivuuttaa, mutta usein valintatilanteessa arvot ratkaisevat. Arvoista noiden turhien ojitustenkin osalta oli oikeastaan kyse.

Lue lisää

Ari Nikkola: Ketju kestää heikoimman lenkin verran

Suometsissä kasvaa merkittävä määrä puuta – mutta miten niitä kannattaisi hoitaa?