Tekopökkelöitä, lahopuuta ja riistatiheikköjä – luonnonhoidon keinot kiinnostavat nyt metsänomistajia

Miten nuorehkossa, tasaikäisessä talousmetsässä kannattaisi lisätä lahopuun määrää? Millaisia puulajiyhdistelmiä kannattaisi suosia?

– Ennen hakkuuta on hyvä kierrellä leimikko ja merkitä suojele-säästä -kuitunauhalla säästöpuuryhmät, mahdolliset yksittäiset säästöpuut, riistatiheiköt ja säästettävät reunavyöhykkeet. Jokaisessa metsikössä löytyy säästämisen arvoisia kohtia ja niiden keskittäminen on hyvä sekä luonnolle että käytännön töille.

– Lahopuuta on talousmetsissä vähän, joten sen määrää tulisi lisätä. Hakkuissa, metsäkuljetuksessa ja maanmuokkauksessa on tärkeää säästää olemassa oleva kuollut puu, sekä maalahopuut, pökkelöt ja yksittäiset tuulenkaadot.

– Säästöpuut jätetään metsään mieluiten ryhminä, joissa on eri puulajeja ja erikokoisia puita. Ne tuovat metsään eri-ikäisrakenteisuutta ja varmistavat monipuolisen lahopuuston muodostumista. Erityisen arvokasta on järeä lehtilahopuu. Myös toimenpiteiden ulkopuolelle rajattavissa pienialaisissa luontokohteissa muodostuu koko ajan lahopuustoa, mikä myös osaltaan ylläpitää lahopuujatkumoa metsässä. Sekapuustoisuus on hyvää luonnonhoitoa. Tavoitteena on, että hakkuun jälkeen metsikössä on kaikkia niitä puulajeja, joita siellä oli ennen hakkuuta.

– Ennakkoraivauksen tarvetta kannattaa harkita tarkkaan. Metsäkanalintujen ja metsäjäniksen elinolojen kannalta harvennushakkuussa jätettävät tiheiköt ovat ratkaisevia.
 

Miten saadaan vanhan metsän elinolosuhteet luotua nykyiseen tasaikäiseen talousmetsään siten, että metsätaloutta voisi kuitenkin harjoittaa ja metsästä saataisiin tuottoa? Vai onko näitä asioita mahdotonta yhdistää?

– Tämä ei ole mahdoton yhtälö, vaan päinvastoin ihan mahdollista. Hyvä luonnonhoito on osa hyvää metsänhoitoa. On hyvä muistaa, että osa luonnonhoidon toimenpiteistä on lakisääteisiä, kuten metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen turvaaminen. Osa taas on sertifiointikriteerien mukaista toimintaa, kuten esimerkiksi säästöpuiden ja vesistöjen suojakaistojen jättäminen. Voit kuitenkin aina halutessasi panostaa luonnonhoitoon minimivaatimusta enemmän. 

– Monimuotoisuutta voi lisätä metsänhoidon yhteydessä kaikissa metsän eri kehitysvaiheissa. Voit jättää tavanomaista enemmän säästöpuita hakkuissa ja säästää olemassa olevia lahopuita. Voit myös lisätä metsän kerroksellisuutta ja säästää alikasvosta, suosia sekapuustoa ja säästää vanhoja puuyksilöitä. Myös pienialaiset hakkuista poisrajatut luontokohteet lisäävät osaltaan vaihtelua metsässä. Metsän rakenteellisen vaihtelevuuden lisääminen on se avaintekijä, kun halutaan luoda tasaikäiseen talousmetsään luonnontilaisen kaltaisen metsän piirteitä.
 

Mikä on tekopökkelöiden suositeltava pituus, järeys, puulaji ja lukumäärä hehtaarilla? Entä mikä on eurokantojen merkitys monimuotoisuudelle ja linnuille?

– Eurokanto on tekopökkelön toinen nimi. Ilahduttavaa on, että niiden määrä on viime vuosina lisääntynyt hakkuualueilla. Hakkuukone tekee tekopökkelön katkaisemalla puun noin 3-4 metrin korkeudelta. Sen jälkeen kone saa siirtää puun latvaosan sopivaan paikkaan, esimerkiksi säästöpuuryhmän keskelle maapuuksi. Mitä järeämpiä tekopökkelöitä, sen parempi, mutta niiden pitää olla vähintään kuitupuumittaiset. Katkaisu nopeuttaa puun lahoamista ja tekopökkelöt ovat helppo ja kustannustehokas tapa lisätä lahopuuta. Kolopuissa pesivät esimerkiksi viirupöllö ja tiaiset.

- Riippuu metsästä ja metsänomistajasta, mutta 4-5 tekopökkelöä hehtaaria kohden on yleensä hyvä määrä.Tekopökkelöiden valinnassa suositaan lehtipuita, ja muun muassa kuitupuukokoisesta hieskoivusta saa hyvän tekopökkelön.

Metsänomistaja voi myös itse merkata säästettävät puut.
 

Suurin osa luonnon monimuotoisuudesta muodostuu selkärangattomista ja maaperän pieneliöistä. Kuitenkin tuntuu, että suurin osa metsän luonnonhoidosta kohdistetaan isoille selkärankaisille. Miten talousmetsässä voidaan huomioida selkärangattomat ja maaperän eliöt?

– Säästöpuut ja lahopuu hyödyttävät nimenomaan monia selkärangattomia ja etenkin moni hyönteislaji on riippuvainen juuri tietynlajisesta tai tietyssä lahoamisvaiheessa olevasta lahopuustosta. Myös luonnontilainen vesitalous on tärkeä hyvin monenlaiselle vesieliöstölle, kuten esimerkiksi virtavesissä eläville lajeille. Monia näistä lajeista ei voi nähdä tai osaa tunnistaa kuin niihin erikoistunut asiantuntija. Elinympäristöjen säästämisessä ja huomioimisessa lähdetään liikkeelle silmällä havaittavista metsän rakennepiirteistä, joista tiedetään olevan hyötyä monille lajeille. 

- Talousmetsissä tulisi välttää maaperän liiallista rikkomista. Maaperässä risteilevät sienijuuret eli mykorritsasienet ovat puiden kumppaneita. Sienen rihmasto peittää puun hienojuuret ja tehostaa siten puun ravinteiden ja veden ottoa. Palkaksi sieni saa puulta sokereita. Suurin osa sienistä on tavallisia, mutta joukossa on myös harvinaisia lajeja. Säästöpuut ja riistatiheiköt hyödyttävät myös sieniä. Talousmetsien säästetyissä luontokohteissa on usein paljon eloperäistä ainetta ja runsas ja monipuolinen maaperäeliöstö.
 

Millaisiin paikkoihin kannattaisi perustaa riistatiheikkö? Mikä on tiheikön minimiala? Mitä Kemera-tukiehdot sanovat riistatiheiköistä? 

– Riistatiheiköt ovat metsänkäsittelyssä säästettäviä puu- ja pensasryhmiä, joiden koko voi vaihdella muutaman puun ryhmästä reiluun aariin. Ne antavat suojaa metsäkanalinnuille ja metsäjänikselle. Esimerkiksi vaikeakulkuiset ja muutenkin metsänkäsittelyssä herkästi kierrettävät paikat, joissa on sekapuustoa ja lehtipuustoa sopivat hyvin riistatiheiköksi. Hyviä paikkoja ovat myös kosteat painanteet ja metsäkuvion reunat. Riistatiheikön tärkein puulaji on kuusi, koska sen alaoksat viistävät maata. 

– Riistatiheiköitä suositellaan jätettäväksi kaikissa raivaussahatöissä eli varhaisperkauksessa, taimikon harvennuksessa, ennakkoraivauksessa ja hakkuualan raivauksessa. Hehtaarille sopii hyvin 4-5 riistatiheikköä. Taimikon Kemera-tukikelpoisuus säilyy, kun riistatiheikköjä on alle 10 prosenttia kokonaisalasta. Neljä puolen aarin tiheikköä kattaa kaksi prosenttia hehtaarista.
 

Haapaa pidetään yleisesti hyvänä puulajina, joka lisää metsän monimuotoisuutta. Mitkä lajit tarvitsevat haapoja?

– Haapa on tärkeä puu metsäluonnon monimuotoisuudelle. Moni laji on erikoistunut haavan tiettyyn kehitysvaiheeseen. Siksi on tärkeää, että metsässä on eri lahoamisvaiheessa olevia haapoja.Haavasta riippuvaisia lajeja on maassamme useita satoja ja osa niistä on uhanalaisia. Haapa on monelle lajille tärkeä puu, kuten esimerkiksi haapaperhoselle ja poppelikiitäjälle, runkohaapsaselle, haapavalmuskalle ja haapariippusammalelle.

– Haapaa suosivat myös monet kolopesijät. Tikat pesivät mielellään haavassa sen pehmeän puuaineksen takia, ja lahossa puussa on puolestaan niille tarjolla hyönteisravintoa. Myös moni muu lintulaji pesii haavassa. Liito-oravakin pesii usein vanhassa haavassa olevassa tikan kolossa ja haavan lehdet ovat sille tärkeää kesäaikaista ravintoa. Pehmeä puuaines ja haavan emäksinen kuori tekevät siitä varsin suositun ruoanetsintäpuun. Nimenomaan vanhoista tai kuolleista haavoista riippuvaiset lajit ovat monet uhanalaisten tai taantuneiden lajien listalla, kuten esimerkiksi uhanalainen punahärö. 

– Myös useille riistaeläimillemme, kuten jänikselle ja hirvelle haapa on tärkeää ravintoa. Riistanhoidollisia toimenpiteinä saatetaankin kaataa haapoja varsinkin jänisten talviravinnoksi. Haapaa kutsutaan havumetsän jalopuuksi tai monimuotoisuuden superpuuksi sen runsaan seuralaislajiston ansiosta. Tärkeimmät lajiryhmät haavalla ovat suurperhoset, sahapistiäiset ja kovakuoriaiset, rungoilla kasvavat epifyyttijäkälät, kuollutta puuta lahottavat kääväkkäät sekä lahopuissa elävät hyönteiset.

​​​​​​​

Haapa on monimuotoisuudelle tärkeä puu.