Tanja Lepistö: Voimmeko yhdistää suomalaisen metsäbiotalouden ja huolen luonnosta?

Viimeisten muutamien vuosien ajan on huoli ilmastonmuutoksesta lyönyt läpi maapallon. Toinen, yleisessä keskustelussa vähemmälle huomiolle jäänyt, ympäristön uhka on luonnon monimuotoisuuden, biodiversiteetin, heikkeneminen.

Viimeistään COVID-19-pandemia herätti meidät näkemään, kuinka tällä vuosituhannella maailmassa todella vallitsee keskinäisriippuvuus, niin ihmisten välisissä kuin ihmisten ja luonnon välisissä vuorovaikutussuhteissa.

Unesco on julistanut nyt päättyvän vuosikymmenen monimuotoisuuden vuosikymmeneksi, ja sen lopussa, ensi lokakuussa, pidetään Kiinan Kumningissa YK:n kokous monimuotoisuudesta. Siellä on tavoitteena määritellä maailmanlaajuiset tavoitteet maapallon monimuotoisuudelle vuonna 2030.

Euroopan vastaus

EU:n komissio julkaisi viime viikolla ehdotuksen Euroopan unionin uudeksi biodiversiteettistrategiaksi.  Parlamentin ja jäsenvaltioiden tulee hyväksyä se ennen voimaantuloa. Yksityiskohtiin voi vielä yrittää vaikuttaa.

Jokaisella EU:n komissiolla on ollut oma teemallinen kädenjälkensä. Von der Leyenin komission pääviesti on selkeä ja vahva: se haluaa vahvistaa maanosan teollista menestystä ja taloudellista vaurautta huolehtien samaan aikaan ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä. Komissio puhuu digitaalisesta ja vihreästä siirtymästä, ”twin transition” erityisesti teollisuuden kohdalla, mutta tuo viesti kuvaa hyvin koko talouden kasvun strategiaa, Green Dealia, jonka osana tämä biodiversiteettistrategia julkistettiin.

Maailman talousfoorumin laskelman mukaan yli puolet maailman bruttokansantuotteesta pohjautuu luonnonvarojen hyödyntämiseen. EU:n johtopäätös tästä on, että taloudellinen vauraus ei ole riippuvainen niinkään käytettyjen luonnonvarojen määrästä vaan siitä, että luonnon kantokyky kestää ihmisen toiminnan.

Strategia on hyvin kunnianhimoinen. Tavoitellaan, että kymmenessä vuodessa maanosamme luonnon monimuotoisuus on toipumisuralla ja vuoteen 2050 mennessä maapallon ekosysteemit ovat suojeltuja ja sopeutumiskykyisiä.

Vaikka komissio on julkaisemassa useita eritasoisia ilmastonmuutoksen torjuntaa suoraan käsitteleviä asiakirjoja, on huomionarvoista, että biodiversiteettistrategiassa monimuotoisuus ja ilmastonmuutos on voimakkaasti kytketty yhteen.

Metsäiset päähavainnot

Vaikka biodiversiteettistrategia käsittelee kaikkea luontoa, ja metsistä puhuttiin siinä lopulta suoraan kohtuullisen vähän, on niilläkin sanoilla paljon merkitystä meille. Listalle voi poimia muun muassa seuraavia asioita:

• Euroopan maa-alasta halutaan suojella 30 prosenttia, josta kolmasosa eli 10 prosenttia maa-alasta tulee olla tiukasti suojeltua. 
• Perustetaan Euroopan laajuinen verkosto vahvistamaan muun muassa ekologisia käytäviä, jotta vältymme geneettiseltä eristäytymiseltä.
• Kaikkien aarniometsien ja vanhojen metsien määrittely, kartoittaminen ja tiukasti suojeleminen. 
• Kaikki suot tulisi suojella tiukasti hyvinä hiilivarastoina.
• Tavoitteena on lisätä metsien sopeutumiskykyä tuhoihin, joita ilmastonmuutos todennäköisesti lisää (kuivuus, metsätuhot, metsäpalot jne.).
• Sopeutumiskykyiset metsät tukevat sopeutumiskykyistä taloutta ja tarjoavat raaka-aineita, jotka ovat välttämättömiä tulevaisuuden biokiertotaloudessa.
• Arvioidaan EU:n ja maailmanlaajuisen biomassan kysynnän ja tarjonnan kestävyys vuoden 2020 lopussa ja tarpeen mukaan arvioidaan uudelleen sen pohjalta voimassa oleva RED-direktiivi, LULUCF ja päästökauppajärjestelmä.
• Kehitetään yhdessä datan tarjoajien kanssa ajantasainen Euroopan metsätietosysteemi, jonka avulla arvioidaan Euroopan metsien kuntoa.

Vaikutukset Suomen metsäbiotalouteen

Suomessa metsien suojeluaste on tällä hetkellä 13 prosenttia. Tästä tiukasti suojeltua on valtaosa: kymmenen prosenttia metsä- ja kitumaan alasta. Koska Suomi on metsäinen maa, valtaosa kasvavasta suojelupaineesta kohdistuu metsiin ja soihin, joilla on myös huomattavaa aluetaloudellista merkitystä.

Strategia ei sanoita, millä aluetasolla tavoiteprosentit tulee täyttää. Suojelualuevalinnoissa painotetaan hiilivarastoja, monimuotoisuus-, laji- ja elinympäristöarvoja.

Suomessa tunnetaan hyvin metsävarat ja kyetään säätelemään hakkuumääriä. Hakkuumäärät ovat olleet jo pitkään pääosissa maata reilusti alle kestävän hakkuusuunnitteen ja siihen nojautuen on suunniteltu useita uusia biojalostamoja.  Kasvava suojelutaso voi tuoda haasteita näihin suunnitelmiin.

Tulee olla tarkkana siinä, miten määritellään vanhat metsät, joita ehdotetaan siirrettäväksi tiukan suojelun piiriin. 

Yhä jatkuvana huolena on myös, tunnistetaanko suomalaista metsänhoitoa kestäväksi. Jos meillä metsänhoidollisesti korjattu pienpuu tai ensiharvennuspuu menee kokonaan fossiilienergiaa korvaavaan lämmön (ja sähköntuotannon) laitokseen, on se kestävyydeltään täysin eri kysymys, kuin vaikkapa metsäkatoalueella kokopuun hakkuu tulisijaan.  

Huolta on, mutta meidän täytyy uskoa itseemme. Meidän on yhä voimallisemmin tehtävä selväksi, että suomalainen metsäbiotalous on samaan aikaan ekosysteemipalvelujen ylläpitäjä sekä ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävä eurooppalainen elämäntapa.

Koska vihreä ja digitaalinen siirtymä, kasvun strategia, on vääjäämätön, kannattaa meidän keskittyä mahdollisuuksiin. Teolliset prosessit ja energiaratkaisut, tulevat muuttumaan niin kuin ovat muuttuneet tähänkin asti. Suomella on onneksi edellytyksiä olla tutkimuksen ja kehityksen etulinjassa ja luoda  menestyviä ratkaisuja tulevaisuuden Euroopalle.