Siirry sisältöön
Metsäkeskuksen etusivulle Metsäkeskuksen etusivulle
Metsäkeskuksen asiakaslehden etusivulle
På svenska

Mahlaa voi kerätä omaksi iloksi tai myyntiin

Kun kevään lämpö sulattaa puiden ja kasvien solukot talven jäästä, koivuissa alkaa virrata mahla. Mahlaa on kerätty vuosisatojen ajan juomaksi ja raaka-aineeksi. Myös mahlan kaupallinen käyttö on lisääntynyt.

Kysely
Täytä tämä kenttä.
Piditkö artikkelista? En pitänyt lainkaan
Täytä tämä kenttä.
Puuhun porattuun reikään upotetaan holkki, josta lähtee letku mahlan keruuastiaan. Tiina Aittolampi kokeilee, onko holkki paikallaan.

Mahlan keruussa tärkeää on puhtaat ja helposti puhdistettavat keruuvälineet, muistuttaa Tiina Aittolampi.

09.05.2019

Teksti ja kuvat: Johanna Kleemola

Tiina ja Ari Aittolammen pihapiiristä näkyy koivikoita, joissa puiden lomassa kiemurtelee sinisiä letkuja. Huhtikuu oli heillä kiivainta koivun mahlan keruun aikaa. Aittolammet keräävät mahlaa oman yrityksensä, Nature Paavolan, tarpeisiin. 

Mahlan keruu ajoittuu huhti-toukokuuhun. Mahla alkaa virrata, kun vuorokauden keskilämpötila on plussan puolella. Keruu jatkuu, kunnes puihin alkaa tulla lehti. Käytännössä keruu kestää noin kolme-neljä viikkoa. 

Mahlan keruuseen sopivat puut, jotka ovat rinnan korkeudelta halkaisijaltaan noin 20 senttisiä tai sitä suurempia. 

- Paras puu on tuuhea puu, joka tekee paljon lehtiä, tietää keruutöihin osallistuva Tiinan ja Arin poika, Joonas Aittolampi

Mahlan valuttaminen ei vaikuta lehtien tulemiseen tai puun kasvuun, mutta valutusreiästä aiheutuu puuaineeseen värivika ja aikaa myöten myös lahoa. Siten puun arvokkain tukkiosa ei kelpaa esimerkiksi saha- tai vaneriteollisuuteen. 

Samasta puusta voi kerätä mahlaa useampana vuonna peräkkäin noin 10 vuoden ajan.

- Samaa puuta voi käyttää joka vuosi, mutta reiät on tehtävä vuosittain uudet, täsmentää Ari Aittolampi. 
 

Valuttaminen vaatii puhtaat välineet ja viileyttä 

Mahlankeruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, eli keruuseen tarvitaan omat puut tai metsänomistajan lupa. Muutoin itse keruu ei vaadi konstikkaita menetelmiä. Puuhun porataan reikä, joka putsataan huolella esimerkiksi paineilmalla. Isompaan puuhun, esimerkiksi 40 senttiseen, voi porata kaksikin reikää. Reikään upotetaan holkki, josta asetetaan letku keruuastiaan. 

Aittolammet keräävät mahlaa myyntiin, joten keruu on heillä mittavampaa. Mahlaa kerätään noin 500 puusta. Mahla valuu letkulinjaston kautta suoraan isompaan keruuastiaan, josta se siirretään letkuja pitkin käsittelytilaan. 

Mahlankeruuletkut kulkevat koivujen välissä.

Aittolammet keräävät mahlaa myyntiin. Letkulinjasto vähentää keruuvaiheen käsin tehtävää työtä ja toisaalta takaa puhtaan lopputuotteen. Juotavaksi valmistuu muun muassa makumahloja. 
 

Tärkeää on, että keruuvälineet ja -astia ovat puhtaita ja helppoja puhdistaa. Keruuastian suu tulee suojata hyvin, ettei sekaan mene roskia tai ötököitä.

- Mahla on arka tuote. On tärkeää, että astia on varjossa ja pysyy viileänä. Jos on lunta, kannattaa sitä laittaa astian ympärille, vinkkaa Tiina Aittolampi.

- Reikä tehdään mielellään pohjoisen puolelle, jotta letku on varjossa eikä niin lämpene. Jos mahla lämpenee, menee se huonoksi nopeammin, muistuttaa Ari Aittolampi. 

Mahlasato vaihtelee suuresti vuodesta ja jopa puuyksilöstä toiseen. Valumiseen voi vaikuttaa kasvupaikka ja -alusta, edellistalven ja -kesän kuivuus tai märkyys sekä kevään etenemisen vauhti. Keskimäärin mahlaa kertyy yhdestä puusta joitakin kymmeniä litroja valutuskauden aikana.
 

Mahla on käytettävä tai säilöttävä heti 

Mahla säilyy huonosti, joten se tulee käyttää vuorokauden sisällä tai pakastaa. Kotitarpeeseen valutettu mahla kannattaa pakastaa mahdollisimman nopeasti sen kokoisiin annoksiin kuin aikoo käyttää.  

Aittolammilla keruukauden päivät ovat kiireisiä. Mahla pumpataan keruuastiasta kerran päivässä, vuolaampana aikana jopa kaksi kertaa päivässä käsittelytilaan. Siellä Aittolammet pastöroivat mahlan ja tekevät siitä myyntiin mahlajuomaa. Tarjolla on myös makumahloja. Tällä hetkellä maustamattoman luomumahlan lisäksi makuina ovat nokkonen, raparperi, tyrni, mustikka ja puolukka.

- Käsittely vaikuttaa jonkin verran makuun. Käsittelemätön mahla on makeampaa. Makeus vaihtelee myös sen mukaan, mihin aikaan kaudesta mahla on valutettu, sanoo Tiina Aittolampi. 

Aittolammet itse käyttävät mahlaa veden korvikkeena juomana, ruuanlaitossa ja kasvojen pesemiseen. Mahlaa käytetään myös raaka-aineena esimerkiksi kosmetiikassa, shampoossa ja saippuoissa.

- Päivä lähtee hyvin käyntiin mukillisella mahlaa. On energisempi olo ja mahla nopeuttaa aineenvaihduntaa, hehkuttaa Joonas Aittolampi. 

Mahlasta on 98,5 prosenttia vettä ja loput kivennäis- ja hivenaineita. Mahlaa markkinoidaankin hyvinvointijuomana. Maailmalla koivun mahlalla pyritään valtaamaan markkinaosuutta kookosvedeltä.

Tiina Aittolampi pitelee kädessään lasia, jossa on koivunmahlaa. ​​​​​​​
Tiina Aittolampi nauttii mahlaa mielellään juomana, mutta mahla käy hyvin veden korvikkeeksi myös leivontaan ja ruuanlaittoon. 

Mahlasta lisätuloa metsänomistajalle 

Isompia mahlaa käyttäviä yrityksiä on Suomessa noin puolenkymmentä. Osalla niistä on mahlan sopimustoimittajina metsänomistajia. Yritysten käytännöt ja keruutavat kuitenkin vaihtelevat.

- Mahlan keruun aloittamisesta on aina tehtävä sopimus mahlayrityksen kanssa, suosittelee mahlan keruuseen perehtynyt erikoistutkija Jari Miina Luonnonvarakeskuksesta. 

Metsänomistaja voi saada mahlasta lisätuloja. Hinta on aina sopimusasia kerääjän ja yrityksen välillä. Hintaan vaikuttavat muun muassa keruu- ja toimitustapa, volyymi sekä kerätäänkö mahla luomusertifioidusta koivikosta. Kannattaa huomioida, että keruusta tulee metsänomistajalle myös kustannuksia ja puun arvo laskee mahlan valutuksessa.

- Mahlasta saatavilla tuloilla on katettava mahdollisten investointien ja työpalkan lisäksi myös puuntuotannon menetys. Mahlan valutus on kyllä kannattavaa toimintaa, kun valutuksesta tehdään usean vuoden sopimus mahlayrityksen kanssa, Miina sanoo. 

Kommentit
hilkka.birgit@gmail.com 28.03.2020 klo 15:47

Voiko käyttää mahla mikä on tullut koivun oksan leikkaamisesta

Raili Hokajärvi 28.03.2020 klo 15:47

Kyllä koivun oksan leikkaamisesta tulee ihan samaa mahlaa, voit käyttää sitä. Joku on kertonutkin valuttaneensa oksasta mahlaa suoraan pulloon. On syytä muistaa , että malaa voi valuttaa vain omasta metsästä tai omista puista! Tai tarvitaan maanomistajan lupa.

Aino Junnila 22.04.2020 klo 12:49

Kuinka paljon voidaan käyttää päivittäin koivun mahlaa? Onko joku yläraja?

Raili Hokajärvi 22.04.2020 klo 12:49

Rajoituksista mahlan käytölle en ole kuullut tai lukenut. Mahlahan on pääosin vettä, koostumuksesta ja käytöstä voi katsoa tarkemmin esim. https://www.arktisetaromit.fi/fi/erikoisluonnontuotteet/mahla/

Matias 22.04.2020 klo 12:49

Ei ole ylä rajaa paljon saisi käyttää päivässä

alpo 13.05.2020 klo 16:33

minäkin teen mahlaa

Maie 01.03.2022 klo 00:43

Saako kerätä mahla koivusta, mikä kasva kaupungissa omakotitalon pihalla

T-T 01.03.2022 klo 00:43

Vuokra- vai oma tontti? Jos vuokratontti niin 98,5% veden varmasti lupa irtoaa, kunhan muistaa kaataa sen koivun myös luvan kanssa, ennen kuin se lahoaa ja kaatuu naapuriin ;)

Jätä kommentti

Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.

Täytä tämä kenttä.