Taimikoissa tehdyt valinnat kantavat pitkälle

Urpo Tolonen kertoo olevansa ”tilanhoitaja” vaimonsa omistamissa metsissä Pielavedellä, Pohjois-Savossa. Kokemusta metsien hoidosta on pitkältä ajalta, sillä ensimmäiset taimet hän kertoo istuttaneensa 12-vuotiaana kotitilallaan Tervossa. Nykyisellään hänellä kuluu vuodesta noin kuukauden päivät metsänhoitotöissä.  

Metsuri Esa Lappi puolestaan on tehnyt metsätöitä päätyökseen jo nelisenkymmentä vuotta. Molemmat heistä ovat tyytyväisiä, että luonnonhoito on tullut kiinteäksi osaksi metsänhoitoa. 

– Metsänomistajien kiinnostus luonnon huomioimiseen on lisääntynyt. Metsänomistajan tavoitteita ja toiveita tässä toteutetaan, Esa Lappi sanoo.  

Lappi työskentelee Metsänhoitoyhdistys Savotan palveluksessa. Työmaita pottiputken ja raivaussahan kanssa tulee vuodessa reilut 70 hehtaaria.  

– Ilmaston kannaltakin metsän kasvua pitää ajatella pidemmällä aikavälillä. Avohakkuuta ei kannata pelätä, sillä ei mene pitkään, kun paikalla on hyvässä kasvussa olevan puusto. Hyvä metsä ei itsestään tule, vaan metsää pitää hoitaa, Tolonen muistuttaa. 
 

Metsuri Esa Lappi kehottaa metsänomistajia kertomaan toiveensa metsien luonnonhoidosta.
 

Lappi ja Tolonen toteavat yhteen ääneen olevansa sekametsien suosijia. Kun metsässä kasvaa useita eri puulajeja, lisää se metsän elinvoimaisuutta ja monimuotoisuutta, kohentaa maisema-arvoja ja vähentää tuhoriskejä. Myös riista hyötyy sekametsästä. Metsän eläimien hyvinvointi onkin näille metsämiehille hyvin tärkeää.   

– Suositusten mukaan havupuutaimikkoon jätetään lehtipuita vähintään 10 prosenttia. Metsänomistajan toiveen mukaan enemmän, jos kasvupaikalla lehtipuita vaan on, Lappi sanoo.    

Kun sekametsä on tavoitteena, jätetään kuusitaimikkoon mäntyä ja mäntytaimikkoon kuusta, ja havupuiden lisäksi koivua. On tärkeää huolehtia, että kasvamaan jää myös muita taimikosta löytyviä lehtipuita, kuten haapaa, raitaa, leppiä, pihlajaa ja tuomia. Harvalukuisinakin nämä puut lisäävät metsikön monimuotoisuutta, sillä ne toimivat isäntäpuina suurelle joukolle metsälajeja. Eri lehtipuulajit tuovat lajirikkautta ja lehtipuusekoitus parantaa maan ominaisuuksia.  

– Aukkopaikkaan voi jättää muita puulajeja kasvamaan. Kuitenkaan männyntaimikkoon ei kannata pihlajaa kovin paljoa jättää, sillä se vetää hirviä puoleensa. Taimikonhoito aloitetaan istutusten jälkeen juhannukselta, jolloin eri lehtipuut kyllä tunnistaa helposti. Rantametsien lähellä on usein paatsamaa, ja sitä on myös hyvä säästää, Lappi sanoo.   

– Tarkoituksella jätän lehtipuita. Jos on huono kuusentaimi, niin otan sen pois ja jätän viereisen koivun kasvamaan, Tolonen toteaa.
 

 Suojatiheikön tärkein puulaji on kuusi, jonka helmat tarjoavat suojaa. Puuston on hyvä olla vaihtelevan kokoista ja sisältää lehtipuita ja pensaita.
 

Suojatiheikköön jätetään suoja- ja ravintopuita  

Tolonen on jättänyt taimikon alavaan kohtaan pari reilun aarin kokoista suojatiheikköä. Myös ojan reunoja hän on jättänyt raivaamatta. Suojatiheikköjä jätetään antamaan suojaa ja ravintoa metsän eläimille.  

– Kyllä on ihan käytännössä havaittu, että metsäkanalinnut viihtyvät tiheikköjen suojassa. Ja lehtipuut ja varvusto antavat ravintoa. Suojatiheiköt taitavat olla myös hirville suosittuja päivälepopaikkoja, Tolonen sanoo.  

Alueella on vahva hirvikanta, joten hirvikarkotteen levittäminen mäntytaimikkoon on metsänomistajalle tuttua aherrusta.     

Lappi lisää, että säästöpuuryhmän alustat ovat myös hyviä suojapaikkoja, kunhan ne suositusten mukaisesti jätetään rauhaan niin taimikonhoidossa kuin myös tulevissa hakkuissa.   

– Kun taimikossa on oikein hankala, sakea paikka, niin sen voi jättää suojatiheiköksi. Aina ennen palstalle siirtymistä ilmoitetaan metsänomistajalle, että taimikonhoitotyöt ovat alkamassa. Siinä on hyvä paikka keskustella maanomistajan kanssa muun muassa suojatiheikköjen määrästä, Lappi kertoo.  

Hidastaako luonnonhoito raivaussahatyötä?   

Luonnonhoito ei ota sen enempää aikaa, kun taimikonhoito muutenkaan.

– Kun sekametsää tehdään, metsurin pään ja silmän pitää toimia kuin tietokone. Tämä puu lähtee ja tuo jää. Katse kulkee muutaman metrin edessä ja tarkkailee latvoja, ja turha kävely jätetään pois, Lappi kuvailee.   

– Parasta on, kun lähtiessä katsoo selkänsä taakse, että tämän minä taas sain tänään aikaan, Tolonen tuumaa.  
 

Urpo Tolonen nauttii metsissä liikkumisesta. Hän vinkkaa, että koivunpökkelön tuoheen voi kaivertaa puukolla pienen ympyrän, mikä auttaa hömötiaista pesän teossa.