Siirry sisältöön
Metsäkeskuksen etusivulle Metsäkeskuksen etusivulle
Metsäkeskuksen asiakaslehden etusivulle
På svenska

Tunnista alkava hyönteistuho kuusikossa – 3 vinkkiä metsänomistajalle

Kuusen hyönteistuhon tunnistaminen voi olla vaikeaa. Monesti tuho havaitaan metsässä tapahtuvista muutoksista, kun se on edennyt jo pitkälle. Metsänomistajan kannattaa opetella tunnistamaan heikentyneet puut, joissa tuhohyönteiset pystyvät lisääntymään.

Kysely
Täytä tämä kenttä.
Piditkö artikkelista? En pitänyt lainkaan
Täytä tämä kenttä.
Aikuiset kirjanpainajat ja niiden jälkeläinen kaivavat puuhun käytäviä ja munivat.

Kirjanpainaja hyötyy lämpenevästä ilmastosta. Kaarnakuoriaisille voi syntyä lämpimien kesien aikana useita jälkeläissukupolvia.

29.05.2023

Teksti: Juho Kokkonen ja Henna Höglund Kuvat: Juho Kokkonen Grafiikka: Luonnonvarakeskus ja Metsäkeskus

1. Tutustu kirjanpainajan elinkiertoon  

Kirjanpainaja on merkittävin metsätuhoja aiheuttava kaarnakuoriainen. Sen elinkierron ymmärtäminen on tärkeää, jotta voi tunnistaa tuhon jo varhaisessa vaiheessa. Kirjanpainaja hyötyy merkittävästi kuivuuden vaivaamista tai muuten heikentyneistä puista, jotka se havaitsee puiden erittämistä tuoksuista. Jos kirjanpainajia on tarpeeksi ja puu ei pysty riittävästi puolustautumaan pihkanerityksellään, sen puolustus murtuu.  

Metsänomistajat ja metsäammattilaiset voivat katsoa neuvoja kirjanpainajatuhojen tunnistamiseen oppaasta ja verkkokurssista Metsäkeskuksen verkkosivuilta.
 

Kuvassa on havainnollistettu kirjanpainajan elinkiertoa. Kaaviossa kuvatut vaiheet on kerrottu kuvatekstissä.

1. Kirjanpainajat parveilevat etsiessään parittelukumppaneita ja heikentyneitä puita lisääntymisalustaksi. 2. Naaras kovertaa puun pituussuuntaisesti emokäytävän, jonka varrelle se munii. Aikuiset kirjanpainajat kuljettavat mukanaan puuainekseen leviävän sinistäjäsienen. 3. Munista kuoriutuvat toukat syövät kukin oman toukkakäytävänsä. 4. Täyskasvuiset jalattomat toukat käyvät läpi muodonmuutoksen ja koteloituvat. 5. Koteloista kehittyvät nuoret aikuistuvat kirjanpainajayksilöt ovat vaaleankeltaisia ja vielä lentokyvyttömiä. Tikat irrottavat kuorta etsiessään kirjanpainajan toukkia, koteloita ja aikuisia syötäväksi. 6. Kun uusi aikuistunut väriltään vaaleanruskea tai ruskea jälkeläissukupolvi poistuu puusta, kuoreen jää runsaasti pieniä reikiä.
 

2. Tarkkaile kuusikon kasvukuntoa ja puuston oireita 

Heikentynyt metsikkö on todennäköisesti kasvukykyistä metsikköä alttiimpi hyönteistuhoille. Puiden latvuston värimuutokset sekä harsuuntuminen voivat olla merkkejä kuusia vaivaavasta kuivuudesta, sienitaudista, hyönteisistä tai esimerkiksi tuuli- tai lumituhosta. Ruskea puru rungolla kertoo kirjanpainajan iskeytyneen kuuseen. Kuusia on tarkkailtava latvasta tyveen mielellään koko kesän ajan. 
 

Kuusimetsää, jossa on joukossa latvasta ruskettuneita kuusia.

Kuivuuden heikentämien kuusien latvusten värimuutokset ja harsuuntuminen näkyvät erityisesti hakkuuaukkojen reunoilla. Kirjanpainajan valtaamien puiden neulaset ovat ruskettuneet. 
 

3. Toimi tarvittaessa ja hyvissä ajoin 

Alkavaa hyönteistuhoa on mahdollista ennakoida tunnistamalla riskipaikat ja tarkkailemalla kuusikoita säännöllisesti. Vaikeutena on usein se, että yksittäisiä heikentyneitä sekä kirjanpainajan valtaamia puita voi olla useassa paikassa metsässä. Torjuntatoimenpiteiden toteutustapaa ja laajuutta on pohdittava myös tulevia metsänhoitotoimenpiteitä ajatellen. Tuhojen leviämistä voi estää parhaiten oikein ajoitetuilla hakkuilla. Jo kuolleet puut eivät lisää hyönteistuhoriskiä.  

 

Ylhäältä päin otetussa kuvassa erottuu ruskettuneita ja kuivaneita kuusia, eli kirjanpainajan tuhopesäke.​​​​​​​

Kirjanpainajan laajeneva tuhopesäke metsikön keskellä kuivuuden heikentämässä kuusikossa.

Kommentit
Irja Laulainen 30.05.2023 klo 17:41

Harmittaa naapurin metsä tuhoutuu.
Katsotaan katsotaan ..ei tapahdu mitään.

Jätä kommentti

Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.

Täytä tämä kenttä.