Kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä

Henkilön kuoltua hänen perillisistään, tavallisesti leskestä, lapsista ja näiden jälkeläisistä tulee kuolinpesän osakkaita. Puhekielessä kuolinpesää kutsutaan yleisesti perikunnaksi. 

Kolmen kuukauden kuluttua henkilön kuolemasta on pesän selvittämiseksi tehtävä perunkirjoitus, joka on samalla perintöveroilmoitus verottajalle. Tuona aikana perunkirjoitukselle voi tarvittaessa hakea jatkoaikaa, jonka verottaja pääsääntöisesti myöntää. 

– Käytännössä lisäaikaa kannattaa hakea aina, sillä vainajan sukuselvityksessä tarvittavien virkatodistusten toimituspalvelu on yhä pahoin ruuhkautunut, korostaa metsätilarakenteen johtava asiantuntija Antti Pajula Suomen metsäkeskuksesta.  

Perukirjaan on peritylle metsälle määritettävä käypä arvo, useimmiten metsäammattilaisen tekemällä tila-arviolla. Arvo voidaan määrittää myös verottajan laskelmilla, mutta Pajula suosittelee tila-arviota varsinkin silloin, kun kuolinpesässä tehdään nopealla aikataululla jatko-omistusjärjestelyjä. 

Jos kuolleella henkilöllä on testamentti, metsää saaneet henkilöt hakevat sillä perinnölleen lainhuudon Maanmittauslaitokselta. Tällöin metsä siirtyy joko yhdelle henkilölle tai useamman henkilön verotusyhtymämuotoiseen omistukseen.  

Lainhuuto tarkoittaa kiinteistön omistuksen rekisteröintiä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Lainhuutoa pitää hakea silloin, kun kiinteistön omistaja vaihtuu. 

Ellei testamenttia ole ja kuolinpesässä on vain yksi osakas, hän hakee perinnölleen lainhuudon ja metsä siirtyy hänen henkilökohtaiseen omistukseensa. Jos pesässä on useampia henkilöitä, metsätalouden harjoittamista jatkaa kuolinpesä. 
 

Peritylle metsälle on määritettävä käypä arvo perukirjaan. Metsätilan arvo määritetään ensisijaisesti metsäammattilaisen laatiman tila-arvion perusteella.
 

Omistusjärjestelyssä on useita eri vaihtoehtoja 

Kuolinpesän tilalle on useita eri omistusjärjestelyvaihtoehtoja. Niistä yksinkertaisin on Antti Pajulan mukaan perinnönjaon tai osituksen ja perinnönjaon tekeminen kuolinpesän osakkaiden välisenä kirjallisena sopimuksena. 

– Jakosopimus ja lainhuudon haku muuttavat kuolinpesän samojen osakkaiden verotusyhtymäksi. Se on osakkaille verotuksellisesti kuolinpesää edullisempi omistusmuoto. 

– Tämän jälkeen on varsin yleistä, että osakkaat alkavat myydä yhtymäosuuksia toisilleen, kun he ovat harjoittaneet metsätaloutta vähintään vuoden.  

Yhtymäosuuskaupasta ei tarvitse maksaa luovutusvoittoveroa, jos se tehdään lähisukulaisten kesken ja edellisestä kaupasta on kulunut yli 10 vuotta. Lisäksi yhtymäosuuden myynnistä syntyy metsävähennysoikeus jäljelle jääville osakkaille. 

Perinnönjako tai ositus ja perinnönjako ja sen jälkeinen yhtymäosuuskauppa voidaan tehdä samassa tilaisuudessa. Lisäksi samoilla papereilla voidaan hakea molemmille lainhuuto. 

Kun metsäkiinteistöillä on kysyntää ja niistä maksetaan hyvin, moni kuolinpesä päätyy myös myymään metsän vapailla markkinoilla. Pajulan mukaan myynti on yksinkertaisin ratkaisu, jos kuolinpesässä on kymmeniä osakkaita. 

Kun kaupan myyntihinnasta on vähennetty perintöveron arvo ja myynnin kulut, maksetaan erotuksesta 30–34 prosentin luovutusvoittovero. Osakkaat voivat välttyä kokonaan luovutusvoittoverosta hakemalla verottajalta perintöveron oikaisua. Ehtona on, että osakkaat myyvät perityn metsän ennen kuin henkilön kuolemasta on kulunut 3–4 vuotta. 

– Perintöveroa tulee silloin toki lisää luovutusvoiton verran, mutta lähisukulaisille perintövero on huomattavasti alempi kuin luovutusvoittovero, Pajula selventää. 

Kuolinpesän metsät voidaan myös jakaa osakkaiden kesken metsästä kiinnostuneille osakkaille toisten saadessa muuta pesän omaisuutta. Metsien jakoesityksenkin tekemisessä kannattaa käyttää kokenutta metsäammattilaista.  

– Jos kuolinpesä ei pääse vapaaehtoisesti sopuun metsien jaosta, osakas voi hakea käräjäoikeudelta pesänjakajan nimeämistä. Sen hinta on kuitenkin huomattavasti vapaaehtoista jakoa kalliimpaa. 

– Mutta sekin on usein parempi vaihtoehto kuin täysin toimimaton ja tuottamaton kuolinpesä, Pajula korostaa. 

Yksi vaihtoehto on myös kuolinpesän metsien liittäminen toimivaan yhteismetsään.  
 

​​​​​​​Kuolinpesissä päätöksenteko metsäasioista on usein vaikeaa, tietää metsätilarakenteen johtava asiantuntija Antti Pajula Suomen metsäkeskuksesta.