Korona ajoi suomalaiset metsään suunnistamaan

Koronaepidemia sulki keväällä useita harrastuspaikkoja. Poikkeusaikana moni liikkuja joutui pohtimaan, lähteäkö lenkille vai tehdäkö siitä astetta mielenkiintoisempaa. 

Suunnistus haastaa kehon lisäksi mielen. Ei ihme, että suunnistuksesta on tullut korona-ajan hittilaji. Maassa riittää metsää, ja metsä on yksi turvallisimmista paikoista korona-aikana. Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtajan Mika Ilomäen mukaan karttoja on tilattu ja tulostettu omatoimiseen käyttöön enemmän kuin iltarastien aikaan ja se kertoo harrastajamäärän kasvusta. 

- Suunnistajat ovat nopeita käänteissään. Ensimmäiset omatoimiradat oli vedetty metsään jo maaliskuussa, ja nyt samalla kaavalla suunnistetaan ympäri Suomea, Ilomäki kertoo.  

Omatoimirasteilla kartta tilataan tai tulostetaan seuran tai suunnistusliiton sivuilta, vaativuudeltaan eritasoiset reitit ja rastit ovat paikoillaan noin viikon ja ne voi kiertää yksin tai yhdessä milloin haluaa, GPS-ajanotolla tai ilman.  

Ilomäen mukaan tällaiselle vapaamuotoiselle ja yksilölliselle harrastusmuodolle näyttää olevan kysyntää ja se saattanee jäädä iltarastien oheen seurojen tapahtumatarjontaan jatkossakin. 

Suunnistus on sosiaalinen laji

Korona-ajan ulkopuolella suunnistus on kuitenkin hyvin sosiaalinen laji. Tapahtumat järjestetään talkoovoimin ja lajietikettiin kuuluu, että aloittelijoita ja hakusessa olevia autetaan. 

Lajin sosiaalinen puoli tuskin oli ensimmäisenä mielessä Helsingin suunnistajia edustavalla Jyrki Ahvosella, kun hän 48 vuotta sitten isoveljensä kintereillä viehättyi lajin kilpailullisuudesta. Sen arvo kyllä aukeni nopeasti, ja moni suunnistuksessa solmittu ystävyyssuhde kantaa edelleen. Arvokkaita ovat myös satunnaiset kohtaamiset rasteilla.

Ahvosen mukaan monet suunnistajat jakavat saman ympäristöä kunnioittavan ja rationaalisen arvomaailman. Suunnistuksessa saa puntaroida vaihtoehtoja ja sovittaa vauhtia taitoihin. Laji tarjoaa älyllistä haastetta, mutta opettaa myös hyväksymään sattuman.

Suunnistaessa metsänhoitajan koulutuksen saanut Ahvonen pyrkii keskittymään suoritukseen, mutta samalla hän usein havainnoi metsän tilaa, harvennuksen tarvetta tai upeaa kasvustoa. Ahvosen perheen omissa metsissä ei ole järjestetty suunnistustapahtumia, mutta lupa siihen irtoaisi heti. 

Ahvonen on kierrellyt vanhoissa Jukolan viestin metsissä ja huomannut, kuinka nopeasti metsä toipuu suurenkin massatapahtuman jäljiltä. 

- Järjestäjien ja ratamestarin asiantuntemus nousee arvoonsa, Ahvonen toteaa.

Suunnistuksen 11-vuotiaana aloittanut Jyrki Ahvonen kertoo oppineensa lajista paljon taitoja, jotka toimivat myös arjessa. 

Miten lajin alkuun? 

Luontevin tapa oppia suunnistamaan on syntyä suunnistavaan perheeseen. Taito opitaan kaiken muun yhteydessä, eikä opettelusta välttämättä jää edes muistijälkiä. Suunnistus onkin monesti perheiden yhteinen harrastus. Noin nelivuotias alkaa hahmottaa kartan ja maaston vastaavuuden ja lukulasit auttavat toisessa päässä. Yläikärajaa ei tapahtumissa ole.

Helposti lajin alkuun pääsee myös osallistumalla suunnistusseurojen aikuisille ja lapsille suunnattuihin suunnistuskouluihin. Laji muuttuu mielekkääksi sen jälkeen, kun perusasiat on opittu. Näitä perusasioita ovat esimerkiksi karttamerkit ja kartan suuntaaminen kompassin avulla maaston suhteen. 

Kartan mittakaavan ja korkeuskäyrien tunteminen sekä nykyisin vähemmälle jääneen kompassisuunnanoton osaaminen auttavat asiaa, mutta niistä ei kannata ottaa paineita. Vaikeimpia asioita suunnistuksessa ovat todennäköisesti vauhdin säätely ja päätöksenteko maastossa. Niissä riittääkin usein opeteltavaa koko loppuiäksi. 

Suunnistusseurat järjestävät aikuisille ja lapsille suunnistuskouluja, jotka auttavat alkuun harrastuksessa.