Siirry sisältöön
Metsäkeskuksen etusivulle Metsäkeskuksen etusivulle
Metsäkeskuksen asiakaslehden etusivulle
På svenska

Metsän luontoarvoja voi parantaa pienillä teoilla

Tuomas Korpijaakko teettää metsissään hakkuita ulkopuolisella toimijalla ja tekee itse metsätöitä, mutta muistaa samalla myös luontoa. Harvennuksissa metsään saa jäädä koskemattomia pöheikköjä, säästöpuuryhmiä ja tekopökkelöitä eri lajien ravinnoksi, pesäpuiksi ja suojapaikoiksi.

Kysely
Täytä tämä kenttä.
Piditkö artikkelista? En pitänyt lainkaan
Täytä tämä kenttä.
Tuomas Korpijaakko seisoo keskellä kuvaa omassa metsässään, jossa kasvaa sekapuustoa. Kuvassa hänen ympärillään on koivuja, pihlajia, kuusia ja saniaisia.

Tuomas Korpijaakko on säästänyt metsänsä ensiharvennuksessa muun muassa vaahteroita ja pihlajia. Rehevä alikasvos tarjoaa eläimille suojaa ja siitä saa tulevaisuudessa oivan säästöpuuryhmän.

24.09.2019

Teksti ja kuvat: Sanna Kotiharju

Metsänomistaja voi vaikuttaa paljon siihen, kuinka luontoarvot huomioidaan metsänhoidossa. Tätä mieltä on lohjalainen Tuomas Korpijaakko, jonka metsissä on tilaa pökkelöille, eläimille ja hyönteisille.

- Pyrin ottamaan luonnon huomioon, mutta toki taloudelliset intressit ovat myös mukana. Haluan jättää metsät seuraavalle sukupolvelle hyvässä kunnossa. Minusta se tarkoittaa myös sitä, että metsän luonto säilyy monimuotoisena, hän sanoo.

Korpijaakko on jättänyt kasvatusmetsää raivatessa ja harventaessa pienialaisia koskemattomia puu- ja pensaspuskia, joista voi kehittyä jatkossa myös hyviä säästöpuuryhmiä. Pihlajat, raidat ja muu rehevä alikasvos ovat hyviä suoja- ja ravintopaikkoja eläimille.

Hakkuissa metsään on jätetty erilaisia säästöpuuryhmiä ja lehtipuita ja tilalle on tehty myös tekopökkelöitä. Säästöpuista syntyy aikanaan useille eliölajeille tärkeää lahopuuta. Korpijaakko on säästänyt hakkuissa esimerkiksi pähkinäpensaita, joita kasvaa paikoitellen hänen metsissään. Useat uhanalaiset eliöt viihtyvät pähkinäpensaan lahoavalla rungolla.

- Teen metsissä tilaa myös jaloille lehtipuille ja suosin sekapuustoa, mikä on myös hyvä monimuotoisuuden kannalta, hän kertoo.

Toiveista kannattaa kertoa

Ennen päätehakkuita Korpijaakko käy usein itse merkitsemässä metsässään suojeltavat ja säästettävät puut ja puuryhmät, jotta hakkuukoneen kuljettaja huomaisi ne varmasti.

- Eli kuitunauhaa rohkeasti käteen ja itse merkkaamaan. Näin välttyy pettymyksiltä, jos konekuskin näkemys ei kohtaa omaa ajatusta. Tiedonkulussa voi helposti tulla katkoksia, hän sanoo.

Korpijaakon mukaan hakkuita kannattaa käydä myös itse seuraamassa ja keskustella hakkuun toteuttajan kanssa toiveistaan. Mitä enemmän puhetta, sitä vähemmän tulee väärinymmärryksiä.

- Metsänomistajia kyllä kuunnellaan, ja toiveet lähtökohtaisesti otetaan huomioon. Usein toimijatkin ehdottavat ihan hyviä luonnonhoidollisia ratkaisuja, hän sanoo.
 

Hakkuuaukiolla on kelo, riistatiheikköä ja etualalla horsmia. Taustalla on männikköä.

Monimuotoisuuden kannalta on tärkeää säästää lehtipuupökkelöt, pystykuivaset ja kelot hakkuissa.
 

Metsällä on usein myös tunnearvoa

Tuomas Korpijaakko omistaa metsää suvussaan jo neljännessä polvessa. Isoisän isä hankki suvun tilan aikoinaan 1930-luvulla, ja osa siitä siirtyi hiljattain Korpijaakon omistukseen.

Metsänhoito, istutukset, raivaukset ja myös luonnonhoidolliset asiat ovat tulleet metsänomistajalle tutuksi jo nuoresta pitäen, kun hän on kulkenut isänsä mukana. Monista asioista on kuitenkin joutunut ottamaan itse selvää.

- Alussa oli paljon mietittävää. Silloin olisin toivonut metsäalan toimijoilta aktiivisempaa yhteydenottoa ja neuvoja. Pääosin minulla on kuitenkin ollut ihan hyvät kokemukset, hän sanoo.

Korpijaakko pyörittää yhdessä vaimonsa kanssa Lohjalla Kettukallion elämystilaa, jossa matkailijat voivat kiertää lähimetsissä kulkevalla luontopolulla ja nauttia savusaunan löylyistä.

Luontomatkailu on yksi syy, jonka vuoksi Korpijaakko haluaa pitää metsiensä maisemasta ja luonnosta hyvää huolta. Toisaalta myös metsätalous on yrittäjäparille tärkeä taloudellinen tuki ja selkäranka.

- Jokaisella metsänomistajalla on varmasti metsässään kohtia, joilla on tunnearvoa ja joita haluaa säästää ja varjella. Moni jättää ihan vapaaehtoisesti ja ilman korvauksiakin näitä itselleen tärkeitä paikkoja käsittelyjen ja toimenpiteiden ulkopuolelle, Korpijaakko sanoo.

Rantametsässä on varvikkoa, pihlajia ja kuusia. Puiden takana pilkottaa vesistö.

Rantametsillä on monta merkitystä. Ne ovat tärkeitä niin maiseman, vesiensuojelun kuin monimuotoisuuden kannalta.

Kommentit
willy john 16.10.2019 klo 15:32

tästä asiasta en halua kirjoita. vastapuoli on liian vahva. hoidan palstani omalla tavalla enkä kuuntele klusterin neuvoja. t. wj.

matila pentti tenkulantie 8 as 5 91100 Ii 16.10.2019 klo 15:32

hei Tuomas ,niin minäkin mahdolliseti sinun kaukainen sukulainen. minäkin olen metsän omstajaja ajatelen niin kuten kirjoitat. ja sitten lienemmäkö sukulaisia.se iso asia .minun äitini on Stenius marjan tyttö pudasjärveltö jsitten jaakko korpijaakko on tehnyt äiti vainajan sukukirjan joka on ollut hyvin arvostettu pohjanmaalla. sukulaisiakohan olemme???

Martti Sivonen 16.10.2019 klo 15:58

Hoidan metsäpalstojani jatkuvan kasvatuksen periaatteiden mukaan; hakkuut niihin erikoistuneen yhtiön hoidossa. Näin luontoarvojen huomiointi on helppoa ja luontevaa ilman erillistä hääräämistä.

Gla 16.10.2019 klo 18:14

Harmi, että tuo webinaari meni, ennenkuin sellaisen järjestämisestä huomasin.

Tuomaksen kanssa olen hoitomenetelmistä samaa mieltä, vaikka pelkona onkin ympäristöjärjestöjen silmätikuksi joutuminen (esim. hcv). Kyse ei ole jatkuvan tai jaksollisen kasvatuksen valinnasta, vaan siitä, miten valittua menetelmää käyttää.

Metsäkeskukselta toivon nykyistä aktiivisempaa otetta siihen, että edellytyksiä luontoarvojen ja metsätalouden intressien yhdistämisessä talousmetsissä parannettaisiin. Tällä hetkellä hirvieläinkanta, joka on suuressa osassa Suomea n. 100 elukkaa/1000 ha, yksinkertaisesti tuhoaa yritykset. Pitäisi päästä tasoon 1/10 tuosta. Nyt koivu ja haapa syödään, joten tuloksena on lahoavia lehtipuupensaita, laidunnuksen heikentämiä mustikoita ja juurikäävän saastuttamia kuusikoita. Ei hyvä luonnolle, eikä taloudelle.

harri 16.10.2019 klo 18:14

missä päin on 100/1000 ha ei kai iso huti kirjoituksessasi

Gla 16.10.2019 klo 18:14

Harrin kysymykseen vastaus: Suuressa osassa Suomea eli suunnilleen akselin Satakunta-Häme-Uusimaa sisällä. Hirviä on 3...5, valkohäntäpeuroja 30...85 ja kauriita jokunen kymmenen. Yhteensä tuosta tulee helposti sata per 1000 ha. Kun vielä tiedetään se, että kanta-arviot on usein alakanttiin varsinkin nousevien kantojen aikana, todellisuus voi olla huomattavasti tuotakin rumempaa. Oma lukunsa on vielä kesäaikainen kanta eli se, mikä syö koivut.

Ei ole näihin lukuihin kevyesti suhtautuvilla pienintäkään huolta luontoarvoista.

Heikki Juhani 16.10.2019 klo 18:14

Veli-Jussin kanssa samaa mieltä. Hirviä on vähennettävä, koska runsas kanta haittaa järkevää puun kasvatusta ja tappaa ihmisiä. Metsästäjistä on yllättäen vain tullut kaatomäärien lisäämisen vastustajia. Tästä väännetään joka kevät riistaneuvoston kuulemistilaisuudessa esim Turussa, mutta se ei johda kaatolupien merkittävään lisäämiseen. Metsästäjäjärjestöistä on tullut valtio valtioon! Valkohäntäpeurojen metsästyksestä luvanvaraisuus pitäisi lounaisessa ja eteläisessä maanosassa poistaa, jotta ryöstäytyneeseen kantaan saadaan tehokas väheneminen. Itse asiassa valkohäntäpeura on vieraslaji, joka joutaisi kokonaan poistettavaksi-eihän sitä haluta muihinkaan pohjoismaihin!

Veli-Jussi Jalkanen 17.10.2019 klo 06:47

Vähennetään hirviä, niin voimme taas istuttaa koivua.
Pihlajat pensastuvat kun ne katkaisee.
Motolle ohjeet, että tekee 5 metrisen tekopökkelön kaikista kohtaamistaan arvottomista järeistä lehtipuista ja vähä arvoisista, vikaista (= massapuuksi menevistä) havupuistakin.
Järeä muokkaus rehevöittää metsäpohjaa ja lisää lajikirjoa.
Usein tapahtuva uudistaminen nopeassa kierrossa (40-60 v) lisää lahopuuta kantojen ja niiden juurien kautta.

Gla 17.10.2019 klo 06:47

Tuohon Veli-Jussin kommenttiin pieni tarkennus. Pitää puhua hirvieläimistä, ei hirvistä. Tällä nurkalla Suomea voidaan vain haaveilla edes tilanteesta, jossa olisi nykyinen määrä hirviä ja kauriita ilman valkohäntäpeuroja. En tiedä, monenko hirveä yksi peura vastaa, mutta kun maapohjat on kauttaaltaan sorkkien tallomia polkuja täynnä, peurojen aiheuttaman kuormituksen täytyy olla kuormitus huikea hirvien aiheuttaman lisänä. Ja vaikka "avohakkuilla metsiä raiskaavia tehometsätalouden harjoittajia" ei luontoarvoista puhuttaessa uskoisikaan, jo pelkästään luonto- ja virkistysarvojen takia olisi niin metsäkeskuksen kuin vihreidenkin syytä reagoida. Varsinkin maatalousvaltaisessa osassa Suomea, jossa metsien osuus pinta-alasta on huomattavasti pienempi kuin Keski- ja Itä-Suomessa eli hirvieläintiheys suurempi kuin lukujen perusteella vaikuttaa. Elukoiden määräähän ei suhteuteta metsien pinta-alaan, vaan maapinta-alaan.

Jätä kommentti

Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.

Täytä tämä kenttä.