Siirry sisältöön
Metsäkeskuksen etusivulle Metsäkeskuksen etusivulle
Metsäkeskuksen asiakaslehden etusivulle
På svenska

Riista viihtyy talousmetsässä

Riistan viihtymistä metsässä voi parantaa monella eri tavalla metsänhoitotöiden ja hakkuiden yhteydessä. Toimenpiteet tukevat myös metsän virkistyskäyttöä, maisemanhoitoa, vesiensuojelua, luonnon monimuotoisuutta ja varautumista metsätuhoihin.

Kysely
Täytä tämä kenttä.
Piditkö artikkelista? En pitänyt lainkaan
Täytä tämä kenttä.
Riistatiheikköä.

Riistatiheikkö voi olla kooltaan muutaman puun ryhmä tai suurempi kahden aarin alue.

14.11.2017

Teksti Annika Selander ja Mika Tuomainen | Kuvat Essi Kuula

Riistalle otollisten metsän rakennepiirteiden vahvistamisessa pääpaino on metsäkanalintujen elinolojen parantamisessa. Metsäkanalintuja ovat metso, teeri, pyy ja riekko. Metsänomistaja päättää riistanhoidon painoarvosta omassa metsässään. Metsänhoitosuositukset antavat hyvän perustan niille, jotka haluavat suosia riistaa tavanomaisen metsänkäsittelyn yhteydessä. Muista lähteistä löytyy ohjeita, jos metsänomistaja haluaa panostaa enemmän ja käsitellä tiettyjä alueita tai tiettyjä metsikkökuvioita puhtaasti riistanhoidon näkökulmasta. 

Metsäkanalinnut viihtyvät ravintoa ja suojaa tarjoavissa sekametsissä. Metsässä, jossa kasvaa vaihtelevasti sekä havu- että lehtipuita, on sopivassa suhteessa valoa varvuille ja aluskasvillisuuden tarjoamaa suojaa linnuille. Erityisen tärkeä on suoja maanpinnan läheisyydessä. Hyvä esimerkki tästä on kataja ja alikasvoskuuset. Kuusikossa mänty ja lehtipuut lisäävät kenttäkerroksen valoa, mikä hyödyttää mustikkaa ja muita varpukasveja. 

 

Riistatiheikkö suojaa

Riistatiheikkö voi olla kooltaan muutaman puun ryhmä tai suurempi kahden aarin alue.  Tiheikköjä jätetään neljästä viiteen kappaletta hehtaaria kohti. Riistatiheikön puusto jätetään yleensä käsittelemättä metsänkasvatuksen kaikissa vaiheissa. Hyvän riistatiheikön puusto on vaihtelevankokoista ja monilajista. Erityisen tärkeää on kuusen läsnäolo. Sopivia kohtia riistatiheiköille löytyy esimerkiksi runsaiden mustikkavarvikoiden läheisyydestä, kosteista painanteista, kuvion reunoilta ja muista paikoista, joihin hakkuukoneella on vaikea ulottua. 

 

Mustikka on tärkeä ravintokasvi

Tärkein metsäkanalintujen ravintokasvi on mustikka, jonka varvut tarjoavat suojaa. Varsinkin poikasille yhtenäinen mustikanvarvusto on elintärkeä, koska poikaset ovat ensimmäisten elinviikkojensa ajan riippuvaisia varvikon antamasta suojasta ja lehdillä elävästä hyönteisravinnosta. Mustikan menestymistä edistetään suosimalla luontaisia uudistamismenetelmiä ja toteuttamalla harvennushakkuut ajallaan.

Mustikka on puolivarjokasvi, joka tarvitsee valoa, muttei kestä paahdetta. Se kasvaa parhaiten harvennetussa metsässä, jossa kuusen lisäksi kasvaa mäntyä. Kun haluat suosia mustikkaa, kannattaa jättää uudistusalan runsasmustikkaisille paikoille riistatiheikkö tai säästöpuuryhmä ja siten rajata se maanmuokkauksen ulkopuolelle. 

 

1. Metsänuudistamisessa vältetään uudistusalan liiallista raivausta tai lykätään se varhaisperkausvaiheeseen ja käytetään mahdollisuuksien mukaan hyväksi olemassa olevaa taimiainesta. Suosituksena on rajata uudistusaloja, jotka noudattelevat maaston luonnollisia muotoja. Maanmuokkausmenetelmänä käytetään kääntömätästystä, mikä minimoi maanpinnan rikkoutumista ja säästää siten varpukasvien juuria. 

Hakkuita kannattaa välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan touko-kesäkuussa lehtipuuvaltaisilla tuoreilla ja sitä viljavammilla kankailla sekä korvissa ja rantametsissä.

 

2. Taimikon varhaisperkauksessa ja taimikonharvennuksessa aloitetaan viimeistään riistatiheikköjen suunnittelu ja jätetään monilajisia puuryhmiä hoitotöiden ulkopuolelle.  Jos metsänomistaja haluaa panostaa enemmän riistaan, on tärkeintä ohjata puuston kehitystä kohti sekametsää. Lehtipuita voi suosia kustannustehokkaasti, kun vaihtoehtona on huonolaatuisia havupuita. Varsinkin kuvion reunoilla koivut ja lepät tuottavat hyvin teeren ja pyyn tarvitsemaa talviravintoa.

Keinot

  • Riistatiheiköt 4—5 kpl/ha 
  • Sekametsä, jossa pääpuulajin osuus alle 80 % 
  • Havupuulajien sekoitus

 

3. Ennakkoraivausta joudutaan usein tekemään hoitamattomien nuorten kasvatusmetsien ensiharvennuksen yhteydessä. Ennakkoraivauksen tarve kannattaa arvioida tarkkaan ja poistaa vain se alikasvos, joka haittaa hakkuukoneen kuljettajan työtä. Ennakkoraivaus on usein riistametsänhoidon kannalta ratkaiseva toimenpide. Heikko toteutus tuhoaa riistametsän laadun vuosikymmeniksi. Riistan kannalta hyvin toteutettu taimikonhoito antaa liikkumavaraa ennakkoraivaukseen ja harvennushakkuisiin.

Keinot

  • Näkemäraivaus, jossa poistetaan aluspuusto vain harvennuksessa poistettavien puiden tyveltä
  • Säästetään alikasvosta
  • Riistatiheiköt 4—5 kpl/ha
  • Tavoitteena noin 20 metrin vaakanäkyvyys

 

4. Harvennushakkuissa kannattaa suosia kiertoaikaa pidentävää yläharvennusta, mikäli jäävässä puustossa on riittävästi elinvoimaisia ja hyvälaatuisia tukkipuita. Useasta puulajista ja latvuskerroksesta koostuvat riistatiheiköt muodostavat hyviä säästöpuuryhmiä. Tavoitteena on suojapaikkojen ja ravinnon turvaaminen sekä metsäpeitteisyys. Oikea-aikaiset harvennushakkuut ovat eduksi myös metsäkanalinnuille.

Keinot

  • Alikasvospuiden ja pensaiden säästäminen aukkopaikoissa
  • 20–70 metrin vaakanäkyvyys
  • Sekametsä, jossa pääpuulajin osuus alle 80 %
  • Riistatiheiköt 4–5 kpl/ha

 

5. Eri-ikäisrakenteisen kasvatuksen menetelmät, eli poiminta- ja pienaukkohakkuut sopivat riistametsänhoitoon, koska ne säilyttävät maaston peitteisenä. Suojaa tarjoavan aluskasvillisuuden ja varvuston säästäminen on tärkeää. Metsän kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena sopii hyvin korpiin, kosteisiin painanteisiin, vaihettumisvyöhykkeille ja puronvarsiin.

 

6. Metsäkanalintujen poikueympäristöt ovat riistametsänhoidon erityiskohteita. Vaihettumisvyöhykkeillä ja korvissa on tärkeintä avohakkuiden, alaharvennusten ja tarpeettomien kunnostusojitusten välttäminen. Vaihettumisvyöhykkeet ovat kahden ekosysteemin välisiä vyöhykkeitä. Riista viihtyy erityisesti metsän ja suon välisillä vaihettumisvyöhykkeillä, koska puusto on monilajista, kerroksellista, varvusto elinvoimaista ja maaperässä riittää kosteutta hyönteisille. Tärkeää on peitteisyyden ja luontaisen vesitalouden säilyttäminen.

Keinot    

  • Jos on tarpeen käsitellä vaihettumisvyöhykettä, hoito-toimet suunnitellaan sulan maan aikana
  • Vältetään ennakkoraivausta
  • Hakkuut toteutetaan routakaudella tai käyttämällä maanpintaa rikkomatonta kalustoa
  • Reunimmainen ajoura tehdään kovalle maalle
  • Vaihettumisvyöhykkeeksi vähintään 15 metriä, vaikka muutos olisi jyrkkä ja alue kapea
  • Vaihettumisvyöhykkeelle korkeintaan pistouria
  • Rakenteellista vaihtelua lisätään jättämällä tiheikköjä ja poistamalla puuryhmiä
  • Hakkuutavaksi sopii yläharvennus tai poimintahakkuu