Siirry sisältöön
Metsäkeskuksen etusivulle Metsäkeskuksen etusivulle
Metsäkeskuksen asiakaslehden etusivulle
På svenska

Kesäduuniin metsään

- Homma hoidettu! huudahtaa Lahden 4H- yhdistys ry:n toiminnanjohtaja Petra Kerkkä tyytyväisenä. Päivä on vasta puolessa välissä, 3 000 kuusentainta maassa ja yhdeksäsluokkalaisilla istuttajan aluilla hymy herkässä.

Kysely
Täytä tämä kenttä.
Piditkö artikkelista? En pitänyt lainkaan
Täytä tämä kenttä.
Nainen esittelee istutuskohdetta kahdelle nuorelle.

Lahden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Petra Kerkkä opastaa Zenia Anusimin ja Antti Kalilaisen työn alkuun.

13.07.2021

Teksti ja kuvat: Heli Heikkilä

Positiivinen kokemus metsästä ja työn tekemisestä olikin 4H-yhdistyksen ja yhteistyökumppani UPM:n ensisijaisena tavoitteena kesän alussa Lahdessa toteutetussa metsänistutusprojektissa, eivät niinkään istutusmäärät ja nopeus, vaikka päiväurakat valmistuivatkin etuajassa. 

Nykyään nuoret ovat Petra Kerkän mukaan hyvin tietoisia metsän arvosta hiilidioksidinieluna, hapen tuottajana ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Eikä ole kuin hetki siitä, kun tämäkin ikäluokka nimesi metsän ehdottomasti antoisimmaksi leikkipaikaksi. 

- Nuorten suhde metsään on jo valmiiksi myönteinen, mikä on hyvä lähtökohta. Tällaisen mukavan tekemisen kautta heille hivutetaan ajatusta metsästä monine mahdollisuuksineen myös potentiaalisena ja mieluisana työpaikkana, Kerkkä kertoo. 

4H-järjestön yksi päätehtävistä on Kerkän mukaan tukea nuorten kasvua kiinni työelämään ja metsänistutus on yksi perinteisimmistä tavoista toteuttaa sitä. Taimia on istutettu koulujen kanssa yhteistyönä, valtakunnallisen Taimiteko-kampanjan kautta ja nyt ensimmäistä kertaa Lahdessa Ysit töihin -toimintamallilla. Järjestölle onkin vuosikymmenten saatossa kertynyt valtavasti asiantuntemusta ja ammattitaitoa alalta.   

Kiva tehdä jotain merkityksellistä 

Kokemusta metsäalalta löytyy myös peruskoulunsa juuri päättäneeltä Zenia Anusimilta. Kuusamossa kasvaa jo toista kesää hänen yhdessä ystävänsä kanssa istuttamat havupuut. Hikinen urakka haastavassa maastossa ei säikäyttänyt nuorukaisia, vaan sai Anusimin hakeutumaan vastaaviin hommiin tänäkin vuonna.   

- Äiti vähän epäili viime kesänä, pärjääkö hänen pikkuprinsessansa metsätöissä, mutta tällä kertaa minun ei enää tarvinnut perustella, mikä metsään vetää, Anusim naurahtaa. Perhe asuu Lahden keskustassa, jossa luontokontaktit ovat vähissä, mutta Anusimin arvostus metsää kohtaan on kovaa. 

- Metsässä on niin hiljaista ja rauhallista eikä samaa hälskettä ja melua kuin kaupungissa. Vaikka tekee töitä, tuntee täällä rentoutuvansa.  

Myönteinen kokemus sai Anusimin houkuttelemaan mukaan myös luokkatoverinsa Elli Tiaisen, jolle metsä on tuttu leikkipaikka lapsuudesta, mutta istutuskokemus oli ensimmäinen ja silminnähden vaikuttava.

 - On mahtavaa saada aikaan jotain pysyvää. Jäätelökioskilla asiakkaalle kääräisty pallo on pian syöty. Se ei jätä jälkeä, mutta nämä puut kasvavat täällä vuosikymmeniä, Tiainen pohtii. 

Samanikäistä Antti Kalilaista ei taasen tarvinnut houkutella istutuspotin varteen lainkaan. Kalilainen on harrastanut vuosia partiotoimintaa ja tykkää retkeillä ja telttailla metsässä muutoinkin. Suurimmaksi vaikuttimeksi Kalilainen kuitenkin mainitsee sen, että hänen isänsä työskentelee metsäalalla ja sama pesti talouspuolella houkuttelee myös nuorta Kalilaista. 

-  Onhan se hyvä aloittaa hommat “taimenjuuritasolta”, eli nähdä mistä koko metsäala saa alkunsa. Tuntuu hyvältä tehdä hyvää, auttaa hienoa suomalaista metsää säilymään. Kun kaadetaan, istutetaan uutta. Niin sen täytyy mennä, ei pelkästään metsän, vaan koko luonnon ja ilmaston vuoksi.  

Koulussa on selvästi ollut paljon puhetta metsän muustakin kuin taloudellisesta merkityksestä ja nuoret ovat kasvaneet kiinni ajatukseen jo varhain.    

Anusimin ja Tiaisen suunnitelmat tulevaisuuden suhteen ovat avoimet, kuten monella yhdeksäsluokkalaisella tapaa ollakin, mutta kuuleman mukaan niissä on ehdottomasti tilaa myös metsäalan koulutukselle ja töille. 

- Puustahan voi tehdä vaikka melkein mitä vain, jopa läpinäkyviä ikkunoita, ja raaka-aine on vielä uusiutuvaa! Mutta mitä sitten teemmekään, on tästä kokemuksesta varmasti hyötyä. Ainakin saamme astetta tykimmän työtodistuksen, tuumii Tiainen. 

- Vaikka oikeastihan tämä istutushomma on aika helppoa. Etsitään sopiva paikka, isketään potti maahan, taimi torveen ja tampataan jalalla pystyyn. Ei siinä tarvitse olla mikään urheilija pärjätäkseen, perushyvä kunto riittää, nuoret toteavat. 

- Tosin me teemme tätä yhdessä kaverin kanssa muutaman päivän, eikä istutettavaa ole kovin paljoa, Anusim huomauttaa.  

Hetken tuumaamisen jälkeen Kalilainen toteaa arvostuksen nousevan ammattimetsänhoitajia kohtaan.  

Kaksi nuorta tallovat maata istutetun taimen ympärillä.​​​​​​​

Zenia Anusim (vas) ja Elli Tiainen näyttävät mallia, kuinka kuusen taimi istutetaan. 

Sopivaa hommaa nuorille 

Ihan helpoimmasta päästä ei Kerkän mukaan rekrytointi kuitenkaan tehtävään ollut. - Sanotaan niin, että ei ollut ruuhkaa hakurintamalla. 

Kerkän mukaan vanhakantainen ja tiukassa istuva ajatus metsätöiden raskaudesta ei ole omiaan houkuttelemaan nuoria metsätöihin.  

- Mutta katso nyt, kuinka onnellisia nämä nuoret päivän päätteeksi ovat! Edellispäiväinen rankka sadekuuro keskeytti hommat hetkeksi, muttei lannistanut heitä. Nuoret eivät ole valittaneet edes hyttysistä, vaikka syytä olisi, Kerkkä naurahtaa huitoen samalla sääskiparvea loitommas.
 
Kerkkä kertoo tuntevansa juuri tämän ikäiset nuoret hyvin, he ovat reippaita, motivoituneita ja äärimmäisen tunnollisia. 

- Hieman meitä tosin jännitti, kuinka kaupunkilaiset metsässä pärjäävät, mutta se oli täysin turhaa. Taimien istutus sopii mainiosti juuri tämän ikäisille itsenäistymistä ja työntekoa harjoitteleville nuorille. Homman oppii nopeasti, mutta siinä ollaan silti isojen asioiden äärellä. 

- Itse asiassa se on asia, jonka soisin jokaisen ihmisen kokevan edes kerran elämässään. Maailma on niin hektinen paikka, että tekisi kaikille hyvää laittaa alulle jotain, joka ei valmistu tänään eikä huomenna ja jonka arvo nousee vuosien myötä, Kerkkä pohtii. 

Anusim, Tiainen ja Kalilainen katsahtavat toisiansa ja päättävät seurata tarkasti paluumatkalla kaupunkiin, mistä risteyksistä palstalle käännyttiin - onhan itse istutetun metsän kasvua käytävä katsomassa aika ajoin. 

Kaksi nuorta seisovat metsätiellä selkä kameraan päin "Ysit töihin"-huomioliiveissä..​​​​​​​Lahden 4H-yhdistyksen ja UPM:n yhteinen metsänistutusprojekti oli osa 4H:n jo vakiintunutta “Ysit töihin” -toimintamallia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Jätä kommentti

Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.

Täytä tämä kenttä.