Siirry sisältöön
|
På svenska
ennallistettua suota

"Ennallistaminen ei saa jäädä metsänomistajan maksettavaksi"

Kysyimme kolmelta metsänomistajalta, miten he suhtautuvat ennallistamiseen. Kaikki pitävät luontotekoja tärkeinä, mutta heidän mielestään niistä ei saa tulla merkittäviä kuluja. Suomessa laaditaan parhaillaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa.

Teksti: Anne Ignatius
22.09.2026 Luonto
Kysely
Täytä tämä kenttä.
Piditkö artikkelista?
Täytä tämä kenttä.
ennallistettua suota

Ennallistettua suota.

22.09.2026

Teksti: Anne Ignatius

Oli hilkulla, ettei suomussalmelaisen Mikko Juntusen metsää ryhdytty ennallistamaan. Kyseinen maapala rajoittuu soidensuojelualueeseen. 1950- ja 60-luvuilla hänen kotitilansa alueilla suovaltaiset alueet ojitettiin kovalla kädellä, myös tuottamattomat.

‒ Ojittamisella pilattiin lähipurot ja alajuoksujen vesistöt juoksuttamalla pidäkkeettä humusta järviin. Nyt niiden pohjaa peittää metrin tai kahden mutakerros.

Muutama vuosi sitten hän sopi myyvänsä 5 hehtaaria Metsähallitukselle, joka ennallistaisi alueen. Ennallistaminen tarkoittaa sitä, että ihmisen muokkaama ympäristö palautetaan mahdollisimman lähelle luonnontilaa.
Kauppa kuitenkin peruuntui Juntusesta riippumattomista syistä.

‒ Nyt minun pitää miettiä, ryhdynkö ennallistamaan aluetta itse. Luulen, että annan sen vain olla.

Kyse ei ole siitä, etteikö Juntunen suhtautuisi luonnon ennallistamiseen myönteisesti. Kyllä suhtautuu, mutta hän osti maan velkarahalla, eikä hän halua panna siihen enempää euroja.

Toisaalla hänen omistamallaan metsätilalla virtaa luonnontilainen puro. Se alue meni pakkosuojeluun, eikä hän saanut eikä vaatinutkaan siitä korvausta.

‒ Sen hyväksyin mukisematta, vaikka sieltä en saa ottaa edes polttopuita.
 

Mikko Juntunen

Luonto on tärkeää Mikko Juntuselle, ja metsästäjänä hän ajattelee myös riistaa. ‒ Vaadin aina hakkuiden yhteydessä, että alueelle jätetään myös riistatiheiköitä. Kuva: Mikko Juntusen kotialbumi
 

”Ennallistamisen pitää olla vapaaehtoista”

Myös porvoolainen Tea Vaara suhtautuu luonnon ennallistamiseen myönteisesti.

‒ Kunhan se on vapaaehtoista, hän sanoo.

Hänelläkin on metsää soiden suojelualueen reunalla, ja hän on jo suunnitellut alueen ennallistamista metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Alue on ojitettu noin 70 vuotta sitten, ja se kasvaa vain pientä mäntyä. Tarkoitus on tukkia ojia mutta kuitenkin varmistaa, ettei vesi lähde nousemaan talousmetsän puolelle.

Vaara ei saa metsänsä ennallistamisesta korvausta. Häneen toiveenaan on kuitenkin saada puita myytyä ja kattaa sillä tavalla ennallistamisen aiheuttamat kulut. 

‒ Jos metsä olisi talouskäytössä tai jos joutuisin maksajaksi, niin korvausta olisi kiva saada.

Vaara sanoo odottavansa jännityksellä, mitä EU:n ennallistamisasetus tuo tullessaan. Hänen pelkonsa koskee turvemaita koskevia muutoksia.

‒ Jos kaikki ojat pitää tukkia ja turvemaat panna jatkuvalle kasvatukselle, niin siinä menisi ainakin meiltä iso omaisuus.
 

Tea Vaara

Tea Vaaran mielestä on fiksua pitää huolta luonnosta niin, että sitä jää myös tuleville sukupolville. Kuva: Tea Vaaran kotialbumi
 

Mielipiteet vaihtelevat

Metsäkeskuksen johtava luonnonhoidon asiantuntija Terhi Ajosenpää ymmärtää huolen. Hän on kuullut samankaltaisia ajatuksia muiltakin metsänomistajilta.

Suomessa on kuitenkin 600 000 metsänomistajaa, hän muistuttaa, joten ennallistamista koskevat odotukset, toiveet ja huolet ovat hyvin moninaiset.

‒ Suhtautumiseen voi vaikuttaa esimerkiksi se, omistaako metsää yksin vai yhteisomistuksessa, millaisessa käytössä metsä on, onko itse luonnonvara-alalla ja niin edelleen. On myös metsänomistajia, jotka haluaisivat tehdä paljon merkittävämpiä luontotekoja kuin heidän omistamillaan metsätiloilla on mahdollisuuksia.

Ajosenpää muistuttaa, että luonnon monimuotoisuus on koko yhteiskuntamme perusta. Siitä huolehtiminen on järkevää myös taloudellisesta näkökulmasta.

‒ Jos siitä ei huolehdita, olemme isoissa ongelmissa. Taudit, tuholaiset, kuivuus, myrskyt ja muut ilmastonmuutokset tuomat haasteet yleistyvät täälläkin.

EU:n asetuksen tarkoitus on parantaa luonnon tilaa

Kysymys ennallistamisesta on ajankohtainen, koska ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö laativat parhaillaan Suomen kansallista ennallistamissuunnitelmaa. Se liittyy EU:n ennallistamisasetukseen, jonka tavoitteena on parantaa luonnon tilaa paitsi metsissä myös soilla ja turvemailla, vesistöissä, rannikkoalueilla ja kaupungeissa.

Suunnitelman luonnos oli kesällä lausuntokierroksella. Luonnoksesta jätettiin 178 lausuntoa. Valtioneuvosto käsittelee suunnitelman syksyn aikana ja lähettää sen EU:n komissiolle.

Suunnitelma on vielä hyvin yleisluontoinen.

‒ Siitä puuttuu yksityiskohtia esimerkiksi metsäisten luontotyyppien määritelmistä ja siitä, millaisilla keinoilla luonnon hyvää tilaan päästään, Terhi Ajosenpää sanoo.
 

Terhi Ajosenpää suolla

Metsäkeskuksen johtava luonnonhoidon asiantuntija Terhi Ajosenpää muistuttaa, että luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen on järkevää myös taloudellisesta näkökulmasta. 
 

Metsänomistajille tulevia velvoitteita ei vielä tiedetä

Epäselvää on, tuleeko yksityisille metsänomistajille velvoitteita ja jos tulee, niin millaisia. Esimerkiksi sitä selvitetään, tulisiko lainsäädännössä säätää jätettävistä säästöpuista, vesistön suojavyöhykkeistä ja kunnostus- ja uudistusojituksesta.

Ohjausryhmä on kuitenkin koko ajan painottanut sitä, että yksittäisiä ihmisiä koskevien tekojen pitää perustua vapaaehtoisuuteen.

‒ Toisaalta sääntelyäkin tarvitaan, mutta sen pitää olla oikeudenmukaista ja perustua tutkittuun tietoon. Jos ennallistaminen vaatii isoja kustannuksia, on oikein, että siihen saa rahoitusta.

Ajosenpään mielestä metsänomistaja voi hyötyä ennallistamissäädöksestä monella tavalla. Se esimerkiksi tuottaa uutta tietoa luontotyypeistä, ja lupaa lisää neuvontaa ja koulutusta, mitä metsänomistajat voivat hyödyntää päätöksentekonsa tukena.

Tosin se on vielä auki, että millä rahoituksella tätä kaikkea lisätään.

Myös eläimiä pitää kunnioittaa

Mikkeliläisen Esa Tuupasen metsistä noin 10 hehtaaria on jo ennallistettu. Ennallistetut alueet sijaitsevat suoalueella. Seuraavaksi hän selvittää, olisiko hänen maillaan olevat kaksi umpeenkasvanutta lähdettä järkevää kaivaa esiin.

‒ Etenkin alueet, joilla ei ole rahallista arvoa, on järkevää ennallistaa.
 

Esa Tuupanen

Esa Tuupanen suree sitä, että hänen maillaan ei enää näe yhtä paljon lintuja kuin aikaisemmin. Kuva: Esa Tuupasen kotialbumi
 

Ennallistamisesta koitui hänelle kuluja muutama tuhat euroa, kun hän osti taimia. Korvauksia hän ei saanut.

‒ Metsät metsittyvät itsestäänkin, mutta vesistönsuojelusta pitäisi aina maksaa korvausta. Ja silloin, kun ennallistamisesta koituu isot taloudelliset menetykset.

Tuupasen mielestä ennallistaminen on tärkeää paitsi luonnon myös eläinten takia. Vastikään hänen riistakameraansa tallentui kuvat jäniksestä, ilveksestä ja sudesta. Vähän aikaa sitten karhu jätti terveisensä – ison ulosteläjän – hänen yöksi metsään jättämiensä raivaustarvikkeiden viereen.

Hänestä eläimille pitää suoda mahdollisuus elää alueilla, joilla ne ovat aina eläneet.

‒ Teeret, metsot ja koppelot ovat täältä jo kadonneet.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Jätä kommentti

Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.

Täytä tämä kenttä.