Miten huolehdin vesiensuojelusta metsässäni?

Vesiensuojelun tavoitteena on vähentää tai kokonaan välttää metsätalouden töistä aiheutuva kiintoaineen ja ravinteiden huuhtoutuminen vesistöihin. Vesiensuojelun suunnittelua ja toteutusta ohjaavat muun muassa metsäsertifioinnin säännökset sekä vesiensuojeluun annetut suositukset. Lisäksi vesilaissa on määräyksiä, jotka vaikuttavat metsätalouden toimenpiteiden suunnitteluun.

Kaksi kolmasosaa Suomen pinta-alasta on metsää. Metsätalouden merkitys ja vastuu onkin suuri – vaikka laskennallinen osuutemme ravinteiden kokonaiskuormituksesta on suhteellisen pieni.

Valuma-alue on alue, jolta vesi valuu vesistöön. Maastossa vesi liikkuu maastonmuotojen mukaisesti ja kerääntyy aina suuremmiksi vesistöiksi. Norot, purot ja joet laskevat ennen pitkää lampeen, järveen ja lopulta mereen. Metsätalouden toimenpiteellä on aina vaikutus lähellä olevaan pienveteen ja myös kauempana olevaan suurempaan vesistöön.

Metsätalouden aiheuttama vesistöjen kuormitus on hajakuormitusta, joka koostuu yksittäisistä toimenpidealueista. Metsätalouden aiheuttama kuormituksen voimakkuus ratkaistaan yksittäisissä hankkeissa tehtävillä ratkaisuilla.

Tarvittava suojavyöhykkeen minimileveys vaihtelee viidestä 50 metriin toimenpiteen laadun, vesistön luonteen ja maaston ominaisuuksien mukaisesti. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Vesiensuojelun kannalta merkittäviä ratkaisuja tehdään jo ennen toimenpiteen suunnittelua ja toteutusta, kun päätetään toimenpiteen tarpeellisuudesta ja siitä, miten se toteutetaan.

Kaikissa metsätalouden toimenpiteissä maanpintaa rikkoutuu jossakin määrin. Merkittävin metsätalouden aiheuttama kuormitus on maa-aineksen irtoaminen. Maa-ainekset itsessään aiheuttavat monenlaisia ongelmia vesistöissä ja lisäksi niiden mukana liikkuu myös ravinteita. Metsätalouden vesiensuojelun ensisijainen tehtävä on estää maa-ainesten irtoaminen.

Kustannusten kannalta tehokkainta on suunnitella toimenpide siten, että kuormitusta aiheutetaan mahdollisimman vähän – eli sitä parempi, mitä vähemmän vesiensuojelurakenteita tarvitaan. Riskikohtien tunnistamisessa tarvitaan tietoa maaperän kaltevuudesta, veden määrästä ja maalajista. Suunnittelun apuna voidaan käyttää paikkatietoaineistoja. Tietojen avulla saadaan ennen maastosuunnittelua alustavaa tietoa esimerkiksi siitä, missä ovat ongelmallisimmat kohteet.

Tiedoilla ei voi korvata maastossa tehtävää suunnittelua, mutta niiden avulla pystytään suuntaamaan maastosuunnittelua tehokkaammin. Aineistoista on lisätietoa Metsäkeskuksen verkkosivulla, missä on ohjeet myös aineistojen käyttöön ottamiseen. 

Usein pelkällä suunnittelulla ei voida ehkäistä kuormituksen syntymistä. Metsätalouden vesiensuojeluun on käytössä monia rakenteita, joista valitaan kohteeseen parhaiten soveltuva. Ensisijaisesti pyritään löytämään sellaiset rakenteet, jotka vaikuttavat veden nopeuteen ja estävät maa-aineisten irtoamista. Toinen vaihtoehto on pysäyttää maa-ainekset ennen niiden poistumista toimenpidealueella tai viimeistään ennen lähintä vesistöä.

 

Hakkuut, maanmuokkaus ja lannoitus

Hakkuiden suunnittelussa ja toteutuksessa huolehditaan siitä, että puunkorjuusta aiheutuu korjuuvaurioita maanpinnalle mahdollisimman vähän. Tämä on tärkeää etenkin vesistöjen läheisyydessä toimittaessa. Vesistön ja toimenpidealueen väliin jätetään suojakaista-alue, jossa maanpinta säilytetään rikkoontumattomana. Tarvittava suojavyöhykkeen minimileveys vaihtelee viidestä 50 metriin toimenpiteen laadun, vesistön luonteen ja maaston ominaisuuksien mukaisesti. Mitä enemmän vettä ja kaltevuutta, sitä leveämpi suojakaista on tarpeen.

Metsänomistaja voi halutessaan painottaa vesiensuojelua esimerkiksi käyttämällä suositusten minimitasoa leveämpiä suojakaistoja. Suojakaistat ovat arvokkaita myös maiseman kannalta. Maanmuokkaustavaksi on tärkeää valita menetelmä, joka vähiten rikkoo maanpintaa.

Lannoituksen yhteydessä vesiensuojelussa on olennaista valita huolellisesti lannoitettavat kohteet, arvioida lannoituksen tarve ja jättää tarpeeksi leveät suojakaistat.

 

Kunnostusojitus kohteen mukaan

Kohdevalinnalla on vesiensuojelun kannalta suuri merkitys etenkin ojitushankkeissa. Ojituksen kannattavuuteen vaikuttaa maaperän viljavuus eli turhan karuille soille ei kannata mennä. Ojituksen vaikutus on pieni myös kohteilla, joissa puuston haihdunta riittää pitämään pohjaveden pinnan tason puun kasvun kannalta riittävän alhaalla.

Veden virtausta ojassa voidaan hidastaa pienentämällä ojan kaltevuutta tai vaikuttamalla veden määrään tulva-aikana esimerkiksi patoamalla. Ojien kaivamisen yhteydessä jätettävät kaivu-/perkauskatkot ovat tehokas ja edullinen keino pienentää kaltevuutta. Ojitushankkeella virtausnopeuteen voidaan vaikuttaa myös erilaisilla padottavilla rakenteilla, joiden avulla vettä padotetaan tulva-aikana esimerkiksi ojaverkostoon.

Padotuksen seurauksena veden virtausnopeus pienenee rakenteen yläpuolella ja pienimuotoisesti myös rakenteen alapuolella. Padottavien rakenteiden mitoitus tehdään siten, että kasvukaudella kuivatus on puuston kasvun kannalta riittävä. Metsänomistajan ei kannata säikähtää sitä, jos alueen ojissa on ajoittain vettä – oikein mitoitettuna tämä ei heikennä puuston kasvua.

Yleisin maa-aineksia pysäyttävä rakenne on lietekuoppa, joka pysäyttää ojan pohjalla kulkeutuvan maa-aineksen. Laskeutusaltaan ja pintavaluntakentän avulla taas vaikutetaan veden virtausnopeuteen, jolloin veden mukana liikkuva aines pysähtyy. Altaiden ja pintavaluntakenttien toimivuuden kannalta on tärkeää, että niiden mitoitus tehdään aina vesimäärän mukaisesti oikein. Hakkuun yhteydessä tulee huolehtia siitä, että rakentamiselle ja siitä poistettaville maa-aineksille on riittävästi tilaa.

 

Kosteikko lisää monimuotoisuutta

Vesiensuojelurakenteista kooltaan laajin on kosteikko. Niiden koon täytyy vesiensuojelun toimivuuden kannalta olla vähintään noin prosentti valuma-alueen pinta-alasta. Oikein mitoitetun kosteikon avulla voidaan maa-ainesten lisäksi poistaa myös veden mukana liikkuvia ravinteita.

Kosteikko perustetaan luontaisesti soveltuvalle paikalle joko patoamalla tai kaivamalla. Soveltuvia paikkoja on valitettavan harvassa. Mikäli maanomistajalla on tiedossa mahdollisia kohteita, kannattaa ne tuoda esille ojitushankkeiden suunnittelun yhteydessä. Osa kohteista voi soveltua myös toteutettavaksi erillisten laajempien metsäluonnon hoitohankkeiden yhteydessä. Näistä kohteista voi tiedon toimittaa Metsäkeskukselle, joka ottaa ne huomioon alueella tehtävässä luonnonhoidon suunnittelussa. Kosteikot ovat tärkeitä myös monimuotoisuuden kannalta ja lisäävät esimerkiksi riistan elinympäristöjä.

Metsätalouden vesiensuojelussa on edistytty, mutta parantamisen varaa on yhä. Jatkossa tulee kiinnittää vielä enemmän huomiota maanmuokkauksen vesiensuojeluun ja vesiensuojelurakenteiden tarkempaan mitoitukseen.

Lisätietoja vesiensuojelusta saat Suomen metsäkeskuksesta.

 

Pohjavedet

• Tärkeille pohjavesialueille ei suositella lannoitusta. Vältä ojituksessa kivennäismaahan ylettyviä ojia.

Yleisimmät vesiensuojelurakenteet

• Lietekuoppa on ojaan kaivettava syvennys, jolla pysäytetään karkeita maa-aineksia.
• Laskeutusallas on kaivettu rakenne, joka mitoitetaan vesimäärän mukaan siten, että veden mukana kulkeutuva maa-aines vajoaa altaan pohjaan.
• Kaivu-/perkauskatko on ojaan jätettävä kaivamaton osuus, jolla pienennetään ojan pituuskaltevuutta.
• Pintavaluntakenttä on alue, jossa vesi suodattuu maaperän ja kasvillisuuden läpi. 
• Kosteikko on suurimman ajan vuodesta kosteana oleva alue, jossa on eri syvyisiä vesialueita. 
• Virtaamanhallintarakenteen avulla pienennetään veden virtausnopeutta rajoittamalla veden virtaaman määrää tulvahuippujen aikana. 
• Suojakaista on käsittelyalueen ja vesistön väliin jätetty muokkaamaton, lannoittamaton ja kasvinsuojeluaineilla käsittelemätön, vähintään viisi metriä leveä vyöhyke.