Suunnittele metsänhoitotyöt hyvin – voit auttaa metsoja
Monet metsänomistajat arvostavat metsoja ja tietävät, millaisissa metsissä linnut viihtyvät. Tutkijan mukaan metsätöitä soidinpaikoilla kannattaisi suunnitella yhteistyössä ja yli tilarajojen.
Ukkometsot kerääntyvät soitimelle kevään korvalla ja houkuttelevat paikalle koppeloita.
Näihin aikoihin vuodesta kauhajokelainen Juhani Toivakka sivakoi suksilla metsissään ja tarkkailee lumijälkiä. Talvisin voi nähdä, onko itse ukkometso vetänyt siipeään hangella tai suojautunut pakkaselta lumikieppiin.
– Kannattaa nostaa reppu selkään ja sinne kuumaa juomista ja evästä. Sitten vaan havaintoja tekemään. Se on oikeastaan ainoa tapa varmistua siitä, onko omissa metsissä metsoja tai muita metsäkanalintuja, Toivakka sanoo.
Hänen metsissään on yksi varma metsojen soidinpaikka. Kevään korvalla valo lisääntyy ja metsot valmistautuvat parittelemaan. Soitimen aikaan ukkometsot napsuttavat nokkaansa, pieksevät siipiään ja houkuttelevat paikalle naarasmetsoja, eli koppeloita. Soidinmenojen jälkeen koppelot perustavat lähiympäristöön pesiä ja hautovat uusia poikueita.
Metsot käyvät soitimella samoilla paikoilla vuodesta toiseen. Toivakan mukaan linnut ovat sopeutuneet hyvin myös talousmetsiin. Omia metsiään hän haluaa hoitaa niin, että metsot viihtyvät siellä jatkossakin.
– Metsän taloudellinen tuotto ei vaarannu siitä, että muistaa metsänhoidossa riistalinnut. Se vaatii tietysti pitkäjänteistä suunnittelua.
Juhani Toivakan metsässä on metsojen soidinkeskus. Metsurin työssä hän on huomannut, että riistametsänhoito vaatii hyvää ennakkosuunnittelua.
Tiheikköjä suojapaikoiksi
Metsojen soidinpaikat ovat usein peitteisiä ja suojaisia männiköitä tai mäntyvaltaisia sekametsiä. Metsä voi olla vaihtelevaa, eli siellä voi olla myös rämettä ja kallioita. Yksipuolisessa metsässä lintu ei viihdy.
– Tärkeää on säilyttää metsän peitteisyys ja soidinpaikkaa ympäröivä metsäyhteys varttuneisiin metsiin. Tiheysvaihtelua tulisi myös olla. Nämä tulisi muistaa metsänhoidon suunnittelussa ja toteutuksessa, sanoo nuorempi tutkija Piia Ikonen Itä-Suomen yliopistosta.
Metson talviravintopuita, eli hakomamäntyjä, kannattaa jättää hakkuissa säästöpuiksi. Ikonen kannustaa jättämään metsiin myös riistatiheikköä, kuten kuusentaimia ja muuta aluskasvillisuutta. Ne tarjoavat suojapaikkoja metsoille. Myös mustikkavarvustoa olisi hyvä säästää, jotta metsopoikueille riittäisi ravintoa.
– Mustikkavarvustoa voi säilyttää oikea-aikaisilla harvennuksilla, niin että metsään tulee sopivalla tavalla valoa. Se on tärkeää muistaa, että soidinaikaan metsien soidinpaikoilla ei tulisi tehdä hakkuita, Ikonen sanoo.
Kauhajokelainen Juhani Toivakka tekee päivätyönään metsurin töitä. Hän on havainnut, että myöskään liian tiheät ja hoitamattomat taimikot ja talousmetsät eivät ole metsolle mieleisiä. Linnut haluavat olla suojassa, mutta samalla nähdä kauas ympäristöönsä.
Toivakka kannustaa myös välttämään isoja kunnostusojituksia soidinalueiden läheisyydessä, jos se ei ole välttämätöntä arvokkaan puuston ja vesitalouden vuoksi.
– Untuvikot eivät pääse ylös syvistä metsäojista, kun sieltä ei kovin helposti nouse ihminenkään.
Toivakan mukaan pahin uhka metsoille ovat kuitenkin pienpedot, kuten näädät, minkit ja ketut.
– Muutama vuosi sitten löysin omasta metsästäni kaksi koppelon pesää, jotka molemmat näätä oli tuhonnut juuri ennen poikasten kuoriutumista.
Yhteistyötä yli tilarajojen
Metsojen kanta on heikentynyt 1960-luvulta alkaen Suomessa, mutta aivan viime vuosina se on vakiintunut tietylle tasolle. Tutkija Piia Ikosen mukaan metsojen esiintymisessä on kuitenkin suurta alueellista vaihtelua.
– Pienpetojen lisäksi metsokantaa ovat verottaneet metsäalueiden pirstaloituminen ja tiettyjen rakennepiirteiden heikentyminen. Pahin aallonpohja oli 1990-luku. Sen jälkeen tietoisuus kannan heikentymisestä ja metsojen elinympäristöjen hoitamisesta on kasvanut, ja on ryhdytty toimiin, hän kertoo.
Ikosen mukaan metsänomistajat suhtautuvat metsoihin ja riistametsänhoitoon hyvin myönteisesti. Tällä hetkellä hän tutkii, kuinka metsänomistajat voisivat yhteistyössä yli tilarajojen turvata metsojen soidinpaikkoja. Mitään valmista mallia siihen ei ole toistaiseksi olemassa.
Ajatuksena yhteistyössä on se, että metson elinympäristöjä turvataan yhtä metsätilaa laajemmalla alueella. Soidinpaikat eivät aina noudata tilarajoja. Soidinpaikan koko vaihtelee muutamasta hehtaarista pariinkymmeneen hehtaariin. Yhdessä metsokukkojen päiväreviirien kanssa se muodostaa soidinalueen, joka voi olla jopa 300 hehtaarin kokonaisuus.
Suon ja metsän väliset alueet ovat metsäkanalintujen tärkeitä poikueympäristöjä. Kuva: Marko Svensberg/Suomen riistakeskus
Aiemmin metsänomistajat ovat tehneet yhteistyötä esimerkiksi metsäteiden ja -ojien rakentamisessa sekä lannoituksissa. Ikosen mukaan metsänomistajat voisivat esimerkiksi varmistaa yhdessä suunnitellen, ettei soidinalueelle synny hakkuissa kerralla laajoja aukkoja.
– Metso on arvostettu laji. Se voisi kannustaa soidinpaikkojen hoitoon yhdessä. Metsänomistajat ovat kertoneet, että harvat kohtaamiset metson kanssa ovat todella painuneet mieleen, Ikonen sanoo.
Metsotietoa jaetaan Kauhajoella
Yksityismetsissä sijaitsevista metsojen soidinpaikoista ei ole olemassa koottua, valtakunnallista tietoa.
- Avainasemassa tiedonvälityksessä ovat aktiiviset metsänomistajat ja esimerkiksi metsästysseurat. Monesti tieto soidinpaikoista siirtyy perimätietona metsänomistajilta heidän jälkipolvilleen, nuorempi tutkija Piia Ikonen sanoo.
Kauhajoella tietoa soidinalueista on kartoitettu hiljattain Metsokannat kasvuun ja tarinat talteen Kauhajoella -hankkeessa. Paikallinen metsästysseura ja Suomen riistakeskus ovat selvittäneet yhteistyössä metson soidin- ja päiväreviirialueita. Metsäkeskus puolestaan on tuottanut paikkatietoa näistä alueista. Hankkeessa on onnistuttu tavoittamaan sellaisia paikkakunnan metsänomistajia, joiden metsät ovat metsoille tärkeää reviiriä.
- Metsänomistajia on neuvottu riistametsänhoidossa ja heille on toimitettu metsänhoitosuositukset metsojen soidin- ja päiväreviirien metsänkäsittelyyn. Työtä on tehty monen eri toimijan hyvässä yhteistyössä. Hankkeen idea on monistettavissa, eli vastaavalla tavalla voisi hyvin toimia muuallakin Suomessa, kertoo projektipäällikkö Jaakko Liinamaa Metsäkeskuksesta.
Metsokannat kasvuun ja tarinat talteen -hanke jatkuu vielä kuluvan vuoden ajan. Hanketta rahoittaa Suupohjan kehittämisyhdistys.
Jätä kommentti
Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.
Kommentit
Jo on aikakin jotai järkevää metsänhoidon suhteen että Metsola ois edes pienet mahdollisuudet selviytyä muuttuvassa maailmassa!
Metsot ja muut metsäkanalinnut pitää rauhoittaa metsästykseltä koko maassa seuraavaksi kahdeksi kymmeneksi vuodeksi.
Osoittaa melkoista ymmärtämättömyyttä kuvitella, että kanalintuja voisi laittaa jotenkin ”pankkiin”. Jos olisi yhtään lukenut tutkimuksia, tietäisi metsästyskuolleisuuden olevan merkitykseltään mitätön osa kokonaiskuolleisuutta. Sen sijaan kieltämällä metsästys viedään myös motivaatio hoitaa metsometsiä.
Ihmettelen suuresti tuota kommenttia metsästyskuolleisuuden merkityksettömyydestä kannan kehitykselle. Ovatko nämä mainitut tutkimukset mahdollisesti metsästäjien edunvalvontatahojen tilaamia ja/tai toteuttamia?
Metsometsien hoitomotivaation osalta ollaan myös lievästi sanottuna tekopyhyyden puolella. Kyllä se vain niin on, että ne henkilöt, joilla liipaisinsormi on herkimmässä, tuppaavat olemaan myös vähiten kiinnostuneita minkäänlaisesta elinympäristöjen säilyttämiseen tai ennallistamiseen tähtäävästä työstä.
Ei luulisi olevan ihan heinäntekojärjellä kovin vaikeaa ymmärtää, että jokainen ammuttu metso on pois lisääntymiskelpoisten yksilöiden joukosta ja vähentää siten myös kumulatiivisesti kannan kokoa.
Kyllä tutkimukset metsästyksen vaikutuksista on ihan vertaisarvioitua kamaa, jos ei sitä tunne niin ei ole ekologian tutkimuksesta alkuunkaan perillä, niin kuin ihmettelijä. Erityisesti nuoriin lintuihin painottuva metsästys ei ole additiivista vaan kompensoivaa, eli merkittävästi lisää kokonaiskuolleisuutta.
” Kyllä se vain niin on, että ne henkilöt, joilla liipaisinsormi on herkimmässä, tuppaavat olemaan myös vähiten kiinnostuneita minkäänlaisesta elinympäristöjen säilyttämiseen tai ennallistamiseen tähtäävästä työstä. ” Ihmettelijä kirjoittaa roskaa ja osoittaa oman tiedollisen kyvyttömyytensä sekä kapean käsityskykynsä. Nimenomaan monet aktiiviset metsästäjät haluavat hoitaa metsiä niin, että kanalinnut siellä pärjäävät. Tämä voi toki olla vaikeaa hahmottaa, jos elää säkki päässä, kuten näemmä nimimerkki ihmettelijä tekee.
Ei-sana jäi puuttumaan, ”...eli ei merkittävästi lisää kokonaiskuolleisuutta.”
Tärkeää on huomioida yhteinen vastuu metsien ja riistan hoidossa.Minua on askarruttanut esim. kanahaukkojen osuus metsojen ja teerien vähenemisessä.Täytöiskö sallia niiden vähentäminen.