På Svenska

Elisabet hoitaa luonnon monimuotoisuutta

Metsälaiduntaminen on olennainen osa Aholaidan lammastilan vuodenkiertoa.

Aholaidan lammastilan lampaat viihtyvät kesän metsälaitumella Kangasalan Palosaaressa.

16.07.2019

Teksti ja kuvat: Outi Suoranta

Aholaidan lammastilan metsälaitumelle ei mennä ihan noin vain. Autolla järven rantaan, 10 minuuttia veneellä saareen ja mökkirannasta vielä tovin kävelymatka. Satu Alajoki katsoo puhelimestaan, missä lampaat ovat GPS-tunnisteiden perusteella: näin tiedämme lähteä kävelemään oikeaan suuntaan, ettei tarvitse kokonaan 45 hehtaarin kokoista laidunaluetta kiertää.

- Toki olisin katsomattakin tiennyt, missä lampaat tähän aikaan ovat. Suojaisessa, hieman hankalakulkuisessa metsikössä saaren itäpuolella. En ole vielä päässyt selville, miksi kaikki ovat siellä aina aamuisin.

Kaksi eri ryhmää suomenlampaita ja ahvenanmaanlampaita, kaikkineen 39 lammasta, laiduntaa Kangasalan Palosaaressa. Saaressa ovat aikoinaan laiduntaneet naudat, mutta välillä talousmetsä otti ison sijan. Pasi Aholaita ja Alajoki halusivat palauttaa saaren metsälaitumeksi.
- Jo seitsemässä vuodessa maisema on avautunut valtavasti. Vesakot ovat vähentyneet huomattavasti, kertoo Aholaita.

Lampaista huolehditaan laitumellakin

Lammastilalle metsälaiduntaminen on olennainen osa vuodenkiertoa. Toukokuun puolessa välissä saareen tuodut lampaat eivät voi oleilla saaressa oman onnensa nojassa, vaan Alajoki ja Aholaita käyvät saaressa päivittäin. Kantavat uuhet tuodaan saaresta kotilampolaan elokuun lopussa, loput syyskuussa.
- Keväällä oikein odottaa laidunkauden alkua, mutta kiva ne on syksyllä iltojen pimetessä tuoda kotiin, Alajoki naurahtaa.

Heinikko muuttuu pikkuhiljaa nuoreksi lehtipuuksi, sitten tulee rinne, jossa kivikkoinen maasto allekirjoittaa Alajoen vinkin laittaa kumisaappaat jalkaan. Korkeat havupuut siintävät edessä.
- Tuolla ne ovat! Toisen ryhmän viime syksynä syntyneet hakeutuvat ykkösryhmän vanhempien seuraan väliaidalle.
Ja toden totta! Alajoki oli aivan oikeassa. Kaksi ryhmää odottaa rauhassa suojaisan metsän keskellä. Alajoki laskee lampaat. Kaikki tallessa.
- Tytöt! Mennään!, huudahtaa Alajoki ja taputtaa käsiään ja patistaa kakkosryhmän liikkeelle kohti kivennäis- ja juomapaikkaa.

Lampaat avartavat maisemaa vesakoita syöden

Saaren maasto on lampaille suorastaan ihanteellinen. Maisema on polveilevaa, on nuorta ja vanhaa puustoa, lehti- ja havupuita sekä heinikkoa. Palosaari on tällä alueella poikkeuksellisen rehevä ja lehtomainen saari, jossa kasvaa muun muassa metsälehmusta valtoimenaan.

Lampaiden metsälaitumeksi ei sovi mikä tahansa maasto, vaan ympäristössä täytyy olla tarpeeksi syötävää ja laidunpaine oikea. Myös Aholaidan lammastilan osalta jokainen vuosi on erilainen ja laidunpainetta säädetään aina tilanteen, varsinkin sääolosuhteiden, mukaan. Kuiva kesä tai myöhäinen kevät näkyvät väistämättä laiduntavien lampaiden määrässä.

Aholaita näyttää lampaiden puhtaaksi kaluamia vesakoita. Lopulta ohut runko kuivuu pystyyn ja kaatuu. Huomattavasti erilaisempaa jälkeä syntyisi, jos Aholaita itse tulisi raivaussahalla maastoon poistamaan vesakoita.
- Täällä olisi parin vuoden päästä melkoinen viidakko. Lampaat avartavat maisemaa aivan eri tavalla. 


Satu Alajoki ja Pasi Aholaita haluavat pitää yllä luonnon ja maiseman monimuotoisuutta laiduntamisen avulla. Lampaat avartavat maisemaa ja pitävät vesakot kurissa. 

Kakkosryhmä jää suurelle niitylle ja matkaamme takaisin ykkösryhmän luokse. Nyt on heidän vuoronsa matkata omalle vesipisteelleen. Lampaat kulkevat omia polkujaan ja laumassa eteneminen on yllättävän kovaäänistä. Siro eläin tulee melkoisella töminällä tutkimaan vierasta. Rapsutusta halajavat pysyttelevät jatkossakin lähellä.
- Kun kerran aloittaa rapsuttamisen, niin suotta sitä lopettaa, Alajoki toteaa ja jakaa itsekin rapsutuksia ja puhuttelee lampaita nimillä.
Tunnetko oikeasti kaikki?
- Lampaat ovat samanlaisia persoonia siinä kuin ihmisetkin. Osa pysyttelee taustalla, pari tulee aina kärjessä. Hilma on yksi kärkilampaista ja Elisabet yksi peränpitäjistä.

Alajoki kertoo, kuinka metsälaidun muuttaa lampaita. Kesä on hienoa aikaa lampaalle, joka pääsee nauttimaan luonnon antimista syöden monipuolisesti. 
- Lisäksi metsälaiduntavat kantavat uuhet ovat vetreässä kunnossa, kun ne tuodaan syksyllä takaisin kotiin karitsoimaan. Metsässä kulkeminen toimii siis ehkä fysiikkaleirinä, naurahtaa Aholaita.
Aholaidan luomutilalla metsälaiduntaminen ja perinnebiotooppien hoito on olennainen osa tilan lammastalouden toimintaa. 
- Haluamme omalta osaltamme pitää yllä luonnon ja maiseman monimuotoisuutta laiduntamisen avulla, toteaa lampuripariskunta yhteen ääneen.
 

Lammas kehittää kasvilajistoa

Suomessa on noin 35 000 hehtaaria hoidossa olevia perinnebiotooppeja. Lukuun sisältyvät niin merenrantaniityt, kedot, tuoreet niityt, rantaniityt, hakamaat kuin metsälaitumet. Lampaiden laiduntamat metsälaitumet ovat osa luonnon monimuotoisuuden ja perinnebiotooppien hoitoa. Metsien aluskasvillisuuden ja vesakkojen kannalta lammas on tehokas laiduntaja: mahdollinen rehevyys häviää, vesakot pysyvät kurissa ja kasvilajistosta tulee hienompi. 

- Meillä on suuri tarve saada kaikki mahdolliset hyvät metsälaitumet hoitoon. Näitä tarvitaan luonnon monimuotoisuuden lisäämisen takia ja mahdollisuudet hoitoon ovat monipuoliset, toteaa Auli Hirvonen, Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten maisema-asiantuntija.
 
Metsälaitumilla on pitkä historia: ennen 1900-lukua pellot oli tarkoitettu viljan viljelyyn ja eläimet 
laidunsivat peltojen ulkopuolella isoja alueita. Maisema oli juuri tästä syystä avoin ja luonnoltaan monimuotoinen ja niittykasvillisuus kukoisti. 

- Kun perinnebiotooppien laiduntaminen vähentyi, myös metsälaitumien ilme muuttui ja ne alkoivat vesakoitua. Metsälaitumille tyypilliset pienet niittyaukot kasvoivat umpeen, metsälaitumet otettiin myös metsätalouskäyttöön ja ne katosivat, Hirvonen kertoo.

Mikä tahansa maasto ei sovi lampaiden metsälaitumeksi

Vuonna 1995 otettiin käyttöön luonnonhoitoon tarkoitettuja EU-tukia ja moni lammastila innostui uudestaan perinnebiotooppien ja luonnon monimuotoisuuden hoidosta. Metsälaitumeksi ei kuitenkaan kelpaa mikä tahansa maasto.
- Metsälaitumella tulisi myös olla vanhana maankäyttömuotona laidunnus. Alueiden tulisi olla vanhoja metsälaitumia, mutta myös uusia potentiaalisia alueita voidaan ottaa hoitoon. 

Hyvän metsälaitumen tunnusmerkkejä ovat niittyaukot, joissa kasvaa niitty- ja metsänpohjan lajistoa, runsas lahopuun määrä, lehtipuuvaltaisuus ja monipuolinen puulajisto. Puuston tulisi myös olla eri-ikäistä.
Hirvonen toteaa, että kaikkein paras olisi lehtipuinen laidunmaa, jossa on koivua, haapaa ja raitaa. 

Metsälaitumilla nautaa sirompi lammas ei laiduntamisellaan aiheuta metsälle vahinkoa. Silti, taimikon hoitajaksi suhteellisen kaikkiruokainen lammas ei kuitenkaan Hirvosen mukaan sovi. 
- Tosin se riippuu siitä, minkä ikäistä taimikkoa halutaan laiduntaa. Taimikon laidunnushoitoon ei ole mahdollista saada EU-tukia.

- On kaunis ajatus, että lammas voisi hoitaa taimikkoa, mutta käytännössä toteutus ei ole niin yksinkertainen. Havupuun taimet saattavat jäädä rauhaan, mutta lehtipuun taimet ovat lampaan suurta herkkua.

Hirvonen toivoisi näkevänsä lampaita lisää myös kaupunkien omistuksessa olevilla metsälaitumilla. Jyväskylässä sijaitsevilla metsälaitumilla tutkitaan miten lampaat syövät jättipalsamia. 
- Myös lupiinia on mahdollista torjua lammaslaidunnuksen avulla.
 

Tietoa metsälaidunnuksesta

  • Metsälaitumien laidunkausi alkaa kesäkuun alussa tai puolivälissä.
  • Lampaat viihtyvät metsälaitumilla niin pitkään kuin on syötävää, mutta yleensä syyskuussa lampaat haetaan takaisin lampolaan.
  • Metsälaidun aidataan ja elämien juomavedestä huolehditaan ja niitä valvotaan päivittäin.
  • Perinnebiotooppien laidunnuksessa lasketaan laidunpaine: miten paljon eläimiä alueella voidaan pitää koko kasvukaudella. Esimerkiksi metsälaitumille voidaan viedä yksi uuhi karitsoineen per hehtaari.
  • Paras laidunpaine löytyy usein kokeilemalla. 
  • Luonnonlaitumella tarkoitetaan aluetta, jolla ei ole ehkä aiempaa laidunhistoriaa tai laidunnuksesta on jo aikaa.
  • Perinnebiotoopit ovat perinteisten elinkeino- sekä maankäyttötapojen muovaamia luontotyyppejä, joilla esiintyy monipuolista lajistoa. Alueilla saattaa elää myös uhanalaisia lajeja. 
  • Erilaiset niityt, kedot, ahot, hakamaat ja metsälaitumet ovat perinnebiotooppeja.
  • Rahoitusta tarjoaa ympäristösopimus.
  • Laidunpankki yhdistää eläinten ja laidunten omistajia.
  • Sopimuslaidunnus on myös mahdollisuus, jos ei ole omia eläimiä. 
     
Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Jätä kommentti

Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.

Täytä tämä kenttä.