Sopivaa metsää liito-oravalle

Kuusivaltainen ja suojaisa sekametsä on juuri sellainen, jossa voisi kuvitella liito-oravan viihtyvän. Hämeenkoskelainen Mika Hämäläinen kertoo, että harmaaturkki onkin kulkenut hänen metsässään ja merkannut siellä reviiriään. Rinteessä kasvavan ison kuusen juurelta löytyi muutamia vuosia sitten oravan kellertäviä papanoita.  

– Täällä on järeitä ja tuuheita kuusia, jotka sopisivat hyvin liito-oravien pesäpuiksi. Oravat syövät lepän norkkoja ja haavan lehtiä, joten hyviä ruokailupaikkoja löytyy myös, arvioi metsän- ja luonnonhoidon neuvoja Inna Salminen Suomen metsäkeskuksesta. 

Metsänomistaja Mika Hämäläinen muistaa, että tieto liito-oravahavainnosta ja sen seuraamuksista arvelutti aluksi, mutta hän sopeutui ajatukseen nopeasti. Onpa hän sen jälkeen kerran kohdannutkin tuon metsän salaperäisen asukin silmästä silmään. 

– Olimme isän kanssa metsässä korjaamassa linnunpönttöjä. Huomasin, että yhden pöntön pohja repsotti ja menin sitä katsomaan. Pöntöstä putosi liito-orava. Suuret silmät vaan tuijottivat minua. Me molemmat olimme hyvin pelästyneitä, hän muistelee tapausta hymyillen.  
 

Mika Hämäläisen maatila ja metsät ovat Hollolan Hämeenkoskella. Hän osoittaa kartalta paikkoja, joissa on havaittu liito-oravan jätöksiä tai virtsajälkiä.
 

Lahopuuta ja lehtipuita säästetään 

Metsäkeskuksen neuvoja Inna Salminen teki viime vuonna Hämäläisen maille leimikkosuunnitelman, jossa on huomioitu erityisesti liito-orava ja sen elinympäristövaatimukset. Suunnitelma syntyi osana Liito-orava-LIFE-hanketta. 

– Metsässä voi tehdä pienimuotoisia poimintahakkuita, joissa poistetaan osa kuusista. Metsää hoidetaan lehtomaisena ja liito-oravahavaintopaikat rajataan hakkuiden ulkopuolelle. Lahopuut ja lehtipuustoa säästetään hakkuissa, ja hakkuutähteet täytyy kuljettaa pois, Salminen kertoo.  

Hämäläisen mukaan hoitohakkuita oli tarkoitus tehdä jo edellistalvena. Talvi oli kuitenkin niin leuto, että työtä oli pakko lykätä. Ensi talvena tuumataan asiaa uudelleen. 

– Mielestäni tässä voittavat kaikki. Kuusille annetaan tilaa tuuhistua, jotta liito-orava saisi niistä jatkossakin suojapaikkoja. Samalla lehtipuille vapautuu kasvutilaa, jotta orava saisi ruokaa. Myös lehtolajisto palautuu vähitellen, Hämäläinen sanoo. 

– Ennen hakkuita säästettävät puut merkitään ja annetaan tarkka ohjeistus poimintahakkuiden toteuttajalle. Vaikutuksia onkin sitten mielenkiintoista seurata, Salminen sanoo.  
 

Liito-orava tarvitsee puustoisia kulkureittejä 

Liito-orava tarvitsee mahdollisimman laajoja ja yhtenäisiä elinympäristöjä ja puustoisia kulkureittejä paikalta toiselle. Sen kanta on taantunut viime vuosikymmeninä, ja laji on luokiteltu uhanalaiseksi. Euroopan unionin alueella liito-oravaa esiintyy vain Suomessa ja Virossa.  

Monivuotisessa Liito-orava-LIFE-hankkeessa selvitetään, kuinka laji voidaan huomioida entistä paremmin hakkuiden ja muun maankäytön suunnittelussa.  

– Metsäkeskus valmistelee kaikkiaan 28 leimikkosuunnitelmaa yksityisten metsänomistajien maille. Liito-oravan huomiointi leimikko- ja metsäsuunnitelmissa auttaa säilyttämään lajin yhtenäisiä elinpiirejä. Osalla kohteista suojelu on paras vaihtoehto liito-oravan kannalta, kertoo hankkeen vetäjä Tea Heikkinen Metsäkeskuksesta.  
 

Mika Hämäläinen on valmis auttamaan uhanalaisia lajeja, vaikka se vaatiikin hieman tasapainoilua.  
 

Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelusta metsänomistaja näkee, onko hänen metsätilallaan liito-oravahavaintoja. Tietoa saa myös ELY-keskuksesta. Heikkinen kannustaa metsänomistajia selvittämään, onko oma metsä liito-oravan elinpiiriä.  

– Jos omalta metsätilalta löytyy merkintä liito-oravahavainnosta, kannattaa siitä mainita metsä- tai leimikkosuunnitelman tekijälle.Tällöin voidaan selvittää, onko metsässä liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikka, ja kuinka se vaikuttaa metsän käyttöön. 
 

Kyytöt ja liito-orava sopivat samaan metsään 

Mika Hämäläinen ja hänen vaimonsa Laura pitävät luomuviljely- ja -karjatilaa Hollolan Hämeenkoskella. Liito-oravametsä on lähes kokonaan metsälaidunalueella, jossa käyskentelee itäsuomenkarjaa.  

Kyytöt mutustavat perinnemaisemassa heinää ja tallustavat uteliaina katsomaan isäntäänsä. Laidunmaalla kasvaa myös harvinaisia kasveja, kuten huhtakurjenpolvi, lehtoneidonvaippa ja tummaneidonvaippa. Metsälaidunnus on Suomessa nykyään harvinaista ja Hämäläinen saa perinnebiotoopin ylläpitoon maatalouden erityisympäristötukea. 

– Olen valmis suojelemaan uhanalaisia lajeja, mutta tiettyä tasapainoilua se vaatii. Liito-oravan suojelu sopii onneksi hyvin yhteen perinnebiotoopin hoidon kanssa. Sitä en kyllä tiedä, kuinka uusien lehtipuiden istuttaminen tänne onnistuisi. Pitääkö puut aidata, etteivät kyytöt söisi niitä suihinsa, hän pohtii.  

Hämäläisen mielestä on mukavaa, kun hän voi omalla työllään auttaa eri lajeja. Hän on katkonut itse metsäänsä tekopökkelöitä, joista syntyy ajan kanssa lahopuuta. Hän on myös kunnostanut laidunmaan vierellä kulkevaa taimenpuroa. Puroon on rakennettu useita patoja, jotka säätelevät veden virtausta.  

– Mielestäni luontoa ei voi täysin museoida. Suojelua tarvitaan, mutta pitäisi miettiä myös niitä suojeltavia lajeja ja mitä ne vaativat. Metsänkäsittelystä voi olla joillekin lajeille myös hyötyä, Hämäläinen sanoo.
 

Hämäläisten tilalla laiduntaa itäsuomenkarjaa. Liito-oravametsä sijaitsee lähes kokonaan metsälaidunalueella. 
​​​​​​​