Siirry sisältöön
Metsäkeskuksen etusivulle Metsäkeskuksen etusivulle
Metsäkeskuksen asiakaslehden etusivulle
På svenska

Pihkan keruu kiinnostaa nyt monia

Pihka on luonnon oma ihmeaine, jota voi kerätä tai valuttaa puista talteen. Jos haluaa myydä pihkaa, kannattaa etsiä ensin ostaja ja sopia raaka-aineen laatuvaatimuksista ja määristä.

Kysely
Täytä tämä kenttä.
Piditkö artikkelista? En pitänyt lainkaan
Täytä tämä kenttä.
Ihminen kaivertaa puunrunkoa metsässä

Pihkaa kannattaa etsiä varttuneista kuusikoista, kertoo metsäpalveluyrittäjä Johanna Talvitie. Keruuseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

27.06.2023

Teksti: Outi Tehomaa Kuvat: Outi Tehomaa ja Sanna Karvonen

Metsäpalveluyrittäjä Johanna Talvitie poimii käteensä tummanruskean pihkamöykyn ja nuuhkaisee sitä.

–  Tässä on niin hyvä ja rentouttava tuoksu, hän sanoo.

Pihkassa on paljon hyviä ominaisuuksia, joiden vuoksi sen keruu ja jatkojalostus kiinnostavat. Talvitie kertoo, että erityisesti kuusen pihkaa on tutkittu paljon. Pihkassa on antimikrobisia ainesosia, ja sitä käytetään esimerkiksi ihottumien ja ihovaurioiden hoidossa, kosmetiikka- ja hoitotuotteissa sekä eläinten hoitotuotteissa. 

– Pihka-aineita on lisätty myös esimerkiksi eläinten rehuihin. On todettu, että se vähentää tuotantoeläinten suolistotulehduksia ja sitä kautta tarvetta antibioottien käyttöön, Talvitie kertoo.

Pihkatuotteita kolmessa lasipurkissa​​​​​​​

Pihkaa käytetään esimerkiksi erilaisissa hoitavissa voiteissa raaka-aineena.

Pihkaa voi kerätä tai valuttaa

Pihkaa syntyy, kun puun kuori vaurioituu. Puu alkaa erittää pihkaa ja ikään kuin paikata omaa haavaansa. Talvitie kertoo, että pihkaa voi ottaa talteen kahdella tavalla. Sitä voi kerätä metsästä vaurioituneista puista tai sitten tehdä puuhun viiltokuvion ja valuttaa sitä talteen. Keruuseen ja valutukseen tarvitaan molempiin maanomistajan lupa. 

–  Pihkaa kerätään yleensä hakkuukypsistä kuusikoista tai sekametsistä. Parhaat pihkametsät ovat usein vähän hoitamattomia ja ehkä hieman ylitiheitä. Hoidetuista metsistä kun usein on korjattu vahingoittuneet puut pois.

Talvitien mukaan pihkaa voi kerätä metsästä käytännössä ympäri vuoden. Paras keruuaika on kevättalvi, kun hanki kantaa kulkijaa ja pihka pysyy viileässä kovana. Myöskään hyttyset ja hirvikärpäset eivät ole silloin kiusana.

Pihkan valutuksen puolestaan voi aloittaa keväällä. Pihkaa valutetaan pääasiassa hyväkuntoisista kuusista. Valutus alkaa siitä, että puuhun tehdään viiltokuvio, josta pihka alkaa juosta keruupussiin. 

– Voi mennä kauankin, että puusta alkaa tulla pihkaa. Se riippuu paljon kesän lämpötilasta. Valuminen vaatii noin 20 asteen lämpötilaa.

Käsineet ja työkaluja pöydällä​​​​​​​

Pihkan keruussa ja valutuksessa tarvitaan puhtaat käsineet. Puukolla voi irrottaa pihkaa puusta. Se on paras työväline myös valutuskuvion tekoon.

Kalanruoto puuhun

Suomessa yleisin valutuskuvio muistuttaa kalanruotoa. Talvitie suosittelee poistamaan puusta aluksi käsisahalla alaoksia pois ja ohentamaan sitten puunkuorta esimerkiksi kuorimaraudalla. Valutuskuvion voi tehdä puuhun puukolla. Sen jälkeen puuhun kiinnitetään valutusputki ja pussi, johon pihkaa kertyy. 

Valutuskuvion viiltoja ei pidä tehdä liian syvälle, ettei vahingoita puuta liikaa. Kuvio tehdään puun kuori-, nila- ja jälsikerroksen läpi kovaan pintapuuhun asti, mutta ei siitä syvemmälle.

–  Voi olla kiusaus käyttää esimerkiksi rälläkkää tai moottorisahaa, mutta niitä en suosittele. Puukko on paras työkalu. Valutuskuviota tehdessä kannattaa pitää myös suojalaseja, koska puusta irtoaa yllättävän paljon roskaa.

Pihkanvalutuspuut olisi hyvä valita sellaisesta metsästä, johon olisi tulossa 2–3 vuoden kuluttua päätehakkuu. Valutuskuvio ei vaurioita pahasti puuta, mutta värivaurioita voi pitkän ajan kuluessa tulla. 

Pihkan valutus jatkuu koko kesän ajan. Talvitien mukaan valutuspaikalla olisi hyvä käydä vähintään kerran kuukaudessa katsomassa, etteivät keruupussit ole irronneet paikaltaan. Elo-syyskuussa on aika kerätä keruuvälineet pois puista, kun sää viilenee. 

Kalanruotokuvio puunrungolla​​​​​​​

Suomessa yleisimmin käytetty pihkanvalutuskuvio muistuttaa kalanruotoa. Valutuksen voi aloittaa keväällä.

Tuottoa on vaikea arvioida

Johanna Talvitie perusti muutama vuosi sitten oman Väkipuu-nimisen yrityksen, jossa hän kouluttaa metsänomistajia luonnontuotteiden keruuseen ja metsien monipuoliseen käyttöön. Hän myös ostaa metsänomistajilta pihkaa ja myy sitä eteenpäin jatkojalostajille. 

Pihkan myynnistä kiinnostuneille metsänomistajille hän suosittelee alkuun koulutusta. Pihkan valutusta kannattaa kokeilla aluksi pienimuotoisesti muutamista puista. 

–  Jos valutus sujuu hyvin, voi toimintaa sitten laajentaa. Ennen sitä täytyy etsiä pihkalle ostaja ja sopia raaka-aineen laatuvaatimuksista ja toimitettavista määristä. Näin välttyy siltä, että tekee hirveästi työtä, eikä raaka-aine sitten menekään kaupaksi, Talvitie sanoo.

Pihkasta saatavaa tuottoa on vaikea arvioida. Valutuksessa yhdestä puusta voi kertyä pihkaa 50–400 grammaa kesässä säistä riippuen, eli vaihtelu voi olla suurta. Pihkasta maksetaan tällä hetkellä noin 40–70 euroa kilolta. 

–  Luonnontuotteiden kysyntä on kasvanut valtavasti viime vuosina. Pihkankin kohdalla kysyntä on suurempaa kuin tarjonta tällä hetkellä. Pihkan etuna on se, että se ei pilaannu herkästi vaan säilyy hyvin vaikka huoneenlämmössä. Se helpottaa raaka-aineen varastointia, kertoo projektipäällikkö Eveliina Oinas Suomen metsäkeskuksesta.

Oinas vetää Hyvinvointia ja makuja Pirkanmaan metsistä -hanketta, jossa tuodaan yhteen metsänomistajia ja luonnontuotealan yrittäjiä sekä kehitetään luonnontuotealan liiketoimintaa. 

–  Korona-aika on varmasti siivittänyt kiinnostusta hygieniaan ja antimikrobisiin aineisiin, kuten pihkaan. Tämä on myös sellainen raaka-aine, jota riittää kerättäväksi metsistä, hän sanoo.

Kaksi ihmistä tarkastelee puunrunkoa​​​​​​​

Projektipäällikkö Eveliina Oinas Metsäkeskuksesta on huomannut, että eri luonnontuotteet kiinnostavat nyt monia metsänomistajia. Johanna Talvitie suosittelee metsänomistajia kokeilemaan pihkan keruuta tai valutusta aluksi pienimuotoisesti.

Vinkki

Tee itse pihkavoidetta

  • Pihkavoiteeseen tarvitset pihkaa, rypsiöljyä ja pienen määrän mehiläisvahaa. 
  • Murskaa kerättyä pihkaa. Laita pihkamurut pieneen kattilaan ja kaada päälle rypsiöljyä, niin että pihkamurut peittyvät. Sulata varovasti vesihauteessa pihka ja öljy juoksevaksi seokseksi. 
  • Siivilöi esimerkiksi siivilän tai harson läpi pihka-öljyseos toiseen kattilaan niin, että roskat jäävät siivilään. 
  • Lisää seokseen mehiläisvahaa ja tarvittaessa öljyä. Sekoita sen verran, että mehiläisvaha sulaa seokseen. Purkita puhtaisiin pieniin purkkeihin.
Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Jätä kommentti

Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.

Täytä tämä kenttä.